16. sunnuntai helluntaista

Matt.6:25-34: Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, eikä ruumiistanne, mitä pukisitte yllenne. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet! Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä niitä eivätkä kokoa aittoihin, ja taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä kyynärääkään mittaansa? Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon liljoja; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomokaan kaikessa kunniassaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään on ja huomenna heitetään uuniin, eikö hän paljoa ennemmin vaateta teitä, te vähäuskoiset? Älkää siis murehtiko, sanoen: Mitä me syömme? tai: Millä vaatetamme itsemme? Sillä tätä kaikkea pakanat etsivät. Tietäähän taivaallinen Isänne teidän tätä kaikkea tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin teille annetaan sen lisäksi kaikki tämäkin. Älkää siis murehtiko huomispäivästä, sillä huomispäivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Ihminen on luotu elämään täydellisessä Jumalan yhteydessä ja vastaanottamaan häneltä kaiken, mitä elääkseen tarvitsee. Ennen syntiinlankeemusta ei mikään erottanut ihmistä täydellisestä yhteydestä Jumalaan, ja hän myös vastaanotti koko elämisensä Jumalalta ilman huolia ja vaivoja. Tämä onnellisuus ja täydellinen yhteys Jumalaan katkesi syntiinlankeemuksessa, ja se toi jokaisen ihmisen elämään loppumattomat huolet, ahdistuksen ja vaivan. Jumalan tuomio langenneelle isällemme Aadamille kuului näin: ”Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ’Älä syö siitä’, niin kirotti olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1.Moos.3:17-19) Tämä Aadamin lankeemuksesta johtuva kirous on tullut myös meidän osaksemme, jotka olemme hänen jälkeläisiään ja perillisiään. Siksi elämämme on täynnä ahdistuksia, huolia ja murheita.

Jumala ei hylkää

Syntiinlankeemus ja sen kirous ei kuitenkaan ole muuttanut Jumalaa, ei hänen armoaan ja rakkauttaan. Yhä hän haluaa sinua siunata ja varjella. Jumala ei hylkää meitä synnin ja kuoleman alle – eikä ahdistuksissa ja huolissakaan. Kuten hän lähetti Jeesuksen lunastamaan meidät iankaikkisesta kadotuksesta ja synnin alta, samoin hän on Luojana ja ylläpitäjänä jatkuvasti luvannut pitää meistä huolen. Miten näin voi sanoa keskellä sotia, lamoja, nälänhätää, kaikkea kaameutta? Ainoastaan sen, että Herra ei ole hylännyt ketään, vaikka meistä siltä näyttäisi. Kukaan ei ole kärsinyt ja kuollut yksin ja Jumalan hylkäämänä, sillä hän on luvannut olla jokaisen ihmisen rakastava Isä. Ainoastaan Kristus on kuollut yksin ja Jumalan hylkäämänä, jottei Jumalan tarvitsisi hylätä meitä.

Koska Kristus tietää kaikkien meidän hätämme, ahdistuksemme ja surumme, voi hän sinun kaikkiin ahdistuksiisi samaistua ja tulla sinun rinnallesi sinua auttamaan. ”Sentähden piti hänen kaikessa tulla veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sen kautta, että hän itse on kiusattuna kärsinyt, voi hän kiusatuita auttaa… Sillä meidän ylimmäinen pappimme ei ole sellainen, joka ei voi sääliä heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattuna samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden rohkeasti armoistuimen eteen, jotta saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan” (Hepr.2:17-18; 4:15-16). Keskellä suurimman hädän ja ahdistuksen, kun kaikki muu turva ja lohtu on mennyt – ja omat epäjumalamme osoittautuneet turhiksi – silloinkin löydämme Kristuksen rinnaltamme, ja hänen armonsa puhuttelee silloin lujempaa kuin koskaan (Dietrich Bonhoefferin ajatusta mukaillen). Kuinka tärkeä ja arvokas olet Isälle? Niin arvokas, että hän antoi Poikansa kuolemaan puolestasi! Sinun arvosi on yhtä suuri kuin on Kristuksen pyhä, koko maailmaakin kalliimpi veri, jolla sinut on lunastettu Jumalan lapseksi! Kristuksen veressä, joka on edestäsi vuodatettu, näet oman arvosi Isän edessä, ja kuinka kallis olet Jumalalle.

