saarnakirjoitus
2. sunnuntai helluntaista
”Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. Siinä Kristus on esimerkkimme. Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi.”
Kirkkokäsikirja
Matt.16:24-27: Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä kuka ikinä tahtoo pelastaa sielunsa, hän on sen kadottava; mutta kuka ikinä kadottaa sielunsa minun tähteni, hän on sen löytävä. Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa maailman, mutta menettää sielunsa? Tai mitä voi antaa ihminen sielunsa lunnaiksi. Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.
”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” (2.Kor.1:2)
Jeesuksen julistuksen ytimenä tässä evankeliumitekstissä on sana: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Tekstin loppuosa selittää, mitä Kristus tässä tarkoittaa. Tämä sana ei kuulu ainoastaan apostoleille, vaan kaikille kristityille kaikkina aikoina. On oikeastaan kyse kristityn elämän olennaisimmasta osasta. Tässä on samaan aikaan sekä kristittyjen kohtaama ahdistus että Kristukselta saadut suuret lahjat.
Kristus sanoo, että hänen opetuslastensa, kristittyjensä tulee ensinnäkin kieltää itsensä. Tässä käytetty sana on aparneomai, joka tarkoittaa muun muassa ”kieltäytyä tuntemasta, sulkea ulos, eristäytyä, kieltäytyä omistamasta”. Jeesus jatkaa sanoen, että tämä tarkoittaa ”oman sielun kadottamista hänen tähtensä”, jonka seurauksena on sielunsa todellinen löytäminen Kristuksessa! ”Sillä kuka ikinä tahtoo pelastaa sielunsa, hän on sen kadottava; mutta kuka ikinä kadottaa sielunsa minun tähteni, hän on sen löytävä.” ’Sielu’ (kreik. psykhee) tarkoittaa tässä samaa kuin ’elämä’. Jeesus tarkoitti tässä todennäköisesti heprean kielen vastaavaa sanaa ’nefesh’, joka tarkoittaa ’sielua’, ’henkäystä’, sekä ’itseyttä’. Hän tarkoittaa siis itsensä kieltämisellä sitä, että kukin hänen seuraajansa tunnustaa: ”Minä en ole itseni oma, vaan kuulun Jumalalle. Elämäni tarkoitus ei ole varjella itseäni ja ajaa omaa etuani, ahdistuksia kaihtaen; vaan seurata Kristusta.” Kieltämällä itsemme emme kiinnity sydämessämme omaan itseemme ja tähän maailmaan, sillä kiinnitämme sydämemme ja toivomme Jumalaan, Kristukseen ja hänen valtakuntaansa.
”Minä itse”- ajatuksen korottaminen on meissä kaiken ylpeyden ja synnin alkupiste. Kun elämämme keskittyy ”minun itseni” ympärille, toimimme ylpeästi ja muita alistaen. Jumalan edessä ”minä itse” yrittää pärjätä lain täyttämisen, oman hurskauden, ahkeran rukouksen ja muiden hyveiden avulla, mutta se on ja pysyy lain alla. Meidän tulee luopua omasta voimastamme ja kelpaavuudestamme Jumalan edessä ja nöyrtyä hänen edessään. Näin kiellämme itsemme ja kadotamme oman kelpaavuutemme ja ylpeytemme, joka pitää kiinni uskosta ”minuun itseeni”. Ja näin löydämme itsemme Jumalan armosta, Kristuksessa! ”Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, Jumalalta uskolle tulevan vanhurskauden.” (Fil.3:7-9) Kadottaessamme oman kelpaavuutemme saammekin iankaikkisena Jumalan lahjana täydellisen kelpaavuuden uskon kautta, sulasta Jumalan armosta, Kristuksen veren tähden.
Tässä ei ole kyseessä ei ole jonkin yksittäisen meissä olevan pahan asian karsiminen, vaan todellinen ja kokonainen kääntymys. ’Kääntymys’ koostuu kahdesta osasta, katumuksesta ja uskosta. Siinä sydän kauhistuu lain tähden syntejä ja pakenee uskossa evankeliumin kautta Kristuksen veren ja haavojen suojaan. ”Sydän näkee kaikki oman itsemme synnit, tuomion ja kuoleman, jotka ovat tähän syntiin sidotut – ja kääntyy niistä pois kauhistuneena, etsien pelastusta ja turvaa yksin Kristuksesta. Minä itse’ on siis heitetty pois, hylätty, ja Kristus astuu sisään; siksi sinä elät, et enää itsessäsi, vaan Kristuksessa, joka on kuollut puolestasi.” (Lenski) Tämä on kristityn elämän oleellisin osa. C.S. Lewis sanoo, että vain täydellisesti hyvä pystyy tähän, mutta hän ei sitä tarvitse. Sen sijaan paha ihminen tarvitsee tätä, mutta hän ei siihen kykene. Mikä neuvoksi?
Narnian tarinoiden kirjassa ”Kaspianin matka maailman ääriin” Kristusta kuvaava suuri leijona Aslan käskee lohikäärmeeksi muuttuneen pojan, Eustace Ruikun riisua yltään lohikäärmeen nahka, niin hän olisi taas todellinen poika. Eustace-lohikäärme koettaa kaikin keinoin raapia nahkaa yltään, kerta toisensa jälkeen onnistumatta. Lopulta Aslan sanoo: ”Minun on tehtävä se.” Omilla kynsillään Aslan raastaa lohikäärmeen nahan ja käskee Eustacen kastautua läheisessä lammikossa. Eustacen noustessa vedestä hän on palannut todelliseksi pojaksi. Me emme voi itse omilla voimillamme tai ratkaisullamme kieltää itseämme ja ottaa Kristusta, emme voi riisua itseämme ja pukeutua Kristukseen itse. Jumalan on tehtävä kaikki tämä alusta loppuun asti. Kristus itse saa tämän aikaan sanansa ja sakramenttiensa kautta. Armonvälineet – Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen – ovatkin ne suuret aarteet, jotka omaksemme on annettu tässä maailmassa. Ne ovat Kristuksen seurakunnan suuret lahjat ja tuntomerkit, joista seurakunta elää. Niiden kautta omaksemme tulee Kristuksen pyhä, kallis veri, jolla meidät on lunastettu. ”Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.” (1.Piet.1:18-19)
Samaan aikaan siis joudumme kadottamaan oman elämämme ja sen mitä maailma voi tarjota Kristuksen tähden; mutta samalla löydämme todellisen elämämme Kristuksessa. Vasta Kristuksessa todella voimme elää Jumalan tahdon mukaista elämää hänen lapsinaan, Kristuksen veressä vapaina pahasta omastatunnosta sekä synnin ja kuoleman siteistä. Vasta Kristuksessa löydämme elämäämme kestävän perustan ja tarkoituksen, kestävän onnen ja rauhan. Jeesus sanoo meille tänäänkin: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö” (Joh.14:27)
Kristuksen sanan toinen osa on ”ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”. Kristityn matka tässä maailmassa on pyhiinvaellusta (suosittu teema Raamatussa). Siihen kuuluu Hyvästien jättäminen – jätämme hyvästit ’Minä itselle’; sitten kantamusten ottaminen – ristin kantaminen; sekä matkan kulkeminen oppaan perässä – Kristuksen seuraaminen. Tänäänkin Kristus kutsuu meitä tähän antamalla syntimme anteeksi ja sitten sanoen: ”Seuraa minua ottain risti”. Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanookin: ”Joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk.12:27). Tämäkin kuulostaa ensin lain käskyltä, mutta on tarkemmin katsottuna suloinen evankeliumi. Meidän ristimme tarkoittaa niitä kärsimyksiämme ja ahdistuksiamme, jotka osaksemme maailmassa tulevat Kristuksen tähden. Kristityn vaellus ei ole koskaan vain Kristuksen ristin seuraamista, vaan aina myös oman ristin kantamista. Salaperäinen ja suuri on tämä Jumalan lahja! Me saamme Kristuksen omina kannettavaksemme hänen ristinsä, mestariamme seuraten ja maailman ahdistuksia kestäen. Se lahja voi tuntua karvaalta, mutta sitä seuraa aina myös lohdutus. Tämän ristin ja kärsimyksen kanssa seuraa kuitenkin aina myös Jumalan siunaus ja varjelus. Kyseessä on nimittäin vieläkin Kristuksen risti, jota me kannamme hänen tähtenä. Kyseessä ei ole risti, jonka kautta syntimme sovitetaan – sen on Kristus itse kantanut, sen hän on jo valmistanut aivan täysin ja kokonaan – vaan risti, jonka saamme Kristukseen liitettyinä, hänen ominaan, hänen tähtensä. Luther kirjoittaa, että näkyvän Kristuksen kirkon tuntomerkki maan päällä on pyhä risti, jota seurakunta kantaa. Jeesus sanoo meille tänäänkin: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh.16:33)
