Sydämen puhetta Jumalan kanssa (9.5.2021)

saarnakirjoitus

Rukoussunnuntai, 5.sunnuntai pääsiäisestä

Rogate (= anokaa, rukoilkaa) poikkeaa muiden pääsiäisen jälkeisten sunnuntaiden latinalaisista nimityksistä sikäli, ettei sitä ole saatu päivän antifonista vaan rukouskulkueista, joita Roomassa järjestettiin 300-luvulta alkaen. Ne korvasivat keväisin pelloille suuntautuneet pakanalliset kulkueet. 400-luvun lopulta lähtien kirkolliset rukouskulkueet sijoittuivat rukoussunnuntain ja helatorstain välisiin arkipäiviin, mistä johtuu niiden myöhempi nimi käyntipäivät (ruotsin gångdagar). Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Teksteissä kerrotaan myös Kristuksesta suurena esirukoilijana ja rukoilemisen opettajana.

Kirkkokäsikirja

Luuk.11:5-13: Ja hän sanoi heille: ”Kenellä teistä on ystävä, ja hän menee tämän luo keskellä yötä ja sanoo hänelle: Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut luokseni, eikä minulla ole, mitä tarjoan hänelle; ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu ja lapseni ovat kanssani vuoteessa; en voi nousta ylös antamaan sinulle – minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sen vuoksi, että on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin hänen häikäilemättömyytensä tähden ja antaa niin paljon kuin hän tarvitsee. Niin minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Ja kuka teistä on isä, joka poikansa pyytäessä leipää antaa hänelle kiven, tai hänen pyytäessään kalaa antaa kalan sijasta hänelle käärmeen, tai hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon enemmän taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka häneltä anovat.”

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Room.1:7) Rakkaat, Jumalan kutsutut pyhät. Jeesus opettaa tässä hyvin ihmeellisellä ja lohduttavalla tavalla rukouksesta ja kristityn rukouselämästä. Ensin hän kertoo vertauksellisen tarinan, lausuu runollisen sananlaskun ja kohdistaa suoran, havainnollisen esimerkin kuulijoilleen. Jeesuksen vertaus tai tarina puhuu ärsyttävästä ystävästä. Hän sanoo, että me, jokainen kristitty olemme tuo ärsyttävä ystävä, joka menee ystävänsä luo kolkuttelemaan ja huutelemaan keskellä yötä. Ystävyyteen vedoten hän mankuu suljetun oven takana pikkutunneilla ”Tarvitsen kolme leipää! Minulla itselläni ei ole. Vieras on tulossa kylään, ja pitäisi saada jotain tarjolle.” Jokainen äiti varmaan tietää tämän tunteen. Vastaus kuuluu oven takaa: ”En voi, en nyt vaan mitenkään voi nyt. Älä vaivaa minua!” Mutta yhä vaan jankkaamme ”Tarvitsen leipää, tarvitsen leipää!” Lopulta ystävä tulee antamaan teille tarpeeksi – ei sen tähden, että hän ystävänä tekisi sen teitä miellyttääkseen, vaan jotta hän pääsisi rauhassa jatkamaan uniaan. Anomisemme kuullaan – ei hyvän ansion tähden, vaan ”häikäilemättömyytemme”, eli ”periksiantamattomuutemme” tähden. Tämä on Jeesuksen yllättävän tarinan opetus. Hän haluaa sanoa: Näin tulee kristityn myös rukoilla Jumalalta tarpeitaan. Jumala haluaa tulla meidän rukouksistamme vaivatuksi. Näin Jumala koulii meistä kestäviä rukoilijoita. Hänestä on ihanaa, että olemme ärsyttävät, sinnikkäät takiaiset rukouksissamme ja anomisissamme.

