Sunnuntain latinalainen nimi exaudi (= kuule, Herra) on päivän antifonin alusta (Ps. 27:7). Seurakunta odottaa rukoillen Pyhän Hengen lahjaa. Ennen taivaaseenastumistaan Kristus lupasi omilleen Pyhän Hengen ja kehotti heitä odottamaan tämän lupauksen täyttymistä. Kristuksen lupaama Pyhä Henki luo yhteyden taivaaseen astuneen Herran ja opetuslasten (seurakunnan) välille, karkottaa pelon ja tekee kristityt osallisiksi Kristuksesta ja hänen lahjoittamastaan pelastuksesta. Pyhä Henki vakuuttaa kristityille, että he ovat Jumalan lapsia ja saavat Jeesuksen tavoin kutsua Jumalaa nimellä Abba, Isä.
Kirkkokäsikirja
Joh.17:18-23: Niinkuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän edestänsä, jotta hekin olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan niidenkin edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä yhtä olisivat, jotta maailma uskoisi, että sinä olet lähettänyt minut. Ja sen kirkkauden, jonka annoit minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yksi; minä heissä ja sinä minussa, jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin olet minua rakastanut.
Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. (2.Kor.13:13) Jeesus rukoilee Isää viimeisen kerran julkisesti opetuslastensa kuullen tämän ”ylimmäispapillisen rukouksensa” (Joh.17). Jeesus rukoilee, koska hetki on tullut, että Isä kirkastetaan Pojassa, Pojan antamisessa uhriksi koko maailman elämäksi, jotta meillä olisi hänessä, uskon kautta häneen iankaikkinen elämä. Hän rukoilee, että hänen omansa varjeltuisivat maailmassa, jotta Jumala varjelisi heidät nimessään, jotta meillä olisi hänen nimensä ja olisimme yhtä Jumalan kanssa. Hän rukoilee pyhää Isää, että hän pyhittäisi meidät totuudessa, ”sinun sanasi on totuus.” (Joh.17:17). Niin kuin Jumala on pyhä, niin on hänen nimensä pyhä ja hänen sanansa pyhä. Meillä on omanamme Jumalan nimi ja Jumalan sana, ja ne pyhittävät meissä, sillä niiden kautta Kristus itse tulee luoksemme ja yhdistää meidät Isään. ”Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua.” (2.Moos.20:24). Herran siunauksessa yllemme tulee koko Kolmiyhteisen Jumalan nimi, hänen sanansa ja hänen kasvojensa siunaukset: ”Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.” (4.Moos.6:27). Jumalan pyhä nimi ja sana tekevät pyhiksi meidät, jotka olemme Jumalan nimiin otetut, ja jotka uskon kautta otamme tuon pyhän sanan vastaan.
Kristuksen sanan, Kristuksen itsensä läsnäolon ja kaikki hänen lahjansa tuo meille Pyhä Henki, joka sanan kautta toimii. Henki yhdistää meidät Kristukseen ja Isään tuomalla Kristuksen puhuman sanan meidän sydämiimme ja synnyttämällä uskon. Jeesus puhaltaa meille Pyhän Henkensä sanansa puhumalla, samoin kuin hän puhalsi opetuslastensa ylle, sanoen: ”Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät… ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” (Joh.20:21-23). Vain Hengen kautta kuulemme ja omistamme sanassa Kristuksen ja hänen armonsa. Sanan ja sakramenttien kautta toimiva Pyhä Henki saa aikaan sen, että meistä tulee Jumalan eläviä temppeleitä, joissa hän ja koko Kolmiyhteinen Jumala asuu. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? (1.Kor.3:16) Näin Pyhä Henki – pyhittäjä – pyhittää meidät siinä armossa ja totuudessa, joka on Jeesuksessa Kristuksessa (Joh.1:14), tuomalla Kristuksen armoineen ja lahjoineen meidän luoksemme armonvälineiden kautta.
Jeesus lähettää meille Pyhän Hengen armonvälineiden kautta, puhdistaa meidät verellään synneistä ja pyhittää meidät sanallaan armossa ja totuudessa, tehden meidät pyhiksi, eläviksi temppeleikseen. Sitten hän lähettää meidät maailmaan viemään sanaansa ja siunaustaan muillekin, kaikille niille, jotka eivät ole häntä vielä kuulleet. Hän rukoilee yhä meidänkin edestämme, että me uskoisimme hänen sanansa, ja että meidän kauttamme muutkin kuulisivat hänen sanansa ja uskoisivat häneen. ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan niidenkin edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun.”
