Jeesus sanoo:
”Te olette maan suola; mutta jos suola kadottaa makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa; eikä kynttilää sytytetä ja panna vakan alle, vaan kynttiläjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” Matt. 5:13—16.
Miten minä voin riittää?
Tämä teksti on katkelma Jeesuksen vuorisaarnasta. Moni muistaa ulkomuististakin, minkälaisia asioita Jeesus vuorisaarnassa julistaa. Eikä se ole helppoa kuultavaa. Ehkä sinulle muistuu mieleen, kuinka Jeesus puhuu toisenkin posken kääntämisestä sille, joka lyö, Jeesus puhuu viettelevän silmän irtirepäisemisestä sekä sen tekemisestä lähimmäiselle, mitä toivoisi itselleen tehtävän…ja sitten on ne autuaaksijulistukset. Autuaita ovat rauhantekijät, laupiaat; ne, joilla on puhdas sydän ja niin edespäin…sillä he saavat nähdä Jumalan ja periä taivasten valtakunnan.
Vuorisaarna on haastavaa opetusta ja sitä on mahdotonta ymmärtää, jos sitä ei tulkita Raamatun kokonaisopetuksen valossa eli sen valossa, mitä Kristus on meille itsestään ilmoittanut. Esimerkiksi kun Jeesus aloittaa saarnansa julistamalla, että ”Autuaita ovat…” rauhantekijät, laupiaat, puhdassydämiset jne., niin me emme saa unohtaa sitä Raamatun selvää opetusta, että autuus ei ole jotain, mitä me voimme ansaita omalla rauhantekemisellämme tai laupeudellamme muita kohtaan, vaan autuus on Jumalan lahja. Paavalihan kirjoittaa, että ”Evankeliumi on Jumalan voima autuuteen jokaiselle, joka uskoo.”
Toisin sanoen näissä autuaaksijulistuksissa on kyse siitä suuresta Jumalan lahjasta, jonka Hän antaa meille Pojassaan. Jeesus itse on se todellinen rauhantekijä, Hän on todella laupias ja armahtavainen; ja ainoastaan Hänellä on puhdas sydän. Mutta Jumalan lahja ja ilosanoma onkin se, että juuri Hän on meidän vanhurskautemme!
Hänen koko elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa luetaan meidän hyväksemme ja lahjoitetaan meille niin, että kun Jumala näkee meidät Kristuksessa, niin Hän näkee rauhantekijän Jumalan ja ihmisten välillä, synnin ja kuoleman voittajan, joka on sydämeltään nöyrä ja puhdas, koska sellainen Jeesus on. Ja Häneen meidät on puettu pyhässä kasteessa.
Jeesus täyttää siis itse vuorisaarnansa ankarimmatkin vaatimukset; ja evankeliumi on se…että Hänessä sinäkin täytät niistä jokaisen, yksin Jumalan armosta!
Jos sinä koet, että sinä et riitä tai että sinä et yllä niihin mittoihin, mitä Jumalan sana esimerkiksi vuorisaarnassa asettaa, niin ethän sinä riitäkään. Mutta juuri sen tähden Jeesuksen veri vuosi ristillä, että sinä et riitä.
Sinun riittämättömyytesi jäljet ovat Hänen käsissään ja jaloissaan. Meidän syntimme ovat puhkaisseet Hänen kylkensä. Niin kuin Raamattu sanoo:
”Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, jotta meillä rauha olisi, ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.” Jes. 53:5.
Suola ja Valo
Tämä meidän tekstimme sijoittuu vuorisaarnan alkuun niin, että heti alun autuaaksijulistusten jälkeen tulee nämä vertaukset, jotka saimme äsken kuulla: ”Te olette maan suola” ja ”Te olette maailman valo”.
Toisin sanoen, kun Jeesus on ensin julistanut, että minkälainen on se vanhurskaus, jonka me saamme Hänessä lahjaksi uskon kautta – niin Hän julistaa nyt sen, että mitä tuo Jumalan lahja ja Hänen siunauksensa saavat aikaan meissä ja meidän kauttamme. Ne saavat aikaan sen, että me olemme maan suola ja maailman valo.