Tässä on samaan aikaan ahdistus ja lohdutus, maailman aarteiden menettäminen mutta Jumalan armoaarteiden omistaminen. ”Ajatus on ylitsevuotavainen: Kristus johtaa, kantaen ristiään; ja kaikki hänen opetuslapsensa seuraavat kantaen kukin omaa ristiään, kuten miehet, jotka kulkevat kohti ristiinnaulitsemista. Paavali vie tämän kuvan vieläkin pidemmälle: He, jotka ovat Kristuksessa, ovat ristiinnaulinneet lihansa (Gal.5:24); ja Paavali itse on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa (Gal.2:20). Opetuslasten maalliset etuudet eivät ole houkuttelevia, mutta oli risti kuinka raskas tahansa, Kristus auttaa sinua kantamaan sitä häntä seuratessasi.” (Lenski) Kristus toimii siis maan päällä kahdella tavalla, salatulla ja julkisella tavalla. Hänen salattu toimintansa vaikuttaakärsimysten keskellä. Hän tulee omiensa luo heidän kärsiessään ja ristiään kantaessaan, lohduttaen ja kärsien, auttaen meitä kantamaan taakkaamme ja meitä Hengellään vahvistaen. Hänen julkinen toimintansa tapahtuu yhteisessä seurakunnan jumalanpalveluksessa, jossa Kristus tulee sanansa ja sakramenttiensa kautta luoksemme, päästää meidät synneistämme verellään, antaa uskomme vahvistukseksi Pyhän Hengen sydämiimme sekä sitoo meidät sanansa kautta yhä lujemmin itseensä. Luther kirjoittaakin, että Kristuksen oikean näkyvän kirkon tuntomerkit 4-6 ovat avainten valta, sovituksen virka ja seurakunnan yhteinen rukous jumalanpalveluksessa. Nämä ovat kristittyjen aarteet ja kirkon tuntomerkit, jotka sana antaa.
Saamme Kristukseen liitettyinä osaksemme sekä maailman vihan että Jumalan kiitoksen, palkan. Kristus tekee tekonsa Pyhän Henkensä kautta meissä ja meidän kauttamme. Tämän tähden kristittyjä vihaava maailma ei vihaa meitä vaan Kristusta, jonka ruumis olemme. Jumalan palkka ja kiitos ei tule viimeisenä päivänä meidän omasta ansiostamme, vaan Kristuksen tähden, koska olemme hänen ruumiinsa, jonka kautta hän tekee tekonsa. Tämän tähden Kristus opettaa opetuslapsilleen heitä ja meitäkin lohduttaen ja varustaen maailman ahdistuksia varten: ”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.” (Joh.15:18-21) Kristus tekee työnsä ja toimii, Pyhä Henki vaikuttaa seurakunnan keskellä, ja sekä maailman viha että Jumalan kiitos ja palkka tulevat meille armosta. ”Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan”
Ristissä ei ole ainoastaan ahdistus, vaan sitä seuraa aina myös lohdutus, sillä se kertoo, että me olemme Kristuksessa, hänen omiaan. Emme ole yksin. Apostoli Paavalin kautta Jumala itse lohduttaa meitä, ristiä kantavia lapsiaan, jotta me näkisimme kaikessa hänen armonsa ja siunauksensa Kristuksessa. Tässä on myös upeasti tiivistettynä tämän pyhän evankeliumiteksti. ”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva, koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta. (2.Kor.1:3-7).
Esa Yli-Vainio
saarnakirjoitus
Läntisessä kirkossa määrättiin vuonna 1334, että helluntain jälkeistä sunnuntaita vietetään Pyhän Kolminaisuuden juhlana. Pyhäpäivän sanomassa kiteytyy kirkon opetus Jumalan kolmiyhteisyydestä. Pyhän Kolminaisuuden päivä on uskontunnustuksen päivä. Raamatuntekstit puhuvat Jumalan salatusta olemuksesta, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Hän vaikuttaa Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Usko ei käsittele Jumalan olemusta tiedollisesti eritellen vaan ihmetellen, ylistäen hänen ja hänen armotekojaan julistaen.
Kirkkokäsikirja
Matt.28:16-20: Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidät menemään. Ja kun he näkivät hänet, he kumartaen häntä rukoilivat, mutta muutamat epäilivät. Ja Jeesus tuli heidän luoksensa ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maa päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaiken, minkä minä olen käskenyt teille. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta” (Ef.1:2). Matteuksen evankeliumi loppuu upealla tavalla lähetys- ja kastekäskyyn, jossa Jeesus antaa opetuslapsilleen ja kirkolleen tehtävän. Kaiken lähtökohtana on se valta, jonka hän on saanut kuollessaan koko maailman puolesta ja noustessaan kuolleista kirkastettuna Herrana.
Jumala kokoaa kansansa luokseen pyhälle vuorelle
Opetuslapset kokoontuivat ”Sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidät menemään”. Aivan kuten vanhan liiton jumalanpalveluksen ja seurakunnan asettamisen yhteydessä Herra Jumala kokosi kansansa Siinain vuoren luo, ilmestyäkseen heille (”teofania”) ja tullakseen heidän luokseen, jotta he olisivat hänen pyhä kansansa, kokosi Kristuskin oman kansansa asettamalleen vuorelle Galileaan, ilmestyen heille ja asettaen uuden liiton seurakunnalle jumalanpalveluksen ja ne välineet, joidenka kautta hän tulisi kansansa luo ja pyhittäisi heidät totuudessa. Ja aivan samalla tavalla Kristus on Pyhän Henkensä kautta, sanallaan ja Jumalan nimen kautta tuonut meidät Isän ja sovintoverensä luo taivaalliselle Siionin vuorelle. Jumalan pyhä vuori on tullut meidän luoksemme, sillä Jumala on tullut nimensä ja sanansa kautta luoksemme, ilmestyäkseen meille, puhdistaakseen ja pyhittääkseen meidät.
Heprealaiskirjeessä sanotaan tästä todellisuudesta, jonka luona nyt olemme: ”Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi; sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: ”Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön”; ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: ”Minä olen peljästynyt ja vapisen”; vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.” (Hepr.12:18-24). Syntisinä tulemme Kolmiyhteisen Jumalan eteen, mutta emme joudu tuhon ja Jumalan pyhän vihan omiksi, vaan Kristuksen veri puhdistaa meidät ja tekee meidät kelvollisiksi käymään Jumalan yhteyteen, astumaan hänen pyhyyteensä. Tämä on Kristuksen täyttämän lunastuksen tarkoitus.
Jeesus tulee luoksemme jumalanpalveluksessa
Vuorelle tultuaan opetuslapset näkivät heille ilmestyvän Jeesuksen ja ”he kumartaen häntä rukoilivat”. Tällä tavalla Matteus ilmaisee, että opetuslasten joukko, seurakunta palvoi Jeesusta Kristusta Herrana ja Jumalana. Tässä oli siis kyseessä todellinen jumalanpalvelus. Kristuksen kautta palvotaan todella koko Kolmiyhteistä Jumalaa. Matteus jatkaa ”Ja Jeesus tuli heidän luokseen”. Tämä tarkoittaa, että hän tuli maahan asti kumartuneiden opetuslastensa keskelle. Aivan sama tapahtuma todellistuu jokaisessa jumalanpalveluksessa, tänäänkin tässä ja nyt.