Tosi ruoka ja tosi vaatteet

Jeesus opettaa, että kuten Isä ruokkii linnut ja kedon ruohon, vielä enemmän hän ruokkii ja vaatettaa meidät. Millä Jumala tahtoo meidät ruokkia ja vaatettaa? Ennen kaikkea Kristuksella Jeesuksella! Isä haluaa ennen kaikkea ruokkia sinua Jeesuksen ruumiilla ja verellä, syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän aterialla! Jeesus sanoo sinullekin tänään: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on tosi ruoka ja minun vereni on tosi juoma” (Joh.6:54-55). Kuten päivittäin joudumme syömään ruokaa, samoin tarvitsemme jatkuvalla tavalla iankaikkisen elämän leipää, Kristuksen uhria. Jumala haluaa myös vaatettaa sinut ennen kaikkea Kristuksen verellä valkaistuilla vaatteilla, syntien anteeksiantamuksen ja autuuden vaatteilla. Ne ovat puetut yllesi jo kasteessa: ja koska me jatkuvasti teemme syntiä, ne meille täytyy yhä uudestaan pukea ylle sanan ja ehtoollisen kautta.

Mitä meidän tulee etsiä ensin? Jeesus vastaa: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Mistä sen löydämme? Kristuksesta Jeesuksesta. Mistä löydämme Jeesuksen Kristuksen? Hän itse tulee luoksemme, meidän keskellemme sanassa ja sakramenteissa ja kutsuu meitä sanansa kautta tykönsä. Armonvälineissään hän lahjoittaa meille tämän valtakuntansa ja vanhurskautensa. Jeesus sanoo: Katso, syntisi ovat anteeksiannetut minun vereni tähden! Siinä on sinun omanasi vanhurskaus, valtakunta ja elämä. Kun uskot sen, se on jo sinun!

Väärä ja oikea murehtiminen

Mikä on murehtimisen oikea paikka? Se ei pidennä kenenkään elinpäivää, päinvastoin murhe riistää ihmiseltä elämänhalun. Harvoin ahdistus ja murhe onkaan mitään sellaista, mitä itse valitsemme, vaan jotain sellaista, joka ottaa meidät valtaansa. Jeesus ei halua murheen ja huolen tulevan meidän ja Jumalan väliin, silloin se ei toimi oikealla paikallaan. Meillä on langenneina ihmisinä kamala taito nostaa ahdistuksemme ja huolemme melkein kuin epäjumaliksi ja kiinnittää katseemme ainoastaan niihin; emmekä näe tällöin Jumalan jatkuvaa huolenpitoa. Näin rikomme ensimmäistä käskyä. Jumala on luvannut olla meidän Jumalamme ja Isämme, joka pitää meistä huolen – riippumatta siitä, miltä tulevaisuutemme näyttää. Luther selittää ensimmäistä käskyä näin: ”Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua yksin häneen.” Väärä huoli ja murhe on synnin ja saatanan yritys kiinnittää katseemme pelkäämään jotain muuta kuin Herraa ja turvaamaan johonkin muuhun kuin hänen huolenpitoonsa.

Sen sijaan puhuu Raamattu myös Jumalan mielen mukaisesta murheesta. Jumalan mielen mukainen murhe on synnintunto ja huoli lähimmäisen puolesta. Se on kauhistumista siitä, että me olemme syntiset ja Herraa vastaan rikkoneet, niin että turvaamme hänen armoonsa ja Jeesuksen Kristuksen vereen. Samoin on tämä Jumalan mielen mukainen murhe lähimmäisenrakkaudesta nouseva huoli hänen hyvinvoinnistaan, sillä se saa meidät auttamaan lähimmäistämme ja rukoilemaan hänen puolestaan. ”Nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että olitte murheellisia mielenmuutokseksi; sillä te murehditte Jumalan mielen mukaan, jottei teillä olisi mitään vahinkoa meistä. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan mielenmuutoksen autuudeksi, jota ei kukaan kadu, mutta maailman murhe tuottaa tuskan.” (2.Kor.7:9-10)

Hätähuuto ja kiitoslaulu

Mikä on siis oikea reaktiomme kaikkiin maailman ahdistuksiin ja murheisiin sekä kaikkeen maailman pahuuteen, joka kohtaa meitä tai lähimmäistämme? Se on Herran armon avuksi pyytämisen rukous, tämä ”kerjäläisten avunhuuto”, johon olemme saaneet yhtyä: ”Herra, armahda meitä. Kristus, armahda meitä. Herra, armahda meitä”. Ottakaamme se myös käyttöön myös arjessa, aina kun meitä tai lähimmäistämme kohtaa ahdistus tai suuri huoli, tai aina kun korviimme kantautuvat sanomat suurista hädistä tai epäoikeudenmukaisuuksista.