Vertauksena suola, jota käytettiin myös säilöntäaineena, kuvastaa muun muassa sitä, kuinka me suolana estämme tätä maailmaa mätänemästä täysin. Valo sen sijaan kuvastaa sitä, kuinka me karkotamme pimeyttä, jotta pimeys ei saisi tätä maailmaa valtaansa.
Tarvitseeko hyviin tekoihin kehottaa?
On kuitenkin hyvä huomata, että Jeesus ei lopeta opetustaan vain siihen toteamukseen, että te olette maan suola ja maailman valo, piste.
Jeesus ei opeta niin, että kunhan me vaan uskotaan Häneen, niin siitä seuraa automaattisesti myös hyviä hedelmiä eli hyviä tekoja meidän elämässämme. Ei, vaan Jeesuksen sanoissa on kyse siitä lahjasta, jonka me saamme, mutta samaan aikaan on kyse kehotuksesta tai suorastaan velvoituksesta.
Vaikka uskonpuhdistajat ja luterilaiset Tunnustuskirjat opettaa paljonkin hyvistä teoista…niin meillä luterilaisilla on joskus taipumusta mennä liikaa siihen suuntaan, että ei ollenkaan kehoteta tekemään hyviä tekoja, ettei vaan kuulosteta lakihenkisiltä. Ja sen sijaan saatetaan puhua tai ajatella siihen tapaan, että hyvät teot seuraavat automaattisesti oikeata uskoa ja me tehdään niitä ihan huomaamattammekin ja ilmankin kehotuksia.
Oikein ymmärrettynä tässä ajatuksessa on perääkin… MUTTA on hyvä pitää mielessä se yksinkertainen ja päivänselvä asia, että me ihmiset emme ole mitään automaatteja!
Me emme ole mitään koneita, jotka oikein ohjelmoituna hoitaa hommansa automaattisesti niin kuin pitää, vaan me olemme Jumalan kuvina järjellisiä ihmisiä, jotka elää tietoista elämää ja tekee tietoisia valintoja. Ja me käymme jatkuvaa kamppailua näiden valintojen edessä, mihin me tarvitaan Jumalan sanan viisautta ja myös sen käskyjä.
Jeesus ei kuitenkaan sano, että ”Te tulette olemaan maan suola” tai ”Teidän tulisi omilla teoillanne ja valinnoillanne pyrkiä olemaan maan suola”, vaan Hän sanoo: ”Te olette maan suola…Te olette maailman valo”.
No jos me kerran olemme maan suola ja valo, niin miksi meitä sitten pitäisi kehottaa siihen? Jeesushan tekee tässä selvästi myös kehotuksen, kun Hän varoittaa meitä suolaisuutemme menettämisestä ja valomme piilottamisesta. Ja lopuksi Jeesus vielä sanoo: ”Näin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”
Tällaisia haastavia kohtia ei pidä selittää pois, vaan ne tulee ottaa sellaisina kuin ne kuuluvat, koska Jumalan sanan on tarkoituskin myös haastaa meitä.
Ensinnäkin Jeesus julistaa meidän olevan maan suola ja valo yksin Jumalan armosta, ei meidän tekojemme kautta. Mutta toiseksi, ja samaan aikaan, Hän kehottaa meitä myös elämään suolana ja valona tässä maailmassa; toisin sanoen elämään uskollisena sille lahjalle, minkä me olemme saaneet.
Tällainen kehotus on Raamatussa muutenkin hyvin tyypillinen ja sen ajatus rakentuu tällä tavalla:
”Te olette maan suola, te olette maailman valo; eläkää siis sen mukaisesti!”
Sen voisi muotoilla myös näin: ”Tulkaa siksi, mitä te jo olette Kristuksessa!”
Pyhitys yksin armosta
Jeesuksen vertauksen suolaisuus ja valo ovat siis lahjaa Jumalalta ja koko meidän elämämme olisi jo nyt täysin näiden lahjojen mukainen ellei…meissä olisi myös syntiä.