Olemme saaneet tulla Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan eteen. Hän on lähestynyt meitä sanassaan ja nimessään ja ottanut meidät tykönsä, hän on antanut ja yhä antaa meille Kristuksen veressä synnit anteeksi; hän on vuodattanut ja yhä vuodattaa Pyhän Henkensä meidän yllemme, meidän sydämiimme. Tämä kaikki tapahtuu Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan yhteisenä vanhurskauttavana ja pyhittävänä tekona armonvälineiden kautta. Hän toimii sanassaan ja nimessään, kaikessa siinä missä hänen sanansa ja nimensä ovat liitettyinä.
Ennen kaikkea Jumala haluaa olla Kristuksessa meidän keskellämme, ja ottaa meidät omaan yhteyteensä, jotta me olisimme siellä, missä hän on. Jeesus sanoo: ”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.”(Matt.18:20) ja ”En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne… Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä… Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.” (Joh.14:18,20,23). Näin Kristus ja koko Kolmiyhteinen Jumala on meidän kanssamme ”joka päivä maailman loppuun asti.”
Kaikkivaltias Herra
Ihmiseksi syntyneellä, puolestamme kuolleella ja koko maailman synnit sovittaneella sekä kaikki turmiovallat ylösnousemuksessaan voittaneella Jeesuksella Kristuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Taivaat ovat täynnä hänen kunniansa kirkkautta. Hänen Kaikkivaltiutensa on yhtä Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Hän hallitsee iankaikkisena Jumalan Poikana sekä ihmisenä, meidän puolestamme kuolleena, ylösnousseena ja kirkastettuna kaikkivaltiaana.
Hän istuu taivaan kaikkivaltiaan valtaistuimella teurastettuna Karitsana, Herana, pelastajana ja lunastajana. Yhdessä Tuomaksen kanssa saamme tunnustaa Kristuksen edessä: ”Minun Herrani ja minun Jumalani.” (Joh.20:28). Seurakunnan keskelle hän tulee armonvälineidensä, sanansa ja nimensä kautta. Näin taivas ja maa on täynnä hänen kirkkauttaan, kuten me yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa jumalanpalveluksessa laulamme ennen ehtoollisen nauttimista, edessämme pyhä alttari, jossa Kristus on todellisesti ja olemuksellisesti läsnä, ruumiinsa ja verensä antaen leivässä ja viinissä. Näiden kautta hän on luvannut olla luonamme – ja saattaa meidät Henkensä kautta Isän yhteyteen – joka päivä maailman loppuun asti.
Athanasioksen tunnustus kuvaa oikean opin mukaista uskoamme yhteen Kolmiyhteiseen Jumalaan:
”Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.
Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.
Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra…
Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu – kolminaisuutta, joka on yksi, ja ykseyttä, joka on kolminaisuus”
Athanasioksen tunnustus
Pyhä Kolmiyhteinen Jumala siunaa nimellään
Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan nimi tuo meille kaikki Kristuksen ansaitsemat kalliit aarteet ja taivaalliset siunaukset, jotka Isä haluaa meille antaa Pyhän Henkensä kautta. Jumalan Kolmiykseys ja hänen kolmiyhteinen voimansa ja toimintansa on siellä, missä hänen nimensä on. Hänen nimensä tuo hänet itsensä todellisesti meidän luoksemme, ja nimensä julistamalla hän ottaa meidät luokseen. Jumalan nimellä meidät päästetään synneistämme ja pyhitetään, sillä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimi on kaikkein pyhin asia. Mihin tuo pyhä nimi liittyy (synneistäpäästö, siunaus, sakramentit, rukous) siellä Kolmiyhteinen Jumala tulee erityisellä tavalla, olemuksellisesti ja todellisesti meidän luoksemme ja siunaa meitä. 2.Moos.20:24: ”… Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua.”
Tämä liittyy yhteen seurakunnan tehtävään mennä kaikkeen maailmaan, jonka Kristus on lunastanut verellään ja opetuslapseuttaa kaikki kansat. Opetuslapseus on sama kuin Jumalan lapseus, Kristuksen lauman lampaana oleminen, taivaan perillisyys ja Pyhän Hengen temppeliksi tuleminen. Tämän saa aikaan kaste sekä Jeesuksen sanoissa ja asetuksissa pysyminen (Gal.3:16-27; Joh.1:12-13; 1.Joh.3:1).
Seurakunnan ”missio” ja työvälineet
Kasteessa Isä ottaa meidät Kristuksen kautta lapsikseen ja täyttää meidät Pyhällä Hengellä, sekä avaa omaksemme taivaan; aivan kuten Jeesuksen kasteessa taivaat avautuivat, Isä julisti Jeesuksen olevan hänen Poikansa, ja Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen ylle. Jeesus Kristus on Isän Poika luontonsa puolesta, me olemme hänen lapsiaan Kristuksen kautta, hänen verensä tähden ja häneen uskon kautta liittyneinä – häneen puettuina (Gal.3:27, 1.Kor.12:12-13). Kasteessa Kristus pesee meidät puhtaiksi verellään ja pyhittää meidät sanallaan (Ef.5:26-27). Kasteessa meihin vuodatetaan Pyhä Henki, ja näin meidät synnytetään uudesti ja vanhurskautetaan uskon kautta (Tiit.3:5-7). Pyhä Henki tuo meille tässä perinnön (Ef.1:14) ja tulemme näin Jumalan pyhiksi, eläviksi temppeleiksi, joissa Isä, Poika ja Pyhä Henki asuu (1.Kor.3:10,16). Kaste on Jumalan nimikirjoitus meidän yllemme, meidät otetaan siinä hänen nimiinsä ja hän antaa siinä itsensä ja kaikki lahjansa meille.
Seurakunnan ”missioon”, eli ”opetuslapseuttamiseen” kuuluu myös kasteen lisäksi kaiken sen säilyttäminen, jonka Jeesus on meille asettanut ja säätänyt. Tätä tarkoittaa Kristuksen sanat: ”Opettamalla heitä pitämään kaiken, minkä minä olen käskenyt teille”. Käytännössä tämä tarkoittaa Kristuksen veren, kuoleman ja ylösnousemisen sekä kasteessa saatujen lahjojen jokapäiväinen käyttäminen Jeesuksen asettamalla ja säätämällä tavalla. Tähän kuuluu sovituksen sanan ja viran antaminen eli synneistä päästö, Isä meidän -rukouksen antaminen, ehtoollisen asettaminen ja Herran siunaus – kaikki se, mitä jumalanpalvelukseen kuuluu. Heti Jumalanpalveluksen alussa meidät palautetaan kasteeseemme: Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Tämä tapahtuu jo alkusiunauksessa sekä ja synninpäästössä.
Osallisuus Kolmiyhteisestä Jumalasta ja Jumalan lahjoista
Näin meillä on puhdistus kaikesta synnistä Kristuksen veressä ja Kolmiyhteisen Jumalan nimessä. Näin meillä on pääsy Jumalan yhteyteen, Pyhän Hengen osallisuus, Kristuksen sana ja veri ja Isän Jumalan laupeus. Toisin sanoen: omanamme on vanhurskautus ja pyhitys. Saarnassa ja erityisellä tavalla ehtoollisessa saamme konkreettisesti vastaanottaa koko kolmiyhteisen Jumalan kaikki armosiunaukset. Pidämme myös Kristukselta saamamme yhteiset rukoukset, erityisesti Isä meidän -rukouksen, jonka kautta pyydämme Kristuksen kautta Pyhän Hengen ja Isän varjelusta kaikkiin elämämme tarpeisiin. Jumala vastaa tähän rukoukseen erityisesti Herran siunauksessa, jossa yllemme lasketaan Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan nimi. Tästä Herra sanoo näin: ”Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.” (4.Moos.6:27).
Seurakunta on siis Kristuksen ruumis ja koko Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan temppeli, jolle on annettu tehtäväksi levittäytyä kaikkialle maailmaan. Sen kautta Pyhä Kolmiyhteinen vaikuttaa kaikkinaisilla hengellisillä siunauksillaan. Se on todella Jumalan valtakunta maan päällä.
”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.” (2.Kor.13:13)
Esa Yli-Vainio
saarnakirjoitus
Helluntaipäivä
Joh.3:16-21: ”Sillä niin Jumala rakasti maailmaa, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jotta jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä, eikä yksikään heistä hukkuisi. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan että maailma hänen kauttaan tulisi autuaaksi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainosyntyisen Pojan nimeen. Mutta tämä on tuomio, että valo on tullut maailmaan ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa, sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa eikä tule valoon, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka tekee totuuden, hän tulee valoon, jotta hänen tekonsa tulisivat ilmi, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.”
