Voidaksemme vastata otsikon kysymykseen tulee meidän ymmärtää, mikä on kirkko eli Kristuksen seurakunta, ja miten se voi pysyä kirkkona. Seurakuntaliiton perustajapastori Heino Pätiälä halusi nimittäin puolustaa, suojella ja toteuttaa oikeaa kirkkoa, jonka keskiössä on Kristus, ja joka elää Kristuksen veren armosta.
Kristuksen kirkko on näkymätön
Pyhä Raamattu käyttää Kristuksen seurakunnasta useita eri nimityksiä, jotka kuvaavat sen luonnetta. Näitä ovat vaikkapa Jumalan pyhä kansa ja kuninkaallinen papisto; Jumalan perhe; Kristuksen, Hyvän Paimenen lauma; Kristuksen ruumis sekä Kristuksen puhdas ja kaunistettu morsian. Koska kirkko on kutsuttujen uskovien pyhien joukko (katso esim. Apostolinen uskontunnustus ja Augsburgin tunnustus VII), ei se voi olla tässä erityisessä mielessä ymmärrettynä ihmisille näkyvästi havaittavissa (Luuk. 17:20-21). Emmehän voi nähdä kenenkään sydämeen ja katsoa, kuka uskoo. Tämän todellisuuden näkee vain Jumala ja hänen sanansa (1. Sam. 16:7; Hepr. 4:12). Tämä Kristuksen omakseen lunastamien, pyhien uskovien muodostama kirkko on luonteeltaan pyhä, yksi, yleinen ja apostolinen.
Kristuksen kirkko on pyhä
Kirkko on pyhä: Onhan se Kristuksen veressä autuas, pesty, puhdistettu ja pyhitetty (Ef. 5:26-27). Asuuhan sen keskellä Jumalan pyhä läsnäolo (Ilm. 21:3). Samaten Kristus ja hänen sovitusuhrinsa ovat pyhät. Pyhä Henki, joka toimii seurakunnassa Jumalan pyhän sanan ja pyhien sakramenttien kautta, on pyhä ja pyhittää meidät. Kirkon pyhyys on siis samaan aikaan Kolmiyhteisen Jumalan läsnäolon pyhyyttä sekä Kristuksen veren armopyhyyttä, joka jokaisella uskovalla on pyhien armonvälineiden kautta annettuna sekä uskon kautta omistettuna. Kirkko on Jumalan pyhä luomus, ”pyhäin yhteys”, jonka osallisuuteen hän liittää uskovat kaikista kansoista pyhien välineidensä kautta.
Pätiälä kirjoittaa seuraavasti: ”Ensimmäisenä helluntaina syntyi saarnan ja kasteen kautta Jerusalemin pyhä seurakunta… Tämä paikallisseurakunta oli siis uskovien, pyhien ihmisten joukko. Heitä yhdisti apostolien oppi, jossa he pysyivät. Heillä oli siis yksi usko. Sen kautta heillä oli keskinäinen yhteys. He nauttivat keskenään Herran pyhää ehtoollista, joka onkin säädetty vain uskoville, kun se on tehtävä Jeesuksen muistoksi… Sen vuoksi on asiaankuuluvaa, että ne, joilla on sama usko, jotka pysyvät yksimielisesti apostolien opissa, nauttivat myös keskenään Herran pyhää ehtoollista…” (Ulos leiristä, s. 7-8)
Kristuksen kirkko on yksi ja maailmanlaajuinen
Kirkko on myös yksi ja yleinen (”katolinen” eli maailmanlaajuinen); sillä Jumala on yksi, Kristus on yksi, usko on yksi, kaste on yksi, evankeliumi on yksi ja pelastus on yksi (Ef. 4:5-6). Kirkolla on yksi Paimen, Kristus, ja hänellä on yksi lauma (Joh. 10:16). Vaikka Kristuksen seurakunta on näkyvällä tavalla jakautunut erillisiin paikallisseurakuntiin sekä toisaalta maanpäälliseen ja taivaassa jo riemuitsevaan seurakuntaan, ei todellisuudessa näiden välillä ole mitään erotusta. Katolinen tämä kirkko on siksi, koska siihen kuuluvat kaikkien aikojen kaikki kutsutut, Kristuksen verellä puhdistetut, lunastetut pyhät kaikista kansoista ja kielistä. Olemme samaa joukkoa taivaallisten pyhien enkeleiden ja perille päässeiden, autuaitten valkovaatteisten kanssa. Vietämme samaa taivaallista juhlaa heidän kanssaan Jumalan Karitsan edessä. Olemme myös saman Hyvän paimenen laumaa kaikkien maailman uskovien kanssa.