Tässä elämässä meissä kuitenkin on synti, joka taistelee sitä valoa vastaan, jonka Jumala lahjoittaa meille sanansa kautta. Ja sen tähden me käydään jatkuvaa kamppailua elämässämme niin kuin Paavali kirjoittaa, että ”Liha sotii henkeä vastaan”
Tähän kamppailuun me saadaan voima evankeliumista, joka on ”Jumalan voima pelastukseen jokaiselle, joka uskoo”. Me saadaan kaikki meidän riittämättömyytemme ja kaikki meidän syntimme Jumalan armosta anteeksi Jeesuksen veressä aina uudestaan ja uudestaan. Ja se herättää meissä rakkauden Jumalaan, niin kuin Raamattu sanoo: ”Me rakastamme, sillä Hän rakasti ensin meitä.”
Kun evankeliumi synnyttää meissä rakkauden Jumalaan, niin silloin kaikki nämä Jumalan sanan kehotukset ja käskyt ovat niin kuin opasteina kertomassa meille, että mihin suuntaan meidän tulee ohjata se rakkaus, jonka me Jumalalta saamme.
Meille on siis annettu jo kasteessa Kristuksen täydellinen vanhurskaus ja sen me saamme aina uudelleen, tälläkin hetkellä ottaa uskossa vastaan. Kristuksessa me olemme täydellisiä ja siksi Raamattu kehottaa, että: ”tulkaa kaikissa tekemisissänne ja koko elämässänne siksi, mitä jo olette uskon kautta Kristuksessa!”
Tätä on todellinen kilvoittelu ja pyhityselämä. Ei sitä, että me yritämme ylittää jonkin riittävän hurskaan ihmisen riman tai että me yrittäisimme kasvaa Jumalalle kelpaavan kristityn mittoihin. Ei.
Vaan todellinen hengellinen kasvaminen ja pyhitys on sitä, että me otamme jatkuvasti lahjaksi vastaan Jeesuksen pyhyyden ja opimme aina vain syvemmin ymmärtämään sen lahjan suuruutta, minkä me olemme Hänessä saaneet.
Eli me saamme oppia aina vain selvemmin näkemään Jumalan sanasta sen Kristuksen kirkkauden, johon meidät on puettu, jotta Jumalan rakkaus meissä, eli Kristus itse, saisi vallata alaa kaikilla meidän elämämme alueilla.
On kuitenkin tärkeätä aina muistaa, että tämän maailman lainalaisuudet ja käsitykset siitä, mikä on kasvua ja edistystä, kääntyvät Jumalan valtakunnassa päälaelleen. Jumalan valtakunnassa kasvaminen on tulemista pienemmäksi ja edistyminen on tulemista ensimmäisestä viimeiseksi.
Syntisyys ja synnintunto eivät siis katoa mihinkään tässä elämässä. Pikemminkin on niin, että mitä paremmin ihminen ymmärtää Jumalan armon suuruuden, sitä syvemmin hän tuntee oman syntisyytensä. Mutta silloin kun ihminen todella tuntee oman syntisyytensä, silloin hänelle ei kelpaakaan mikään muu kuin syntisten Vapahtaja eli Jeesus Kristus. Silloin hän tulee Kristuksen luokse ja Kristus puhdistaa ja pyhittää hänet verellään.
Voitaisiin sanoa myös niin, että pyhitys on Jumalan sanan aikaansaamaa rakastumista Kristukseen. Sana tekee työtään meissä, jotta me haluaisimme aina uudelleen tulla Hänen luokseen ja kohdata Hänet siellä, missä Hän julistaa meille sanaansa ja jakaa meille ruumiinsa ja verensä – ja että me haluaisimme kodeissammekin rukoillen kuulla ja lukea Hänen sanaansa…
Näin Jumala pyhittää meitä. Koska silloin kun me olemme osallisia Jeesuksesta, me olemme osallisia Hänen pyhyydestään. Ja me näemme sen, että taivaassa Kristuksen ja Hänen morsiamensa, eli Kristuksen ja seurakunnan, hääjuhlassa, me olemme täydellisesti yhtä Hänen kanssaan; toisin sanoen meidät on tehty täydellisesti pyhiksi niin, että syntiä ei enää ole olemassa erottamassa meitä toisistamme.