Jeesus pyhitti itsensä, jotta mekin tulisimme pyhitetyksi totuudessa. Hän on Jumalan Sana, joka on totuus (Joh.17:17). Hän on persoonallinen totuus, joka vapauttaa meidät (Joh.8:32). Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen, ”Jumalan Pyhä” (Joh.6:69). Hän pyhitti itsensä antaessaan itsensä meidän puolestamme kaikkein pyhimmäksi uhriksi Jumalan tahdon mukaan; täyttämällä Isän tahdon syntymästään kuolemaansa asti ja uhratessaan ruumiinsa ja verensä Golgatan ristillä koko maailman syntien täydelliseksi sovitukseksi. Tämän uhrin hän antaa meille armonvälineissään, jotta meidät pyhitettäisiin hänessä. ”Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ’Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.’ Kun hän ensin sanoo: ’Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt’, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ’Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi’. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.” (Hepr.10:5-10) Tämän täydellisen uhrinsa kautta hän on tullut meille lunastukseksi, vanhurskautukseksi ja pyhitykseksi (1.Kor.1:30). Nyt hän pyhittää meidät liittämällä meidät uhriinsa ja pesten meidät puhtaiksi verellään, sanan kautta, kasteessa ja ehtoollisessa (Ef.5:26; Hepr.9:22). Tämä pyhitys on erityisesti Pyhän Hengen työ, sillä Henki on totuuden Henki, joka kirkastaa Kristusta ja julistaa hänen omastaan – hänen armostaan ja verestään meille, tuoden meille armonvälineiden kautta Kristuksen lahjoineen. ”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16:13-14)
Pyhän Henkensä kautta Kristus pyhittää meidät tänäänkin, jakaessaan meille sanansa kautta pyhän uhrinsa ja julistaessaan seurakunnalleen Jumalan sanan ja nimen. Näin meidät liitetään yhteen hänen kanssaan Pyhässä Hengessä, jotta olisimme yhtä, kuten Kristus on yhtä Isän kanssa ja pyhittäjämme on yksi. ”Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi. Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”. (Hepr.2:10-12). Jeesuksen verellään täyttämän lunastuksen ja Pyhän Hengen kautta tekemän pyhityksen tarkoituksena on, että me pääsisimme Jumalan luo, hänen yhteyteensä, jotta seisoisimme hänen armossaan ja tulisimme täydellisesti Jumalassa yhdeksi. ”Ja sen kirkkauden, jonka annoit minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yksi; minä heissä ja sinä minussa, jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi.” Mitään uskovien yhteyttä ja ykseyttä Jumalan kanssa ei ole ilman Kristusta tai Pyhän Hengen vaikutusta Jumalan sanan kautta. Tämä yhteys ja ykseys on Jumalan sanassa ja pysyy sanan kautta. ”Että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä yhtä olisivat”. Pyhä Henki yhdistää meidät uskon kautta Kristukseen, ja Kristuksen kautta pääsemme täydelliseen yhteyteen Isän kanssa.
Pyhän Hengen toimintaa armonvälineiden kautta, eli pyhitystä on se, mitä uskontunnustuksessa tunnustamme – pyhä yhteinen seurakunta ja seurakunnan jumalanpalveluksessa tapahtuva yhdistyminen Kristukseen ja kaikkiin pyhiin hänen pyhien asioidensa – sanan ja sakramenttien kautta. Niissä meillä on jatkuva syntien anteeksiantaminen, osallisuus kuolleiden ylösnousemisesta ja iankaikkisesta elämästä. Seurakunta puhdistetaan ja pyhitetään Kristuksen verellä ja Jumalan sanalla, jotta me pyhänä Jumalan temppelinä tuottaisimme hedelmää – rakkautta. ”Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.” (Joh.15:2-4) Hän lähettää meidät maailmaan viemään tuota hedelmää, lähettää meidät Pyhä Henki sydämissämme, jotta maailma tulisi tuntemaan Jumalan rakkauden Kristuksessa meidän kauttamme. ”Niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin olet minua rakastanut.”
”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. ” (1.Tess.5:23)
Rogate (= anokaa, rukoilkaa) poikkeaa muiden pääsiäisen jälkeisten sunnuntaiden latinalaisista nimityksistä sikäli, ettei sitä ole saatu päivän antifonista vaan rukouskulkueista, joita Roomassa järjestettiin 300-luvulta alkaen. Ne korvasivat keväisin pelloille suuntautuneet pakanalliset kulkueet. 400-luvun lopulta lähtien kirkolliset rukouskulkueet sijoittuivat rukoussunnuntain ja helatorstain välisiin arkipäiviin, mistä johtuu niiden myöhempi nimi käyntipäivät (ruotsin gångdagar). Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Teksteissä kerrotaan myös Kristuksesta suurena esirukoilijana ja rukoilemisen opettajana.