Pätiälä kirjoittaa: “Mutta miksi uskotaan, että seurakunta on yhteinen… Sanaa yhteinen vastaisi paremmin alkukielen sana yleinen… Sanaa yhteinen silti hyvin ymmärtää, kun muistamme, ettei Kristuksen pyhä seurakunta ole minkään kansan yksityisomaisuutta, vaan se on yhteinen kaikille kansoille, kun siihen kuuluu Jeesuksen veressä autuutta uskovia ihmisiä jokaisesta maailman kansasta… Ei se ensinkään tarkoita maailman kirkkojen yhteyttä, vaan se tarkoittaa ainoastaan kaikkien Kristukseen oikein uskovien ihmisten yhteyttä, missä ikinä heitä löytyykin.” (Valtio, kirkko ja seurakunta, s. 16-17)
Kristuksen kirkko on apostolinen
Kirkko on luonteeltaan ja perustaltaan apostolinen. Tämä tarkoittaa, että Kristuksen seurakunta rakentuu apostolien kautta julistetun Jumalan sanan, apostolisen opin sekä uskon varaan (Apt. 2:42; Ef. 2:20-22). Apostolinen – eli oikeastaan Kristuksen apostoliensa välityksellä julistama – sana on viime kädessä se asia, joka todellisen kirkon synnyttää ja tekee siitä pyhän, sillä Jumalan sana on pyhä (Joh. 17:17). Jos sana menetetään, menetetään myös kirkon oikea ykseys ja pyhyys. Siellä taas, missä tämä sana puhtaasti julistetaan ja uskotaan, siellä itse Jeesus Kristus on läsnä ja hänet otetaan vastaan. ”Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.” Luuk. 10:16 Samoin ovat sakramentitkin näkyvää Kristuksen sanaa ja konkreettista verievankeliumia, joissa ja joiden kautta Kristus sekä Pyhä Henki ovat läsnä, jakavat armon ja synnyttävät uskon.
Seurakunnan apostolisuudesta Pätiälä kirjoittaa myös: ”Seurakunta syntyi apostolien saarnasta. He saarnasivat kääntymystä ja syntien anteeksiantamusta. He veivät lain saarnan kautta ihmisiä synnintuntoon ja evankeliumin julistuksen kautta armon tuntoon.” (Valtio, kirkko ja seurakunta s. 10) Monia muitakin lainauksia voitaisiin esittää.
Kristuksen kirkko tulee näkyväksi tuntomerkkiensä kautta
Kirkko ei kuitenkaan ole koskaan vain ja ainoastaan näkymätön. Kristus kutsuu ihmisiä sanansa kautta luokseen näkyvään, todelliseen ja konkreettiseen yhteyteen. Näkyvällä tavalla kirkko on maan päällä varmasti siellä, missä evankeliumin sana on puhtaasti julistettuna ja sakramentit oikein toimitettuna (Augsburgin tunnustus, VII). Siellä on näiden kautta läsnä ja toiminnassa myös Kolmiyhteinen Jumala; siellä Jumalan sana vaikuttaa uskon, ja siellä on Kristuksen näkymättömään pyhään kirkkoon kuuluvia uskovia koolla näkyvällä tavalla konkreettisten ja näkyvien armonvälineiden ympärillä.
Puhtaan sanan ja sakramenttien jakamiseen perustuvat myös Lutherin kirjoittamat kirkon seitsemän tuntomerkkiä. Näitä ovat Jumalan sana (1), pyhä kaste (2), Herran pyhä ehtoollinen (3); sekä näitä jakavat avainten valta eli synninpäästö tai synteihin sitominen (4) ja Kristuksen asettama paimenvirka (5); edelleen kristittyjen yhteinen kokoontuminen jumalanpalvelukseen sovituksen sanan ja viran ääreen ja yhteiseen rukoukseen (6). Viimeisenä Luther mainitsee Kristuksen sanaa ja nimeä uskollisesti tunnustavan seurakunnan osakseen saaman ahdistuksen, hädän, vainon ja heikkouden eli pyhän ristin (7).
Nämä tuntomerkit samanaikaisesti sekä synnyttävät kirkon, ylläpitävät sitä sekä osoittavat, missä oikea seurakunta on. Näiden tuntomerkkien toteutuminen olikin Pätiälälle ja muille Seurakuntaliiton perustajille varsinainen lähtökohta ja seurakunnan elinehto.