Sitkeiden rukoilijoiden esikuvat

Kestävän rukouksen esikuva Vanhassa testamentissa löytyy Jaakobin painissa (1.Moos.32.). Siinä Eesaun kohtaamisen pelossa oleva Jaakob painii Jumalan kanssa koko yön pyytäen häneltä siunaustaan. Jumala sanoo hänelle ”Päästä minut, sillä aamu koittaa” (1.Moos.32:26). Tämä on sisällöltään sama ”rukousvastaus” kuin Jeesuksen vertauksessa ”En voi nousta ylös antamaan sinulle.” Eli ”En voi auttaa sinua”. Jaakob kuitenkin vastasi: ”En päästä sinua, ellet siunaat minua” (1.Moos.32:26). Ja todella, Jaakob sai siunauksen – ja nimen Israel. Uuden testamentin puolella Jeesuksen luo tulee kanaanilainen nainen, äiti, joka rukoilee tyttärensä puolesta (Matt.15:21-28). Hän roikkuu pyyntöineen Jeesuksen ja opetuslasten kannoilla, mikä ärsyttää opetuslapsia. He rukoilevat Jeesusta, että tämä ajaisi naisen matkoihinsa. Jeesus vastaa hyvin torjuvasti: ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”… Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille”. (Matt.15:24,26) Siis: ”Minua ei ole lähetetty sinua varten.” Tämä on sama vastaus kuin Jeesuksen kertomuksessa: ”Älä vaivaa minua”. Nainen kuitenkin pysyy rukoilemisessa – ehkäpä äidin sinnikkyyden tähden – ja tarttuu Jeesuksen sanoihin siitä huolimatta, että ne näyttävät sulkevan hänet Herran avun ulkopuolelle. Hän pitäytyy niissä sanoissa, jotka Jeesukselta saa. Ja Jeesus sanookin naiselle: ”Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot”.  Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve. (Matt.15:28)

Miltä sinusta tuntuu, kun rukoilet Jumalaa avuksesi ja hän on vain hiljaa? Entä jos saisit vastauksen, jossa hän sanoo, etteivät rukouksesi kuulu hänelle – mitä tekemistä Jumalalla on sinun kanssasi? Syntisinä me ansaitsisimme tämän vastauksen, mutta Jeesus on tullut kuolemaan meidän puolestamme ja antamaan henkensä, jotta tekisi meistä ystäviään ja Jumalan ystäviä. Jeesus sanoo: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.” (Joh.15:13-14) Jeesuksen veri ja uhri Golgatan ristillä on sekä sovittanut meidät Jumalan kanssa ja tuonut meille syntien anteeksiantamuksen, että avannut meille pääsyn Isän eteen kaikkein pyhimpään. Hepr.10:19-23: ”Koska meillä siis, veljet, on uskallus mennä sisälle kaikkein pyhimpään Jeesuksen veren kautta, uutta ja elävää tietä, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen” Tuo sana ”uskallus” tarkoittaa ”sananvapautta.” Kristuksen ruumiin ja veren uhrin sekä hänen taivaaseen astumisensa tähden meillä on hänessä pääsy Isän eteen ja sananvapaus anoa Kristuksen kautta kaikkia tarpeitamme ”ärsyttävinä ystävinä”. Ja Jumala kuulee Poikansa tähden rukouksemme, jopa itsensä Kristuksen rukouksina.

Sitkeä rukoilu ja suuret esirukoilijamme

Sitkeys ei siis ole meidän ansiomme, jolla ansaitsisimme Jumalan avun. Hän on luvannut antaa ja auttaa ilman rukouksiammekin. Hän tietää tarpeemme ilman pyyntöjämmekin. Silti hän on nähnyt hyväksi antaa meille suuren lahjan rukouksessa. Rukouksessa astumme Isän eteen Kristuksen ja Pyhän Hengen kautta. Kristus itse on suuri taivaallinen ylimmäispapillinen esirukoilijamme. ”Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” (Hepr.9:24) Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme lakkaamatta sanomattomin huokauksin. ”Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.” (Room.8:26-27). Siinä käytämme Jumalan sanaa vedoten Jumalan antamiin lupauksiin – hän nauttii siitä, että hänet otetaan vastuuseen lupauksistaan – ja käytämme hänen sanaansa myös Jumalan siunauksien välineenä kaikkea saatanan työtä vastaan. Rukous ja Jumalan sana on annettu meille, jotta Jumala niiden kautta pyhittäisi ja siunaisi kaikki elämämme asiat; työmme ja lepomme, ruokamme, ihmissuhteemme ja muut tarpeemme; perheemme, esivallan ja seurakuntamme; ajatuksemme, sanamme ja tekomme. Sanalla sanoen: kaikki ne lahjat, jotka olemme Jumalalta jo saaneet. Katso Jumalan sanan lupauksia, jossa hän sekä kehoittaa meitä rukoilemaan ahkerasti ja säännöllisesti, että lupaa siunata meitä ja meidän elämäämme, työtämme ja lepoamme rukouksiemme kautta. 2.Moos.23:25: Palvelkaa Herraa, Jumalaanne, niin hän siunaa sinun ruokasi ja juomasi, ja minä pidän puutteen sinusta kaukana; 1.Tim.4:4-5: Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan, sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella; 1.Tess.5:17-18: Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