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta (2.Kor.1:2) Pyhän Hengen kautta, jonka hän on meille lähettänyt. Tässä Jeesus julistaa Nikodeemukselle ja meille koko Raamatun ilmoittaman suuren evankeliumin pähkinänkuoressa. Evankeliumi (erityisesti jakeen 16 ”pikkuraamattu”) on Jumalan oma lupaus pelastuksesta kadotustuomiosta sekä siitä rakkaudesta, joka hänellä on lahjaksi annettavana koko maailmalle Jeesuksessa Kristuksessa, uskon kautta omistettavaksi.
Tämä Isän Jumalan armo ja rakkaus lahjoitetaan meille hänen ainosyntyisen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen uhrinkuoleman ja veren sekä ylösnousemuksen tähden koko maailmalle Pyhän Hengen kautta, joka toimii armonvälineissä tänäänkin. Sana, kaste ja ehtoollinen tuovat meille Isän täydellisen rakkauden ja laupeuden, Kristuksen itsensä ja hänen uhrinsa lahjat, sekä Pyhän Hengen sydämiimme lohdutuksineen ja pyhityksineen, sekä elävän uskon, jonka Henki vaikuttaa. Siksi Paavalin korintin seurakunnalle julistaman apostolisen siunauksen tavoin tulee Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan siunaus tänään evankeliumin sanassa tänään teillekin: Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. (2.Kor.13:13)
Syntisille tämä sanoma on suuri armon julistus, todellinen avoin taivaan portti. Syntiinlankeemuksen tähden ansaitsisimme kaikki yhdessä koko maailman kanssa Jumalan vihan, tuomion, rangaistuksen, helvetin ja kadotuksen. Joka päivä syntiä teemme ajatuksin ja sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Syntimme meille paljastaa Jumalan pyhä laki, joka tuo esiin myös Jumalan tuomion kaikesta synnistä. Mutta tässä kaikessa saamme vapautuksen ja lohdun, helpotuksen ja rauhan evankeliumin sanan lupauksessa, joka tuo meille Kristuksen Jeesuksen.
Kristus on tästä kaikesta synnin seurauksista lunastanut meidät pyhällä kalliilla verellään. Evankeliumi julistaa ja jakaa meille lahjana sen armon, ”minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.” (Ef.1:6-7) Kuten Martti Luther kirjoittaa: ”Kaikki ihmiset ovat jo iankaikkisen tuomion alaiset, mutta Jumalan Poika on annettu lunastamaan meidät tuosta tuomiosta.” Kristus tuli tuomaan koko maailmalle kuolemassaan, veressään ja ylösnousemuksessaan autuuden ja kärsimään itse tuomion synneistä. Hän ei tullut tuomarina tuomitsemaan, vaan itse kärsimään synnin tuomion ja ottamaan tuon tuomion meiltä pois.
Isä antoi Poikansa
Isä lähetti Poikansa, ”jotta jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä”, ”jotta koko maailma tulisi autuaaksi hänen kauttaan.” Tässä näkyy Jumalan ehdoton rakkaus koko maailmaa kohtaan. Hän ei ainoastaan lähettänyt Poikaansa meidän luoksemme, vaan hän on antanut Poikansa. Kristus on annettu meidän sovitusuhriksemme, annettu kuolemaan meidän puolestamme, annettu meille, jotta me saisimme iankaikkisen elämän. Tämän kaiken syynä on Jumalan suuri, mittaamaton rakkaus meitä kohtaan. Kristuksen kuolema on tapahtunut koko maailman kaikkien syntien tähden. Hänen verensä on sovitus koko maailman synteihin. Me omistamme tämän pelastuksen armosta, ilman tekoja, omistamalla uskon kautta sen itsellemme. Usko tarttuu Jumalan sanaan, joka tuo Kristuksen veren ja hänen uhrinsa meille omaksemme henkilökohtaisesti. Usko on tässä kaikkien omien tekoemme vastakohta. ”Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta.” (Room.4:16)
Uskon kautta tuomio on meiltä pois jo nyt, omistamme viimeisen päivän vapautuksen jo nyt. Ne, jotka eivät usko, kantavat jo nyt sitä tuomiota, joka heille julistetaan viimeisenä päivänä. Viimeisellä tuomiolla ei julisteta mitään muuta tuomiota, kuin minkä Jumalan sana on kuuluttanut jokaiselle jo tässä ajassa. Häntä, joka uskoo, ei tuomita sillä hänen omanaan on Kristuksen nimi ja veri – se, että hänen syntinsä ovat jo kannetut mutta hän, joka ei usko Jumalan ainosyntyisen Pojan nimeen on jo tuomittu – hän kantaa jo tuomiota mukanaan, koska kieltäytyy uskon kautta ottamasta vastaan sitä syntien kantamista, jonka Kristus on hänenkin puolestaan jo tehnyt.
Jumalan tuomio, joka lopullisesti toteutuu viimeisenä päivänä, kun kaikki synti ja pahuus saa tuomionsa toteutuu jokaisessa jumalanpalveluksessa. Jumalanpalveluksessa ovat käsillä ja läsnä samaan aikaan sekä Golgata että viimeinen tuomio, jossa meidän osaksemme todella tulee täydellinen synninpäästö ja iankaikkisen elämän lahjoittaminen. Matt.25:34: ”Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.’” Viimeinen tuomio, Jumalan valtakunta ja taivas on tullut lopunajoista meidän tykömme jokaisessa jumalanpalveluksessa. Siksi meitä ei viimeisenä päivänä tuomita, koska olemme jo saaneet vapauttavan tuomion Kristuksessa tänään, niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa: ”Sillä mikä oli mahdotonta laille, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja tuomitsi synnin lihassa, jotta lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.” (Room.8:3-4).
Valhesta totuuteen ja pimeydestä valoon
Johannes yhdistää tähän opetukseen evankeliumista, uskosta ja tuomion myös konkreettisen kuvan totuudesta ja valosta. Myös koko maailman tuomio on tapahtunut siinä, kun Kristus tuli maailmaan ja toi mukanaan Jumalan valtakunnan sekä valon keskelle synnin pimeyttä. ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt… Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1:4-5,14) Ne, jotka epäuskossaan vaeltavat pimeydessä kantavat tuomiota mukanaan. He pakenevat ja karsastavat sitä valoa, joka Kristuksessa on tullut heidän luokseen, sillä tuo valo paljastaa heidän pimeydessä ja salassa tehdyt pahat tekonsa. Kristuksessa oleva Jumalan valo ja Jumalan sana, joka on totuus tuo esille kaikki meidän synnit ja lain kautta tuomitsee ne. Tätä paljastamisen häpeää ja tuomion pelkoa ihmiset kammoavat niin, että pakenevat tätä valoa ja Jumalan sanaa, sekä Kristusta.
Sielunvihollinen haluaa meidän lankeavan syntiin ja sitten häpeävän sitä syntiämme niin, että kätkemme sen syvälle sydämemme pimeään sopukkaan, kuin arkkuun. Se on perkeleen siemen, jonka kautta hän pyrkii kasvattamaan omaa siementään meissä ja tahraamaan omantuntomme ja uskomme. Tähän pimeyteen Kristus haluaa tuoda oman valonsa, evankeliumin valkeuden, joka ajaa pimeyden pois ja pesee meidät synneistämme. Kristuksen valo ja Jumalan sanan totuus ei ainoastaan lain kautta tuo esiin syntejä, vaan evankeliumin kautta todella Jumala pesee Poikansa verellä meidän sydämemme kaikista synneistämme. Jumalan valossa meitä ei jätetä häpeään, vaan häpeämme pestään pois Kristuksen verellä.