Myös on meille Kristus opettanut oman rukouksensa, jolla Isää rukoilemme kaikissa tilanteissa: Isä meidän-rukous! Tämän rukouksen Jeesus juuri edellä oli opettanut. Luther opettaa rukouksesta ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” näin: ”Jumala antaa tosin ilman meidän rukoustamme jokapäiväisen leivän kaikille ihmisille, vieläpä pahoillekin; mutta me anomme tässä rukouksessa, että hän opettaisi meitä tuntemaan tämän hyvyyden ja kiittäen vastaanottamaan jokapäiväisen leipämme.” Lutherin mukaan tässä ovat meidän opettajiamme linnut, jotka jättävät meidät varjoonsa Jumalan kiittämisessä: Ne alkavat joka aamun kiitosrukoushetkellä ja runsaalla kiitoslaululla taivaalliselle Isälle. Lintujen tavoin me laulamme kiitosta Jumalalle hänen huolenpidostaan ja kaikista lahjoistaan erityisesti saarnan jälkeisessä kiitosvirressä.

Jokapäiväiset ajalliset lahjat

Jumala on suuressa rakkaudessaan antanut meille Poikansa ja iankaikkisen elämän hänen verensä kautta, tahtoo hän lahjoittaa meille myös ”jokapäiväisen leivän”, kaiken sen, minkä elääksemme tarvitsemme. Hän tekee tämän tässä maailmassa sanansa voimasta lähimmäisemme kautta. Siksi saamme kiittää häntä niistä ajallisista lahjoista, joita hän meille päivittäin antaa lähimmäisiämme välineinään käyttäen – aivan kuten kiitämme häntä iankaikkisista lahjoistaan, jotka hän meille Kristuksessa antaa käyttäen armonvälineitään ja sovituksen virkaa.

Hän antaa meille terveyttä lääkärien ja hoitajien kautta, hän antaa meille turvaa esivallan, poliisin ja armeijan kautta, hän ruokkii meitä maanviljelijöiden, karjankasvattajien ja kauppiaiden kautta, hän antaa meille kodin arkkitehtien ja talonrakentajien kautta; hän antaa meille perheen aviopuolison ja lasten sekä vanhempien kautta – ja hän kutsuu meitä elämään näissä kutsumuksissa niin että käyttäisi meitä auttamaan lähimmäistämme, joka tarvitsee jokapäiväistä toimeentuloa.

Hän käyttää sinua huolenpitonsa ja rakkautensa välittämisessä lähimmäisillesi. Me jaamme sitä, mitä olemme Kristukselta ensin sanasta ja sakramenteista saaneet lahjana ottaa vastaan. ”Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut?” (1.Kor.4:7) Siksi saamme ensin tulla ottamaan vastaan Herralta kaiken, mitä hän Kristuksessa meille tahtoo antaa: valtakunnan ja vanhurskauden, iankaikkisen elämän ja hänen äärettömän armonsa ja rakkautensa – ja sitten hän lähettää meidät maailmaan -keskelle ahdistuksia ja huolia- toimimaan hänen ”diakoneinaan”, välittämään hänen apunsa ja rakkautensa hätää kärsiville. Kristuksen tahto on, että kun hän on meitä ensin rakastanut ja antanut kaiken meille, palvellen meitä verellään – niin että sitten hänen rakkautensa omistaen rakastaisimme lähimmäistämme palvellen häntä hänen tarpeissaan (1.Joh.4.7-12). Ja näin me lähimmäisen kautta palvelemme arjessa Herraa, Jumalaamme. ”Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän edessä on se, että käy katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjelee itsensä saastattomana maailmasta.” (Jaak.1:27)

Aamen.

Jumalan armo, joka on kaikkea ymmärrystä ylempänä, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Jeesuksessa Kristuksessa. Aamen.

Share This