Kirkkokäsikirja
Luuk.11:5-13: Ja hän sanoi heille: ”Kenellä teistä on ystävä, ja hän menee tämän luo keskellä yötä ja sanoo hänelle: Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut luokseni, eikä minulla ole, mitä tarjoan hänelle; ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu ja lapseni ovat kanssani vuoteessa; en voi nousta ylös antamaan sinulle – minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sen vuoksi, että on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin hänen häikäilemättömyytensä tähden ja antaa niin paljon kuin hän tarvitsee. Niin minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Ja kuka teistä on isä, joka poikansa pyytäessä leipää antaa hänelle kiven, tai hänen pyytäessään kalaa antaa kalan sijasta hänelle käärmeen, tai hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon enemmän taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka häneltä anovat.”
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Room.1:7) Rakkaat, Jumalan kutsutut pyhät. Jeesus opettaa tässä hyvin ihmeellisellä ja lohduttavalla tavalla rukouksesta ja kristityn rukouselämästä. Ensin hän kertoo vertauksellisen tarinan, lausuu runollisen sananlaskun ja kohdistaa suoran, havainnollisen esimerkin kuulijoilleen. Jeesuksen vertaus tai tarina puhuu ärsyttävästä ystävästä. Hän sanoo, että me, jokainen kristitty olemme tuo ärsyttävä ystävä, joka menee ystävänsä luo kolkuttelemaan ja huutelemaan keskellä yötä. Ystävyyteen vedoten hän mankuu suljetun oven takana pikkutunneilla ”Tarvitsen kolme leipää! Minulla itselläni ei ole. Vieras on tulossa kylään, ja pitäisi saada jotain tarjolle.” Jokainen äiti varmaan tietää tämän tunteen. Vastaus kuuluu oven takaa: ”En voi, en nyt vaan mitenkään voi nyt. Älä vaivaa minua!” Mutta yhä vaan jankkaamme ”Tarvitsen leipää, tarvitsen leipää!” Lopulta ystävä tulee antamaan teille tarpeeksi – ei sen tähden, että hän ystävänä tekisi sen teitä miellyttääkseen, vaan jotta hän pääsisi rauhassa jatkamaan uniaan. Anomisemme kuullaan – ei hyvän ansion tähden, vaan ”häikäilemättömyytemme”, eli ”periksiantamattomuutemme” tähden. Tämä on Jeesuksen yllättävän tarinan opetus. Hän haluaa sanoa: Näin tulee kristityn myös rukoilla Jumalalta tarpeitaan. Jumala haluaa tulla meidän rukouksistamme vaivatuksi. Näin Jumala koulii meistä kestäviä rukoilijoita. Hänestä on ihanaa, että olemme ärsyttävät, sinnikkäät takiaiset rukouksissamme ja anomisissamme.
Sitkeiden rukoilijoiden esikuvat
Kestävän rukouksen esikuva Vanhassa testamentissa löytyy Jaakobin painissa (1.Moos.32.). Siinä Eesaun kohtaamisen pelossa oleva Jaakob painii Jumalan kanssa koko yön pyytäen häneltä siunaustaan. Jumala sanoo hänelle ”Päästä minut, sillä aamu koittaa” (1.Moos.32:26). Tämä on sisällöltään sama ”rukousvastaus” kuin Jeesuksen vertauksessa ”En voi nousta ylös antamaan sinulle.” Eli ”En voi auttaa sinua”. Jaakob kuitenkin vastasi: ”En päästä sinua, ellet siunaat minua” (1.Moos.32:26). Ja todella, Jaakob sai siunauksen – ja nimen Israel. Uuden testamentin puolella Jeesuksen luo tulee kanaanilainen nainen, äiti, joka rukoilee tyttärensä puolesta (Matt.15:21-28). Hän roikkuu pyyntöineen Jeesuksen ja opetuslasten kannoilla, mikä ärsyttää opetuslapsia. He rukoilevat Jeesusta, että tämä ajaisi naisen matkoihinsa. Jeesus vastaa hyvin torjuvasti: ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”… Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille”. (Matt.15:24,26) Siis: ”Minua ei ole lähetetty sinua varten.” Tämä on sama vastaus kuin Jeesuksen kertomuksessa: ”Älä vaivaa minua”. Nainen kuitenkin pysyy rukoilemisessa – ehkäpä äidin sinnikkyyden tähden – ja tarttuu Jeesuksen sanoihin siitä huolimatta, että ne näyttävät sulkevan hänet Herran avun ulkopuolelle. Hän pitäytyy niissä sanoissa, jotka Jeesukselta saa. Ja Jeesus sanookin naiselle: ”Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot”. Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve. (Matt.15:28)
Miltä sinusta tuntuu, kun rukoilet Jumalaa avuksesi ja hän on vain hiljaa? Entä jos saisit vastauksen, jossa hän sanoo, etteivät rukouksesi kuulu hänelle – mitä tekemistä Jumalalla on sinun kanssasi? Syntisinä me ansaitsisimme tämän vastauksen, mutta Jeesus on tullut kuolemaan meidän puolestamme ja antamaan henkensä, jotta tekisi meistä ystäviään ja Jumalan ystäviä. Jeesus sanoo: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.” (Joh.15:13-14) Jeesuksen veri ja uhri Golgatan ristillä on sekä sovittanut meidät Jumalan kanssa ja tuonut meille syntien anteeksiantamuksen, että avannut meille pääsyn Isän eteen kaikkein pyhimpään. Hepr.10:19-23: ”Koska meillä siis, veljet, on uskallus mennä sisälle kaikkein pyhimpään Jeesuksen veren kautta, uutta ja elävää tietä, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen” Tuo sana ”uskallus” tarkoittaa ”sananvapautta.” Kristuksen ruumiin ja veren uhrin sekä hänen taivaaseen astumisensa tähden meillä on hänessä pääsy Isän eteen ja sananvapaus anoa Kristuksen kautta kaikkia tarpeitamme ”ärsyttävinä ystävinä”. Ja Jumala kuulee Poikansa tähden rukouksemme, jopa itsensä Kristuksen rukouksina.
Sitkeä rukoilu ja suuret esirukoilijamme
Sitkeys ei siis ole meidän ansiomme, jolla ansaitsisimme Jumalan avun. Hän on luvannut antaa ja auttaa ilman rukouksiammekin. Hän tietää tarpeemme ilman pyyntöjämmekin. Silti hän on nähnyt hyväksi antaa meille suuren lahjan rukouksessa. Rukouksessa astumme Isän eteen Kristuksen ja Pyhän Hengen kautta. Kristus itse on suuri taivaallinen ylimmäispapillinen esirukoilijamme. ”Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” (Hepr.9:24) Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme lakkaamatta sanomattomin huokauksin. ”Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.” (Room.8:26-27). Siinä käytämme Jumalan sanaa vedoten Jumalan antamiin lupauksiin – hän nauttii siitä, että hänet otetaan vastuuseen lupauksistaan – ja käytämme hänen sanaansa myös Jumalan siunauksien välineenä kaikkea saatanan työtä vastaan. Rukous ja Jumalan sana on annettu meille, jotta Jumala niiden kautta pyhittäisi ja siunaisi kaikki elämämme asiat; työmme ja lepomme, ruokamme, ihmissuhteemme ja muut tarpeemme; perheemme, esivallan ja seurakuntamme; ajatuksemme, sanamme ja tekomme. Sanalla sanoen: kaikki ne lahjat, jotka olemme Jumalalta jo saaneet. Katso Jumalan sanan lupauksia, jossa hän sekä kehoittaa meitä rukoilemaan ahkerasti ja säännöllisesti, että lupaa siunata meitä ja meidän elämäämme, työtämme ja lepoamme rukouksiemme kautta. 2.Moos.23:25: Palvelkaa Herraa, Jumalaanne, niin hän siunaa sinun ruokasi ja juomasi, ja minä pidän puutteen sinusta kaukana; 1.Tim.4:4-5: Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan, sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella; 1.Tess.5:17-18: Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.