Jumalan sanan totuus ei ole ainoastaan Jumalan lain tuomio, vaan erityisesti meidät pelastava evankeliumi. ”Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja julistamme teille, että Jumala on valo ja ettei hänessä ole yhtään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valehtelemme, emmekä tee totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niinkuin hän on valossa, meillä on yhteys toistemme kanssa, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me petämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1.Joh.1:5-9) Sen tarkoitus, että meidät tuodaan pimeydestä valoon ja jotta syntimme paljastettaisiin ei ole meidän tuomitsemisemme ja häpeämme, vaan meidän puhdistamisemme, syntiemme anteeksiantaminen ja meidän autuutuksemme Kristuksessa, hänen nimessään ja veressään.
Pyhän Hengen työ
Helluntaina muistamme sitä, että tämä kaikki on meidän omaamme Pyhän Hengen kautta, Jumalan lahjana. Kaiken tämän vaikuttaa meidän luoksemme lähetetty Pyhä Henki, joka Jumalan sanan ja pyhien sakramenttien kautta toimii ja jakaa meille Kristuksen veren, puhdistaa meidät synneistämme ja pyhittää meidät Jumalan totuudessa, tuoden meidät hänen valtakuntaansa ja valoonsa. Jeesus sanoo: ”Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” (Joh.16:7-11) Hengen kautta Kristus ja Jumalan valtakunta tulevat meidän luoksemme, ja Henki tuo meidät Kristuksen luokse. Hengen kautta julistetaan todeksi synti, vanhurskaus ja tuomio.
Synti julistetaan Jumalan lain kautta epäuskoisille, että epäuskon tähden ihmiset pysyvät synneissään. Hengen lähettämisessä julistetaan tämän maailman tuomio, sillä hän todistaa Kristuksen hallitsevan puolestamme kuolleena ja ylösnousseena Herrana. Hengen lähettämisen kautta meidät vanhurskautetaan, sillä Henki tuo meille evankeliumin sanan kautta taivaaseen astuneen Kristuksen kaikkine lahjoineen – synnyttää meissä elävän, pelastavan uskon. Tämän Jeesus lupasi opetuslapsilleen: ”Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta.” (Luuk.24:49). Kristus itse antaa sinulle tässä ja nyt sanansa kautta Henkensä, ja Henkensä kautta verensä ja autuutensa, ottaa sinut valoonsa, puhdistaa sinut kaikesta synnistä ja herättää sinut viimeisenä päivänä iankaikkiseen elämään. ”Jos nyt sen Henki, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä teidän kuolevaiset ruumiinnekin teissä asuvan Henkensä kautta.” (Room.8:11)
”Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antakoon teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan” (Ef.1:17). Aamen.
Esa Yli-Vainio
saarnakirjoitus
6.sunnuntai pääsiäisestä (Exaudi)
Sunnuntain latinalainen nimi exaudi (= kuule, Herra) on päivän antifonin alusta (Ps. 27:7). Seurakunta odottaa rukoillen Pyhän Hengen lahjaa. Ennen taivaaseenastumistaan Kristus lupasi omilleen Pyhän Hengen ja kehotti heitä odottamaan tämän lupauksen täyttymistä. Kristuksen lupaama Pyhä Henki luo yhteyden taivaaseen astuneen Herran ja opetuslasten (seurakunnan) välille, karkottaa pelon ja tekee kristityt osallisiksi Kristuksesta ja hänen lahjoittamastaan pelastuksesta. Pyhä Henki vakuuttaa kristityille, että he ovat Jumalan lapsia ja saavat Jeesuksen tavoin kutsua Jumalaa nimellä Abba, Isä.
Kirkkokäsikirja
Joh.17:18-23: Niinkuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän edestänsä, jotta hekin olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan niidenkin edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä yhtä olisivat, jotta maailma uskoisi, että sinä olet lähettänyt minut. Ja sen kirkkauden, jonka annoit minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yksi; minä heissä ja sinä minussa, jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin olet minua rakastanut.
Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. (2.Kor.13:13) Jeesus rukoilee Isää viimeisen kerran julkisesti opetuslastensa kuullen tämän ”ylimmäispapillisen rukouksensa” (Joh.17). Jeesus rukoilee, koska hetki on tullut, että Isä kirkastetaan Pojassa, Pojan antamisessa uhriksi koko maailman elämäksi, jotta meillä olisi hänessä, uskon kautta häneen iankaikkinen elämä. Hän rukoilee, että hänen omansa varjeltuisivat maailmassa, jotta Jumala varjelisi heidät nimessään, jotta meillä olisi hänen nimensä ja olisimme yhtä Jumalan kanssa. Hän rukoilee pyhää Isää, että hän pyhittäisi meidät totuudessa, ”sinun sanasi on totuus.” (Joh.17:17). Niin kuin Jumala on pyhä, niin on hänen nimensä pyhä ja hänen sanansa pyhä. Meillä on omanamme Jumalan nimi ja Jumalan sana, ja ne pyhittävät meissä, sillä niiden kautta Kristus itse tulee luoksemme ja yhdistää meidät Isään. ”Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua.” (2.Moos.20:24). Herran siunauksessa yllemme tulee koko Kolmiyhteisen Jumalan nimi, hänen sanansa ja hänen kasvojensa siunaukset: ”Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.” (4.Moos.6:27). Jumalan pyhä nimi ja sana tekevät pyhiksi meidät, jotka olemme Jumalan nimiin otetut, ja jotka uskon kautta otamme tuon pyhän sanan vastaan.
Kristuksen sanan, Kristuksen itsensä läsnäolon ja kaikki hänen lahjansa tuo meille Pyhä Henki, joka sanan kautta toimii. Henki yhdistää meidät Kristukseen ja Isään tuomalla Kristuksen puhuman sanan meidän sydämiimme ja synnyttämällä uskon. Jeesus puhaltaa meille Pyhän Henkensä sanansa puhumalla, samoin kuin hän puhalsi opetuslastensa ylle, sanoen: ”Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät… ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” (Joh.20:21-23). Vain Hengen kautta kuulemme ja omistamme sanassa Kristuksen ja hänen armonsa. Sanan ja sakramenttien kautta toimiva Pyhä Henki saa aikaan sen, että meistä tulee Jumalan eläviä temppeleitä, joissa hän ja koko Kolmiyhteinen Jumala asuu. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? (1.Kor.3:16) Näin Pyhä Henki – pyhittäjä – pyhittää meidät siinä armossa ja totuudessa, joka on Jeesuksessa Kristuksessa (Joh.1:14), tuomalla Kristuksen armoineen ja lahjoineen meidän luoksemme armonvälineiden kautta.
Jeesus lähettää meille Pyhän Hengen armonvälineiden kautta, puhdistaa meidät verellään synneistä ja pyhittää meidät sanallaan armossa ja totuudessa, tehden meidät pyhiksi, eläviksi temppeleikseen. Sitten hän lähettää meidät maailmaan viemään sanaansa ja siunaustaan muillekin, kaikille niille, jotka eivät ole häntä vielä kuulleet. Hän rukoilee yhä meidänkin edestämme, että me uskoisimme hänen sanansa, ja että meidän kauttamme muutkin kuulisivat hänen sanansa ja uskoisivat häneen. ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan niidenkin edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun.”
