Uskonnonvapauslaki tuli voimaan sata vuotta sitten. Uskonnonvapaus määritellään yleisesti seuraavalla tavalla: ”Uskonnonvapaus on perusoikeus, johon kuuluu vapaus uskoa, vapaus olla uskomatta, ja valtion tasapuolinen suhtautuminen eri vakaumuksiin. Uskonnonvapaus ei edellytä valtion erityistoimia, ja esimerkiksi koulun velvollisuus uskonnon opetukseen ei ole uskonnonvapauden osa.” (uskonnonvapaus.fi).
Jokaisen ihmisen perusoikeus on siis uskoa tai olla uskomatta vapaasti ja valtion siihen pakottamatta. Toisaalta ketään ei saa uskon tähden myöskään vainota. Tämä on meidän aikanamme jo niin syvään juurtunut ajatus, ettemme aina edes tajua, kuinka suuresta asiasta on kyse. Esitän kolme ajatusta uskonnonvapauden – tai paremmin sanottuna uskonvapauden tiimoilta, erityisesti koskien meitä Seurakuntaliittona.
Uskonvapaus ja Jumalan sananvapaus
Meidän uskonvapautemme perustana on ennen kaikkea Jumalan sanan oikeutus tulla julistetuksi puhtaasti. Puhdas Jumalan sanan, erityisesti evankeliumin julistus on Kristuksen kirkon tärkein tuntomerkki, jonka varassa kaikki muutkin tuntomerkit seisovat tai kaatuvat. Augsburgin tunnustuksessa tunnustamme vanhojen luterilaisten kanssa: ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan” (CA VII, 1, Tunnustuskirjat, s. 54). Koska on näin, ei mikään luterilainen kirkko ole vapaa suhteessa siihen, miten se Jumalan sanaa julistaa, vaan se on sitoutunut julistamaan evankeliumia puhtaasti.
Sen sijaan, jos tämä puhdas evankeliumi Kristuksen veressä hankitusta syntien anteeksiantamuksesta turhennetaan, hävitetään tai peitetään – silloin tulee uskovien, pyhän seurakunnan, vaatia, että sitä julistetaan saarnatuolista. Siellä, mistä puuttuu puhdas evankeliumin sana Kristuksen verestä, siellä vallitsee seurakunnan hengellinen nälänhätä ja kirkon hengellinen sairaustila. Tällainen tilanne vallitsi sekä sata vuotta sitten Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa että viisisataa vuotta sitten Saksassa. Paavin vallan alainen roomalaiskatolisuus oli hukannut ja turhentanut puhtaan evankeliumin, ja siksipä kirjoitti Martti Luther anekauppaa vastaan suunnatuissa teeseissään, esimerkiksi teesissä 65: ”Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi.”
Tätä pyhää aarretta ei saa menettää tai turmella, vaan se tulee pitää esillä ja kunniassa. Apostoli Paavalin, oppi-isämme Lutherin, Seurakuntaliiton perustajapastorien ja muiden opettajien kanssa saamme yhdessä tunnustaa: ”Sillä puhe rististä on hulluutta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka autuaiksi tulemme, se on Jumalan voima… Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta juutalaisille pahennukseksi ja kreikkalaisille hulluudeksi, mutta kutsutuille, sekä juutalaisille että kreikkalaisille, Kristusta Jumalan voimaksi ja Jumalan viisaudeksi… Sillä minä päätin, etten tietäisi teidän luonanne mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.” 1. Kor. 1:18,23; 2:2
Sama pätee pastoreihin, Kristukselta apostolien kautta tulevan sovituksen viran perillisiin. Kun Pietaria ja Johannesta rangaistiin heidän julistaessaan Kristusta, ja kun heitä kiellettiin enää evankeliumia saarnaamasta, vetosivat he tähän Jumalan sanan puhtaan saarnan oikeutukseen: ”Onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa, tuomitkaa itse; mutta me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” Ap. t. 4:20-21 Meille on tullut Kristukselta käsky julistaa evankeliumia kaikille luoduille (Mark. 16:15). Apostoli Paavalin kautta meitä käsketään saarnaamaan sanaa rohkeasti (2. Tim. 4:2), ja apostoli Pietarin kautta puhumaan ”kuin Jumalan sanoja” (1. Piet. 4:11).
Jos evankeliumia sen sijaan ei puhtaana saarnata, vaan jollain tavalla vääristetään, turmellaan tai peitetään, silloin se lakkaa olemasta tosi evankeliumi kokonaan. Tällöin menetetään puhtaan ”Jumalan kaikkein pyhimmän evankeliumin” myötä myös puhdas sakramenttien jakaminen, puhdas (eli oikea ja oikein käytetty) avainten valta ja pastorin virka, puhdas rukous ja jumalanpalvelus sekä Kristuksen puhtaan evankeliumin tähden kärsiminen; toisin sanoen: kirkko lakkaa olemasta oikea näkyvä Kristuksen kirkko maan päällä, muuttuen luopiokirkoksi.
Tämän vaaran tähden kuuluu apostoli Paavalin tiukka julistus galatalaisille varoituksena myös kaikkien aikojen seurakunnille ja niiden pastoreille: ”Minä ihmettelen, että te niin pian annatte kääntää itsenne hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, toiseen evankeliumiin, jota ei ole toista; mutta on muutamia, jotka tuottavat teille häiriötä ja tahtovat väärentää Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikkapa me tai enkeli taivaasta julistaisimme teille evankeliumia, joka poikkeaa siitä, minkä me olemme teille julistaneet, olkoon hän kirottu.” Gal. 1:6-8
Uskonvapaus ja vapahdus
Puhdas evankeliumin sana tulee säilyttää ja vapaasti julistaa, koska ainoastaan sen kautta on meillä vapahdus ja autuus uskon kautta. Paavali kirjoittaa, että olemme saaneet uskon ja Pyhän Hengen evankeliumin saarnan kuulemisesta (Room. 10:17; Gal. 1:2) ja Herra Jeesus Kristus itse sanoo: ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” Joh. 8:32 Tämä totuus ei ole mikään muu kuin Jumalan sana (Joh. 17:17), evankeliumi, joka julistaa meille vapahduksen sanomaa Vapahtajamme kautta (Luuk. 4:18). Herraamme nimitetään Vapahtajaksi (Luuk. 2:11), koska hän on vapahtava kansansa ja koko maailman synnin, kuoleman ja perkeleen orjuudesta.