Lopuksi kysyn vielä…
…että miten voi samanaikaisesti pitää paikkansa se, että me syntiset ihmiset olemme maailman valo, kun kerran Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa että “Minä olen maailman valo”?
Nyt kun viime pyhä oli uskonpuhdistuksen muistopäivä, niin vastaan tähän kysymykseen Lutherin tekemän vertauksen kautta.
Roomalaiskatolisessa kirkossa oli Lutherin aikaan, ja on yhä edelleenkin, sellainen juhlapyhä kuin Corpus Christi eli Kristuksen ruumiin juhla.
Corpus Christin viettoon kuuluu sellainen seremonia, että siunattu ehtoollisleipä asetetaan esille kaikkien nähtäväksi sellaiseen astiaan, joka on nimeltään monstranssi. Sana monstranssi tulee latinan sanasta monstrare eli näyttää, koska tällaisessa astiassa siunattu leipä asetetaan kaikkien nähtäväksi.
(Ks. kuva monstranssista ylhäällä)
Kristuksen ruumiin juhlassa siunattu leipä asetetaan tällaiseen monstranssiin ja sitä kuljetetaan saattueessa kaupungin halki. Tässä on se ajatus, että näin Kristus, joka on läsnä siunatussa leivässä, tulee kirkon sisältä ulos kaupunkiin ihmisten luokse kaikkien nähtäväksi ja tuo siunauksensa mukanaan ympäröiville ihmisille.
Toisin kuin muut protestanttiset kirkot, luterilaiset ovat aina olleet roomalaiskatolisen kirkon kanssa yksimielisiä siitä, että Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisen leivässä ja viinissä. Tästä esimerkkinä on se luterilainen tapa, että kumarretaan Kristuksen siunaaman leivän ja viinin edessä, koska silloin ei kumarreta leipää ja viiniä, vaan Kristusta, joka sanansa mukaan on niissä ruumiillisesti läsnä.
Mutta samaan aikaan luterilaiset ovat pitäneet kiinni siitä, että siunattu leipä ja viini eivät ole Kristuksen ruumis ja veri jumalanpalveluksen ulkopuolella, sillä Jeesus asetti Pyhän ehtoollisen sitä varten, että se nautitaan, niin kuin Hän sanoi: ”Ottakaa ja syökää”… eikä esimerkiksi kuljetettavaksi ympäri kaupunkia tällaiseen kultaiseen monstranssiin suljettuna.
Luterilaiset eivät siis hyväksyneet kyseistä käytäntöä, mutta Luther käytti Corpus Christi -juhlaa esimerkkinä siitä, miten Jeesus siunaa tätä maailmaa meidän kauttamme. Tämä Lutherin vertaus vastaa myös siihen, miten voi samanaikaisesti pitää paikkansa se, että Kristus on maailman valo ja me tavalliset heikot kristityt olemme maailman valo.
Luther sanoi, että kun me saamme vastaanottaa Kristuksen, (niin kuin mekin saamme täällä seuroissa tänään vastaanottaa Hänet Hänen sanansa kautta), niin silloin jokainen meistä on tuollainen monstranssi, joka täältä lähtiessään kantaa Kristusta sydämessään, minne ikinä meneekin.
Ja näin Jeesus Kristus, Jumalan armon aurinko, sädehtii ja loistaa valoaan meissä ja meidän kauttamme kaikille niille, jotka Jumala meidän tiellemme asettaa.
Sen tähden, niin kuin Raamattu sanoo,
”olkaa valmiit vastaamaan jokaiselle, joka kysyy teidän toivonne perustaa”, sillä
”Te olette maan suola” ja ”Te olette maailman valo”
Te kannatte Kristusta sydämessänne.
Kaikkine synteinemme ja heikkouksinemmekin me olemme maan suola ja me olemme maailman valo, kun me pysymme Jumalan sanassa ja siinä armossa, jonka Hän on valmistanut meille Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa –
sillä Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja saa meidät loistamaan Hänen valoaan.
Jeesus sanoo:
”Minä olen maailman valo, joka uskoo minuun, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on oleva elämän valo.” Joh. 8:12.
Aamen.
Daniel Salo, pastoriharjoittelija