Jeesus pyhitti itsensä, jotta mekin tulisimme pyhitetyksi totuudessa. Hän on Jumalan Sana, joka on totuus (Joh.17:17). Hän on persoonallinen totuus, joka vapauttaa meidät (Joh.8:32). Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen, ”Jumalan Pyhä” (Joh.6:69). Hän pyhitti itsensä antaessaan itsensä meidän puolestamme kaikkein pyhimmäksi uhriksi Jumalan tahdon mukaan; täyttämällä Isän tahdon syntymästään kuolemaansa asti ja uhratessaan ruumiinsa ja verensä Golgatan ristillä koko maailman syntien täydelliseksi sovitukseksi. Tämän uhrin hän antaa meille armonvälineissään, jotta meidät pyhitettäisiin hänessä. ”Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ’Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.’ Kun hän ensin sanoo: ’Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt’, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ’Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi’. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.” (Hepr.10:5-10) Tämän täydellisen uhrinsa kautta hän on tullut meille lunastukseksi, vanhurskautukseksi ja pyhitykseksi (1.Kor.1:30). Nyt hän pyhittää meidät liittämällä meidät uhriinsa ja pesten meidät puhtaiksi verellään, sanan kautta, kasteessa ja ehtoollisessa (Ef.5:26; Hepr.9:22). Tämä pyhitys on erityisesti Pyhän Hengen työ, sillä Henki on totuuden Henki, joka kirkastaa Kristusta ja julistaa hänen omastaan – hänen armostaan ja verestään meille, tuoden meille armonvälineiden kautta Kristuksen lahjoineen. ”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16:13-14)
Pyhän Henkensä kautta Kristus pyhittää meidät tänäänkin, jakaessaan meille sanansa kautta pyhän uhrinsa ja julistaessaan seurakunnalleen Jumalan sanan ja nimen. Näin meidät liitetään yhteen hänen kanssaan Pyhässä Hengessä, jotta olisimme yhtä, kuten Kristus on yhtä Isän kanssa ja pyhittäjämme on yksi. ”Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi. Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”. (Hepr.2:10-12). Jeesuksen verellään täyttämän lunastuksen ja Pyhän Hengen kautta tekemän pyhityksen tarkoituksena on, että me pääsisimme Jumalan luo, hänen yhteyteensä, jotta seisoisimme hänen armossaan ja tulisimme täydellisesti Jumalassa yhdeksi. ”Ja sen kirkkauden, jonka annoit minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yksi; minä heissä ja sinä minussa, jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi.” Mitään uskovien yhteyttä ja ykseyttä Jumalan kanssa ei ole ilman Kristusta tai Pyhän Hengen vaikutusta Jumalan sanan kautta. Tämä yhteys ja ykseys on Jumalan sanassa ja pysyy sanan kautta. ”Että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä yhtä olisivat”. Pyhä Henki yhdistää meidät uskon kautta Kristukseen, ja Kristuksen kautta pääsemme täydelliseen yhteyteen Isän kanssa.
Pyhän Hengen toimintaa armonvälineiden kautta, eli pyhitystä on se, mitä uskontunnustuksessa tunnustamme – pyhä yhteinen seurakunta ja seurakunnan jumalanpalveluksessa tapahtuva yhdistyminen Kristukseen ja kaikkiin pyhiin hänen pyhien asioidensa – sanan ja sakramenttien kautta. Niissä meillä on jatkuva syntien anteeksiantaminen, osallisuus kuolleiden ylösnousemisesta ja iankaikkisesta elämästä. Seurakunta puhdistetaan ja pyhitetään Kristuksen verellä ja Jumalan sanalla, jotta me pyhänä Jumalan temppelinä tuottaisimme hedelmää – rakkautta. ”Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.” (Joh.15:2-4) Hän lähettää meidät maailmaan viemään tuota hedelmää, lähettää meidät Pyhä Henki sydämissämme, jotta maailma tulisi tuntemaan Jumalan rakkauden Kristuksessa meidän kauttamme. ”Niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin olet minua rakastanut.”
”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. ” (1.Tess.5:23)
Esa Yli-Vainio
saarnakirjoitus
Rukoussunnuntai, 5.sunnuntai pääsiäisestä
Rogate (= anokaa, rukoilkaa) poikkeaa muiden pääsiäisen jälkeisten sunnuntaiden latinalaisista nimityksistä sikäli, ettei sitä ole saatu päivän antifonista vaan rukouskulkueista, joita Roomassa järjestettiin 300-luvulta alkaen. Ne korvasivat keväisin pelloille suuntautuneet pakanalliset kulkueet. 400-luvun lopulta lähtien kirkolliset rukouskulkueet sijoittuivat rukoussunnuntain ja helatorstain välisiin arkipäiviin, mistä johtuu niiden myöhempi nimi käyntipäivät (ruotsin gångdagar). Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Teksteissä kerrotaan myös Kristuksesta suurena esirukoilijana ja rukoilemisen opettajana.
Kirkkokäsikirja
Luuk.11:5-13: Ja hän sanoi heille: ”Kenellä teistä on ystävä, ja hän menee tämän luo keskellä yötä ja sanoo hänelle: Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut luokseni, eikä minulla ole, mitä tarjoan hänelle; ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu ja lapseni ovat kanssani vuoteessa; en voi nousta ylös antamaan sinulle – minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sen vuoksi, että on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin hänen häikäilemättömyytensä tähden ja antaa niin paljon kuin hän tarvitsee. Niin minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Ja kuka teistä on isä, joka poikansa pyytäessä leipää antaa hänelle kiven, tai hänen pyytäessään kalaa antaa kalan sijasta hänelle käärmeen, tai hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon enemmän taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka häneltä anovat.”
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Room.1:7) Rakkaat, Jumalan kutsutut pyhät. Jeesus opettaa tässä hyvin ihmeellisellä ja lohduttavalla tavalla rukouksesta ja kristityn rukouselämästä. Ensin hän kertoo vertauksellisen tarinan, lausuu runollisen sananlaskun ja kohdistaa suoran, havainnollisen esimerkin kuulijoilleen. Jeesuksen vertaus tai tarina puhuu ärsyttävästä ystävästä. Hän sanoo, että me, jokainen kristitty olemme tuo ärsyttävä ystävä, joka menee ystävänsä luo kolkuttelemaan ja huutelemaan keskellä yötä. Ystävyyteen vedoten hän mankuu suljetun oven takana pikkutunneilla ”Tarvitsen kolme leipää! Minulla itselläni ei ole. Vieras on tulossa kylään, ja pitäisi saada jotain tarjolle.” Jokainen äiti varmaan tietää tämän tunteen. Vastaus kuuluu oven takaa: ”En voi, en nyt vaan mitenkään voi nyt. Älä vaivaa minua!” Mutta yhä vaan jankkaamme ”Tarvitsen leipää, tarvitsen leipää!” Lopulta ystävä tulee antamaan teille tarpeeksi – ei sen tähden, että hän ystävänä tekisi sen teitä miellyttääkseen, vaan jotta hän pääsisi rauhassa jatkamaan uniaan. Anomisemme kuullaan – ei hyvän ansion tähden, vaan ”häikäilemättömyytemme”, eli ”periksiantamattomuutemme” tähden. Tämä on Jeesuksen yllättävän tarinan opetus. Hän haluaa sanoa: Näin tulee kristityn myös rukoilla Jumalalta tarpeitaan. Jumala haluaa tulla meidän rukouksistamme vaivatuksi. Näin Jumala koulii meistä kestäviä rukoilijoita. Hänestä on ihanaa, että olemme ärsyttävät, sinnikkäät takiaiset rukouksissamme ja anomisissamme.
Sitkeiden rukoilijoiden esikuvat
Kestävän rukouksen esikuva Vanhassa testamentissa löytyy Jaakobin painissa (1.Moos.32.). Siinä Eesaun kohtaamisen pelossa oleva Jaakob painii Jumalan kanssa koko yön pyytäen häneltä siunaustaan. Jumala sanoo hänelle ”Päästä minut, sillä aamu koittaa” (1.Moos.32:26). Tämä on sisällöltään sama ”rukousvastaus” kuin Jeesuksen vertauksessa ”En voi nousta ylös antamaan sinulle.” Eli ”En voi auttaa sinua”. Jaakob kuitenkin vastasi: ”En päästä sinua, ellet siunaat minua” (1.Moos.32:26). Ja todella, Jaakob sai siunauksen – ja nimen Israel. Uuden testamentin puolella Jeesuksen luo tulee kanaanilainen nainen, äiti, joka rukoilee tyttärensä puolesta (Matt.15:21-28). Hän roikkuu pyyntöineen Jeesuksen ja opetuslasten kannoilla, mikä ärsyttää opetuslapsia. He rukoilevat Jeesusta, että tämä ajaisi naisen matkoihinsa. Jeesus vastaa hyvin torjuvasti: ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”… Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille”. (Matt.15:24,26) Siis: ”Minua ei ole lähetetty sinua varten.” Tämä on sama vastaus kuin Jeesuksen kertomuksessa: ”Älä vaivaa minua”. Nainen kuitenkin pysyy rukoilemisessa – ehkäpä äidin sinnikkyyden tähden – ja tarttuu Jeesuksen sanoihin siitä huolimatta, että ne näyttävät sulkevan hänet Herran avun ulkopuolelle. Hän pitäytyy niissä sanoissa, jotka Jeesukselta saa. Ja Jeesus sanookin naiselle: ”Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot”. Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve. (Matt.15:28)
Miltä sinusta tuntuu, kun rukoilet Jumalaa avuksesi ja hän on vain hiljaa? Entä jos saisit vastauksen, jossa hän sanoo, etteivät rukouksesi kuulu hänelle – mitä tekemistä Jumalalla on sinun kanssasi? Syntisinä me ansaitsisimme tämän vastauksen, mutta Jeesus on tullut kuolemaan meidän puolestamme ja antamaan henkensä, jotta tekisi meistä ystäviään ja Jumalan ystäviä. Jeesus sanoo: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.” (Joh.15:13-14) Jeesuksen veri ja uhri Golgatan ristillä on sekä sovittanut meidät Jumalan kanssa ja tuonut meille syntien anteeksiantamuksen, että avannut meille pääsyn Isän eteen kaikkein pyhimpään. Hepr.10:19-23: ”Koska meillä siis, veljet, on uskallus mennä sisälle kaikkein pyhimpään Jeesuksen veren kautta, uutta ja elävää tietä, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen” Tuo sana ”uskallus” tarkoittaa ”sananvapautta.” Kristuksen ruumiin ja veren uhrin sekä hänen taivaaseen astumisensa tähden meillä on hänessä pääsy Isän eteen ja sananvapaus anoa Kristuksen kautta kaikkia tarpeitamme ”ärsyttävinä ystävinä”. Ja Jumala kuulee Poikansa tähden rukouksemme, jopa itsensä Kristuksen rukouksina.