Pyytäminen ja saaminen
Jeesus jatkaa lausumalla mieleenpainuvan, kauniin ”sananlaskun”, jolla hän haluaa opettaa juuri sitkeää rukoilemista, taivaallisen Isän rukoilemista uskossa. ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” Kristitty rukoilee, jotta voisi kerjäläisenä, ansiotta ottaa vastaan Jumalan lahjoja armosta. Meille on Kristuksen tähden luvattu rukousten kuuleminen. Jumala antaa meille lahjana, armosta, Kristuksen tähden. Mutta hän on antanut meille rukouksen anomisen, etsimisen ja kolkuttamisen välineeksi – ja haluaa, että käytämme sitä. Rukous liittyy yhteen Jumalan sanan kanssa, ja näin saamme rukoilla hänen lupauksissaan roikkuen, hänen sanaansa tarttuen; näin myös saamme olla varmat siitä, että rukouksemme on Jumalalle mieluinen. Hän on luvannut vastata sanansa kautta. Erityisesti kaikki hengelliset lahjat hän haluaa antaa niitä pyytävälle, antaa niitä hänen sanastaan rukouksessa etsivän löytää ne, ja avata oman huoneensa sanansa ja sakramenttiensa kautta uskossa ja rukouksessa sisään pyytävälle käydä.
Jumalan hyvät lahjat seurakunnalleen
Jeesus vääntää vielä rautalangasta julistuksensa, antamalla konkreettisen, kohti käyvän esimerkin: Mitä te annatte lapsillenne, kun he pyytävät teiltä leipää tai kalaa tai munaa? Ette kiveä, käärmettä tai skorpionia. Jos mekin, pahat ja syntiset, osaamme antaa lapsillemme hyviä lahjoja. Kuinka paljon enemmän voimmekaan odottaa hyviä lahjoja taivaalliselta Isältämme, joka ei ole paha, vaan hyvä – jopa pyhä? Hän on luvannut antaa erityisesti Pyhän Henkensä ja pelastuksen jokaiselle, joka häneltä sitä pyytää. Vuorisaarnassaan Jeesus sanoo: ”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan… Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan” (Matt.6:6-8,33) Erityisesti Jumala on luvannut kuulla rukouksemme ja anomisemme, kun hänen eteensä kokoonnumme jumalanpalveluksessa. Yhtenä seurakuntana, Jumalan kansana saamme jo päivä rukouksessa ja yhteisessä esirukouksessa tuoda yhtenä Jumalan perheenä yhteiset tarpeemme Isän eteen Kristuksen nimessä, Pyhässä Hengessä, joka keskellämme vaikuttaa, ja jonka Isä lupaa Poikansa kautta meille varmasti antaa, kun häntä rukoilemme. Jeesus lupaa: ”Sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni” (Joh.16:23). Jumalanpalveluksessa olemme sanan kautta kaikkein parhaimmassa rukousyhteydessä Kolmiyhteisen Jumalaan. Näin seurakunta rukoilee myös esirukouksia ja toimittaa sillä tavalla kristillistä yhteispapillista tehtäväänsä Jumalan pyhinä pappeina Kristuksessa. ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1.Tim.2:1-4)
Erityisesti Isä Meidän -rukous on annettu koko seurakunnan yhteiseen käyttöön. Siinä Isä ei ole minun vaan meidän. Emme pyydä vain minun tarpeitani vaan meidän – koko seurakunnan tarpeita. Tämä on rukous, jonka Kristus itse on opettanut, se on varmasti Isälle mieluinen. Siksi meidän ei tarvitse pyytää ”jos se on sinun tahtosi”, kun rukoilemme Isä meidän -rukouksen pyyntöjä, kuten syntien anteeksiantamusta. Isä meidän rukous on erityisesti Kristuksen rukous, jota hän rukoilee. Me saamme liittyä hänen ääneensä ja rukoilla seurakuntana yhdessä hänen kanssaan. Erityisesti tämä näkyy siitä, että tavallisesti Isä meidän -rukous rukoillaan ehtoollisen asettamisen jälkeen. Liitymme yhdessä konkreettisesti läsnä olevan Kristuksen rukoukseen, ja pyydämme tarpeitamme hänen nimessään, hänen kauttaan. Erityinen vastaus kaikkiin seurakunnan rukouksiin – niin ajallisiin tarpeisiin, syntien sovitukseen Kristuksessa ja Pyhän Hengen saamiseen ja ylläpitävään varjelukseen tulee meille jumalanpalveluksessa, kun Herra itse siunaa meitä kasvoillaan eli läsnäolollaan, varjeluksellaan, armollaan ja rauhallaan Herran siunauksessa. Herran siunauksessa meille annetaan kaikki Jumalan lahjat hänen Pyhässä Kolmiyhteisessä nimessään. Näin omanamme on hänen varjeluksensa, jonka kanssa saamme rauha ja Pyhä Henki sydämessämme käydä taas maailmaan ja jatkaa rukouselämäämme, anomista ja kiittämistä. ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil.4:6-7)
koti