Puhtaan evankeliumin sanan kautta meillä siis on uskon kautta vapaus. Paavali kirjoittaa: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Seisokaa sentähden lujina, älkääkä antako uudestaan kietoa itseänne orjuuden ikeeseen.” Gal. 5:1 Galatalaiskirjeen kommentaarissaan Luther selittää tätä jaetta oivallisesti: Tämä vapaus ei ole vapautta tehdä syntiä eikä toimia vastoin esivaltaa (1. Piet. 2:13-17), vaan se on omantunnon vapautta; Kristuksen veren kautta puhdistettu omatunto (Hepr. 9:14), jota ei mikään synnin kirous tai lain syytös tai perkeleen valhe voi tuomita. Tämä vapaus ei saa olla meidän syntiselle lihallemme yllykkeenä synnissäpysymiseen; emme saa käyttää väärin tätä evankeliumin vapautta, joka meillä on Kristuksessa Jeesuksessa. ”Sillä te, veljet, olette kutsutut vapauteen; älkää vain salliko vapauden antaa lihalle tilaa, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.” Gal. 5:13
Meillä on vapautus synnin orjuudesta Kristuksen veressä, ja siksi olemme uskon kautta vapaat kadotuksesta. Meidät on kutsuttu uskossa omistamaan tämä vapaus. Kuinka sitä janosivatkaan kuulla Seurakuntaliittomme perustajajäsenet! Kuinka meidänkin tulisi käyttää tätä vapauttamme nyt, kun saamme kuulla tätä vapahduksen sanaa ja iloita siitä Jumalan kansan vapaudesta, joka meillä on Kristuksen evankeliumin kautta omanamme!
Älkäämme siihen ja sen kuulemiseen kyllästykö, vaan ihastukaamme tähän evankeliumiin ja sen kuulemiseen yhä uudestaan. Tätä vapautta meiltä ei voi riistää mikään vaino, vankila tai perkeleen valhe. Sen menetämme ainoastaan, jos menetämme puhtaan evankeliumin sanan tai uskon Kristukseen. Meillä on vapaus uskoa Vapahtajaan, uskokaamme siis vapahduksen sana! ”Varma on se sana ja kaiken vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä vapahtamaan, joista minä olen suurin.” 1. Tim. 1:15
Uskonvapaus ja kristityn rohkeus
Kristus tuli lain alaiseksi ostaakseen vapaiksi (eli lunastamaan) lain alaiset, jotta me – siis syntiset, lain alaiset – saisimme oikeuden olla Jumalan lapsia (Gal. 4:4-5). Tämä Jumalan lasten oikeus tarkoittaa sitä, että meillä on nyt omanamme Jumalan valtakunnan perintö (Hepr. 9:15) sekä vapaus ja oikeus astua Jumalan valtakuntaan hänen rakkaina lapsinaan!
Jeesuksen lunastamat Jumalan lapset tuovat pyyntönsä ja anomisensa taivaalliselle Isälle. Tämä tapahtuu Jeesuksen nimessä rukoillen. Ilman Jeesuksen veren tuomaa syntien sovitusta ei meillä ole asiaa Isän valtaistuimen eteen, ei mitään oikeutta lähestyä pyhää Kaikkivaltiasta Jumalaa.
Mutta koska Jeesus on nyt verensä kautta sovittanut meidät Jumalan kanssa ja astunut sovitusuhrinamme ja ylimmäisenä pappinamme Isän eteen, on meilläkin hänen verensä kautta ja kasteessa häneen liitettyinä vapaa pääsy ja luottamus käydä kaikkein pyhimpään, sekä uskallus olla Jumalan valtaistuimen edessä. ”Koska meillä siis, veljet, on uskallus mennä sisälle kaikkein pyhimpään Jeesuksen veren kautta… niin käykäämme esiin totisin sydämin täydessä uskossa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.” Hepr. 10:19,22 Tässä käytetty kreikankielinen sana (parreesia), joka on käännetty rohkeudeksi ja luottamukseksi, tarkoittaa oikeastaan vapautta tulla tykö; sananvapautta. (Katso tätä koskien kirjoitukseni ”Meillä on sananvapaus Jumalan edessä”, Seurakunta 1/2021)
Näin me Jeesuksessa ja hänen nimessään voimme lähestyä Jumalaa, Isäämme ilman ehtoja ja rajoituksia ja tuoda hänelle kaikki tarpeemme, jotta meidän ilomme olisi täydellinen (1. Joh. 1:1-4)! Jeesuksen sovitustyön ja sen kautta lahjoitetun vapauden tarkoitus on antaa meille täydellinen, kestävä ilo Herrassa. Tämä ilo kumpuaa vapaudesta, pelastusvarmuudesta ja rauhasta Jumalan kanssa, jota ei voi meiltä ottaa pois. Tämä ilo Herrassa on meidän väkevyytemme (Neh. 8:10). Käyttäkäämme siis tätä vapauttamme, jotta ilomme olisi täydellinen ja olisimme Herrassa väkevät.
Esa Yli-Vainio
Seurakunta 1/2023