Oikea näkyvä seurakunta pitää kiinni oikeasta tunnustuksesta
Tästä kaikesta seuraa se, että kaikkia näkyviä paikallisseurakuntia ja kirkkokuntia tulee arvioida niiden tuntomerkkien toteutumisen perusteella. Kirkon tuntomerkit synnyttävät ja ylläpitävät oikean näkyvän Kristuksen seurakunnan, ja siksi vain niiden kautta voidaan nähdä, missä tuo oikea näkyvä seurakunta on. Seurakunnan pyhyys ja apostolisuus toteutuu yksin siellä, missä evankeliumi on puhdas ja missä sakramentit oikein ja vääristelemättä, Kristuksen asetuksen mukaan, toimitetaan. Tässä korostuu erityisesti puhtaan, Jumalan sanan mukaisen opin ja oikean tunnustuksen tärkeys. Tällä perusteella arvioituna ja kaikkien muiden kirkkokuntien tunnustukseen verrattuna on luterilainen tunnustus aarre ja kallis helmi, sillä se on kaikista puhtain ja raamatullisin – tällä perusteella tulee erottautua harhoista ja vääristä kirkoista, ja liittyä sinne, missä Kristuksen kutsu kuuluu puhtaana ja uskovat kokoontuvat hänen sakramenttiensa ääreen. Tämä toteutuu vain tunnustuskirkossa, joka sitoutuu luterilaisiin Tunnustuskirjoihin, koska niissä on ilmaistu itsensä Raamatun oikea oppi.
Tätäkin Pätiälä selvästi opettaa: ”Puhdas oppi ei auta mitään kirkkolaissa eikä papinvalassa, jos evankeliumi väärin opetetaan. Oikea kirkkokunta ja oikea seurakunta ei ole sellainen, jossa suvaitaan evankeliumin väärin opettamista. Tarkimmasti tulee meidän jokaisen painaa mieleemme se totuus, että evankeliumin oikea opetus on pyhän seurakunnan varma tuntomerkki.” (Ulos leiristä, s. 4) Pätiälän ja muiden perustajien tavoitteena ja toiveena olikin pääasiassa juuri sellainen kirkko, jossa nämä tuntomerkit saisivat puhtaana vaikuttaa ja heikkoja syntisiä Kristuksen veren armolla hoitaa!
Seurakuntaliitto perustettiin oikean tunnustuksen ja kirkon tuntomerkkien tähden
Seurakuntaliiton perustajapastorit ja muut perustajat toivoivat vain tätä: irti sellaisesta väärästä näkyvästä kirkollisesta yhteydestä, jossa eivät toteudu puhdas luterilainen tunnustus, puhdas evankeliumin sana ja muut Kristuksen kirkon tuntomerkit. Jumalan puhdas, väärentämätön sana, sekä sen pohjalla lepäävä luterilainen tunnustus oli heidän aarteensa. He eivät halunneet erota oikeasta kirkollisuudesta ja jumalanpalvelusliturgiasta, vaan väärästä kirkollisuudesta, jossa ei eletä Kristuksen kirkon tuntomerkeistä. He puolustivat seurakunnan luovuttamatonta oikeutta kokoontua puhtaan verievankeliumin äärelle ja tulla Kristuksen ruokkimaksi sovituksen sanan ja viran välityksellä. He toivoivat sellaista kirkkoa, jossa toteutui oikein saarnatun sanan ja oikein hoidettujen sakramenttien lisäksi myös avainten valta sekä oikea paimenvirka, Kristuksen asetuksen mukaisesti. Heille oli luovuttamatonta se, että seurakunta saisi kokoontua jumalanpalvelukseen vastaanottamaan Kristuksen veren lahjoja ilman pelkoa väärästä ruoasta tai väärän paimenen äänestä. He olivat valmiita kantamaan tästä seuraavan ristin, lahkolaisten ja eriseuraisten häpeänimen, joka heille annettiinkin.
Pätiälän sanoin: ”Saamme… yhtyä Jumalan lasten kanssa apostolisiksi seurakunniksi, joissa Jumalan sana julistetaan oikein ja sakramentit hoidetaan Kristuksen käskyn mukaisesti… Alkuperäisen kielenkäytön mukaan on seurakunta ja kirkko samaa tarkoittava, nimittäin uskovaa Kristuksen kansaa… Kristuksen nimeä tunnustava kansa kokoontuu Jumalan sanaa kuulemaan ja sakramentteja nauttimaan… Tunnustuskirjoissakin asetetaan aina Kristuksen oikean seurakunnan tuntomerkiksi puhdas evankeliumin saarna ja evankeliumin mukainen sakramenttien hoito.” (Seurakunta, 12/1927)
Ymmärrätkö, mitä luet?
Tämän Pätiälän ja muiden perustajien näyn ymmärtäminen avaa silmämme huomaamaan sekä oikein arvioimaan satavuotiaan Seurakuntaliittomme menneisyyttä, nykytilaa ja tulevaisuuden suuntaa. Tämä on yhä edelleen ainoa oikea ja kestävä visio Kristuksen oikealle näkyvälle seurakunnalle maan päällä.
Esa Yli-Vainio
(Julkaistu Seurakunta -lehdessä 3/2023)