Sitkeä rukoilu ja suuret esirukoilijamme
Sitkeys ei siis ole meidän ansiomme, jolla ansaitsisimme Jumalan avun. Hän on luvannut antaa ja auttaa ilman rukouksiammekin. Hän tietää tarpeemme ilman pyyntöjämmekin. Silti hän on nähnyt hyväksi antaa meille suuren lahjan rukouksessa. Rukouksessa astumme Isän eteen Kristuksen ja Pyhän Hengen kautta. Kristus itse on suuri taivaallinen ylimmäispapillinen esirukoilijamme. ”Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” (Hepr.9:24) Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme lakkaamatta sanomattomin huokauksin. ”Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.” (Room.8:26-27). Siinä käytämme Jumalan sanaa vedoten Jumalan antamiin lupauksiin – hän nauttii siitä, että hänet otetaan vastuuseen lupauksistaan – ja käytämme hänen sanaansa myös Jumalan siunauksien välineenä kaikkea saatanan työtä vastaan. Rukous ja Jumalan sana on annettu meille, jotta Jumala niiden kautta pyhittäisi ja siunaisi kaikki elämämme asiat; työmme ja lepomme, ruokamme, ihmissuhteemme ja muut tarpeemme; perheemme, esivallan ja seurakuntamme; ajatuksemme, sanamme ja tekomme. Sanalla sanoen: kaikki ne lahjat, jotka olemme Jumalalta jo saaneet. Katso Jumalan sanan lupauksia, jossa hän sekä kehoittaa meitä rukoilemaan ahkerasti ja säännöllisesti, että lupaa siunata meitä ja meidän elämäämme, työtämme ja lepoamme rukouksiemme kautta. 2.Moos.23:25: Palvelkaa Herraa, Jumalaanne, niin hän siunaa sinun ruokasi ja juomasi, ja minä pidän puutteen sinusta kaukana; 1.Tim.4:4-5: Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan, sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella; 1.Tess.5:17-18: Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.
Pyytäminen ja saaminen
Jeesus jatkaa lausumalla mieleenpainuvan, kauniin ”sananlaskun”, jolla hän haluaa opettaa juuri sitkeää rukoilemista, taivaallisen Isän rukoilemista uskossa. ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” Kristitty rukoilee, jotta voisi kerjäläisenä, ansiotta ottaa vastaan Jumalan lahjoja armosta. Meille on Kristuksen tähden luvattu rukousten kuuleminen. Jumala antaa meille lahjana, armosta, Kristuksen tähden. Mutta hän on antanut meille rukouksen anomisen, etsimisen ja kolkuttamisen välineeksi – ja haluaa, että käytämme sitä. Rukous liittyy yhteen Jumalan sanan kanssa, ja näin saamme rukoilla hänen lupauksissaan roikkuen, hänen sanaansa tarttuen; näin myös saamme olla varmat siitä, että rukouksemme on Jumalalle mieluinen. Hän on luvannut vastata sanansa kautta. Erityisesti kaikki hengelliset lahjat hän haluaa antaa niitä pyytävälle, antaa niitä hänen sanastaan rukouksessa etsivän löytää ne, ja avata oman huoneensa sanansa ja sakramenttiensa kautta uskossa ja rukouksessa sisään pyytävälle käydä.
Jumalan hyvät lahjat seurakunnalleen
Jeesus vääntää vielä rautalangasta julistuksensa, antamalla konkreettisen, kohti käyvän esimerkin: Mitä te annatte lapsillenne, kun he pyytävät teiltä leipää tai kalaa tai munaa? Ette kiveä, käärmettä tai skorpionia. Jos mekin, pahat ja syntiset, osaamme antaa lapsillemme hyviä lahjoja. Kuinka paljon enemmän voimmekaan odottaa hyviä lahjoja taivaalliselta Isältämme, joka ei ole paha, vaan hyvä – jopa pyhä? Hän on luvannut antaa erityisesti Pyhän Henkensä ja pelastuksen jokaiselle, joka häneltä sitä pyytää. Vuorisaarnassaan Jeesus sanoo: ”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan… Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan” (Matt.6:6-8,33) Erityisesti Jumala on luvannut kuulla rukouksemme ja anomisemme, kun hänen eteensä kokoonnumme jumalanpalveluksessa. Yhtenä seurakuntana, Jumalan kansana saamme jo päivä rukouksessa ja yhteisessä esirukouksessa tuoda yhtenä Jumalan perheenä yhteiset tarpeemme Isän eteen Kristuksen nimessä, Pyhässä Hengessä, joka keskellämme vaikuttaa, ja jonka Isä lupaa Poikansa kautta meille varmasti antaa, kun häntä rukoilemme. Jeesus lupaa: ”Sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni” (Joh.16:23). Jumalanpalveluksessa olemme sanan kautta kaikkein parhaimmassa rukousyhteydessä Kolmiyhteisen Jumalaan. Näin seurakunta rukoilee myös esirukouksia ja toimittaa sillä tavalla kristillistä yhteispapillista tehtäväänsä Jumalan pyhinä pappeina Kristuksessa. ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1.Tim.2:1-4)
Erityisesti Isä Meidän -rukous on annettu koko seurakunnan yhteiseen käyttöön. Siinä Isä ei ole minun vaan meidän. Emme pyydä vain minun tarpeitani vaan meidän – koko seurakunnan tarpeita. Tämä on rukous, jonka Kristus itse on opettanut, se on varmasti Isälle mieluinen. Siksi meidän ei tarvitse pyytää ”jos se on sinun tahtosi”, kun rukoilemme Isä meidän -rukouksen pyyntöjä, kuten syntien anteeksiantamusta. Isä meidän rukous on erityisesti Kristuksen rukous, jota hän rukoilee. Me saamme liittyä hänen ääneensä ja rukoilla seurakuntana yhdessä hänen kanssaan. Erityisesti tämä näkyy siitä, että tavallisesti Isä meidän -rukous rukoillaan ehtoollisen asettamisen jälkeen. Liitymme yhdessä konkreettisesti läsnä olevan Kristuksen rukoukseen, ja pyydämme tarpeitamme hänen nimessään, hänen kauttaan. Erityinen vastaus kaikkiin seurakunnan rukouksiin – niin ajallisiin tarpeisiin, syntien sovitukseen Kristuksessa ja Pyhän Hengen saamiseen ja ylläpitävään varjelukseen tulee meille jumalanpalveluksessa, kun Herra itse siunaa meitä kasvoillaan eli läsnäolollaan, varjeluksellaan, armollaan ja rauhallaan Herran siunauksessa. Herran siunauksessa meille annetaan kaikki Jumalan lahjat hänen Pyhässä Kolmiyhteisessä nimessään. Näin omanamme on hänen varjeluksensa, jonka kanssa saamme rauha ja Pyhä Henki sydämessämme käydä taas maailmaan ja jatkaa rukouselämäämme, anomista ja kiittämistä. ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil.4:6-7)
Esa Yli-Vainio
saarnakirjoitus
- 4. sunnuntai pääsiäisestä (Cantate)
Kehotus cantate (= laulakaa) sekä sen pohjana oleva psalmi 98 kytkevät tämän pyhän vahvasti pääsiäisajan ”iloisten” sunnuntaiden ketjuun. Seurakunta kulkee Voittajan jäljissä totuudessa ja rakkaudessa kohti täydellistä iloa taivaassa. Pyhän Hengen johtamina kristityt saavat jo nyt elää taivaan kansalaisina maailmassa.
Kirkkokäsikirja
Joh.15:10-17: Jos pidätte minun käskyni, niin pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. Tämän olen puhunut teille, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Tämä on minun käskyni, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Kenelläkään ei ole sen suurempaa rakkautta, kuin että joku antaa henkensä ystäviensä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken. En enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee, vaan ystäviksi minä sanon teidät, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä olen kuullut Isältäni. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja asetin teidät, että menisitte ja tuottaisitte hedelmää ja hedelmänne pysyisi, jotta mitä ikinä anotte Isältä minun nimessäni, hän antaa sen teille. Näin käsken teitä, että rakastatte toisianne.
”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” (Ef.1:2)
Jeesus yhdistää Jumalan käskyt ja Jumalan rakkauden toisiinsa erottamattomalla tavalla. Käskyt kertovat, että meidän tulee rakastaa lähimmäistämme ja rakkaus saa muotonsa Jumalan käskyistä. Tiiviisti sanottuna, Kristuksen rakkaudessa pysyminen on myös hänen käskyissään pysymistä. ”Jos pidätte minun käskyni, niin pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan… Tämä on minun käskyni, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä… Näin käsken teitä, että rakastatte toisianne.” Kuten Isä on rakastanut Poikaa, ja Poika on tehnyt hänen tahtonsa, on Jumala Pojan kautta rakastanut meitä ja ottanut meidät osakseen rakkautensa yhteyttä, jotta me pitäisimme hänen käskynsä. Kaikki saa alkunsa Jumalan rakkaudesta, jolla hän on rakastanut ensin meitä. ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme” (1.Joh.4:9-11).
Meidän tulee nyt elää Jumalan tahdon mukaan, koska meidät on Kristuksen verellä puhdistettu ja pyhitetty Jumalan omiksi, taivaan kansalaisiksi, pyhäksi Jumalan kansaksi. Kaikki kristillinen rakkaus ja pyhityselämän hedelmät saavat alkunsa ja voimansa siitä, että Kristus on puhdistanut meidät sanallaan ja verellään jo kasteessamme. ”Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. (Ef.5:25-27)… ”Mutta te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ”ette olleet kansa”, mutta nyt olette ”Jumalan kansa”, jotka ennen ”ette olleet armahdetut”, mutta nyt ”olette armahdetut” (1.Piet.2:9-10).
Jeesus on tämän sanonut yllättävästä syystä: ”Tämän olen puhunut teille, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.” Hän ei halua käskyllään ajaa meitä lain alle tai saattaa meidän omantuntomme levottomaksi, vaan hän on sanonut tämän, jotta meillä olisi hänen ilonsa, täydellisenä meissä. Kristuksen käskyissä ja rakkaudessa pysymisen taustalla on siis suuri evankeliumi. Se ilmoittaa, että Kristuksen veri on puhdistanut meidät kaikesta synnistä ja pyhittänyt meidät liittäen meidät armonvälineiden kautta Jumalan rakkauteen ja jäseniksi hänen pyhään valtakuntaansa. Meillä on jo nyt omanamme täydellinen pelastus armosta, uskon kautta, Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tähden ilman omia ansioitamme – ja nyt pelastettuina Jumalan pyhinä lapsina elämme Isän rakkauden alla tehden niitä tekoja, jotka hän on meille valmistanut. ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” (Ef.2:8-10) Armosta olemme saaneet Kristuksen tähden pelastua, ja sen lisäksi saamme myös elää tehden niitä tekoja, jotka tiedämme olevan taivaalliselle Isällemme mieleen! Kristuksen ilo sydämessämme hänen armonsa tähden saamme iloiten myös puhtaalla omallatunnolla palvella Jumalaa ja lähimmäistämme! Tähän palvelutehtävään Kristuksen veri ja sana sekä Herran siunaus meitä joka jumalanpalveluksessa varustaa.
Kristus sanoo: ”Kenelläkään ei ole sen suurempaa rakkautta, kuin että joku antaa henkensä ystäviensä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken. En enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee, vaan ystäviksi minä sanon teidät, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä olen kuullut Isältäni.” Huomaa, että Kristuksen ystävät ovat ne, joita hän rakastaa. Hän antaa itsensä ja henkensä meille, meidän edestämme, tehden meidät ystävikseen. Hän kuolee puolestamme ja vuodattaa verensä syntiemme sovitukseksi, jotta meistä syntisistä, Jumalan vihollisista, tulisi armosta ja uskon kautta Jumalan omia, hänen ystäviään. Me olemme hänen ystävänsä, koska hän on tehnyt meidät ystävikseen rakkautensa tähden.
Hänen rakastaminaan ystävinä me elämme uskossa häntä rakastaen ja hänen tahtonsa tehden, lähimmäistämme rakastaen. Tätä Jaakob kirjoittaa, verraten meitä uskosta vanhurskaaseen Aabrahamiin: ”Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; ja niin toteutui Raamatun sana: ’Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi’, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.” (Jaak.2:22-23) Me nautimme tätä ystävän rakkautta seurakunnassa. Se on rakkautta, jossa nautitaan saman arvoisina yhteisistä asioista. Saamme tämän rakkauden Kristukselta saadessamme syntimme anteeksi hänen veressään ja kun omatuntomme puhdistetaan – ja toteutamme sitä yhtenä seurakuntana Jumalaa kiittäen, rukoillen ja Jumalan lähettäessä meidät palvelemaan hänen rakkaudessaan lähimmäistämme. Rakkaudellamme emme itseämme pelasta, sillä pelastuksemme on siinä, että ystävämme Kristus on kuollut puolestamme. Meidän kauttamme kuitenkin Kristus haluaa levittää omaa rakkauttaan lähimmäisillemme.
Tätä varten Kristus on meidät valinnut omikseen, puhdistanut meidät ja itseensä liittäen pyhittänyt meidät ja antanut meille rakkautensa. Kristus puhdistaa meidät ja liittää itseensä, niin että me pysymme hänessä ja tuotamme hedelmää. Viemme hänet itsensä ja hänen rakkautensa mukanamme jumalanpalveluksesta maailmaan, jotta lähimmäisemme saisivat hänen rakkautensa hedelmän meidän kauttamme. ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja asetin teidät, että menisitte ja tuottaisitte hedelmää ja hedelmänne pysyisi, jotta mitä ikinä anotte Isältä minun nimessäni, hän antaa sen teille.”
Tämän Jeesus sanoo hienoa vertauskuvaa käyttäen tämän luvun alussa: ”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh.15:1-5). Me olemme uskon kautta oksastettu Kristukseen. Hänessä pysymme, kun pysymme hänen sanassaan ja sakramenteissaan. Niiden kautta hän virvoittaa henkemme ja uskomme, ja saa aikaan myös hedelmää. Kristuksessa asuminen, kaikki voima uskoon, elämään ja hedelmiin on yksin Kristuksessa, ja Kristuksesta se virtaa meihin. Hedelmistä suurin ja ensimmäinen on rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Tuo rakkaus on Jumalan omaa rakkautta, jonka hän Pojassaan Henkensä kautta antaa meille ja vaikuttaa meissä. Meidän kauttamme Kristus haluaa levittää rakkauttaan, omaa hedelmäänsä. Olemme hänen rakkautensa hedelmää kantavat oksat, jotka kasvavat ja levittäytyvät ensin perheeseemme, sitten muihin lähimmäisiimme, ja lopulta koko maailmaan!
Esa Yli-Vainio
Viimeisimmät kommentit