Pyytäminen ja saaminen

Jeesus jatkaa lausumalla mieleenpainuvan, kauniin ”sananlaskun”, jolla hän haluaa opettaa juuri sitkeää rukoilemista, taivaallisen Isän rukoilemista uskossa. ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” Kristitty rukoilee, jotta voisi kerjäläisenä, ansiotta ottaa vastaan Jumalan lahjoja armosta. Meille on Kristuksen tähden luvattu rukousten kuuleminen. Jumala antaa meille lahjana, armosta, Kristuksen tähden. Mutta hän on antanut meille rukouksen anomisen, etsimisen ja kolkuttamisen välineeksi – ja haluaa, että käytämme sitä. Rukous liittyy yhteen Jumalan sanan kanssa, ja näin saamme rukoilla hänen lupauksissaan roikkuen, hänen sanaansa tarttuen; näin myös saamme olla varmat siitä, että rukouksemme on Jumalalle mieluinen. Hän on luvannut vastata sanansa kautta. Erityisesti kaikki hengelliset lahjat hän haluaa antaa niitä pyytävälle, antaa niitä hänen sanastaan rukouksessa etsivän löytää ne, ja avata oman huoneensa sanansa ja sakramenttiensa kautta uskossa ja rukouksessa sisään pyytävälle käydä.

Jumalan hyvät lahjat seurakunnalleen

Jeesus vääntää vielä rautalangasta julistuksensa, antamalla konkreettisen, kohti käyvän esimerkin: Mitä te annatte lapsillenne, kun he pyytävät teiltä leipää tai kalaa tai munaa? Ette kiveä, käärmettä tai skorpionia. Jos mekin, pahat ja syntiset, osaamme antaa lapsillemme hyviä lahjoja. Kuinka paljon enemmän voimmekaan odottaa hyviä lahjoja taivaalliselta Isältämme, joka ei ole paha, vaan hyvä – jopa pyhä? Hän on luvannut antaa erityisesti Pyhän Henkensä ja pelastuksen jokaiselle, joka häneltä sitä pyytää. Vuorisaarnassaan Jeesus sanoo: ”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan… Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan” (Matt.6:6-8,33) Erityisesti Jumala on luvannut kuulla rukouksemme ja anomisemme, kun hänen eteensä kokoonnumme jumalanpalveluksessa. Yhtenä seurakuntana, Jumalan kansana saamme jo päivä rukouksessa ja yhteisessä esirukouksessa tuoda yhtenä Jumalan perheenä yhteiset tarpeemme Isän eteen Kristuksen nimessä, Pyhässä Hengessä, joka keskellämme vaikuttaa, ja jonka Isä lupaa Poikansa kautta meille varmasti antaa, kun häntä rukoilemme. Jeesus lupaa: ”Sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni” (Joh.16:23). Jumalanpalveluksessa olemme sanan kautta kaikkein parhaimmassa rukousyhteydessä Kolmiyhteisen Jumalaan. Näin seurakunta rukoilee myös esirukouksia ja toimittaa sillä tavalla kristillistä yhteispapillista tehtäväänsä Jumalan pyhinä pappeina Kristuksessa. ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.”  (1.Tim.2:1-4)

Erityisesti Isä Meidän -rukous on annettu koko seurakunnan yhteiseen käyttöön. Siinä Isä ei ole minun vaan meidän. Emme pyydä vain minun tarpeitani vaan meidän – koko seurakunnan tarpeita. Tämä on rukous, jonka Kristus itse on opettanut, se on varmasti Isälle mieluinen. Siksi meidän ei tarvitse pyytää ”jos se on sinun tahtosi”, kun rukoilemme Isä meidän -rukouksen pyyntöjä, kuten syntien anteeksiantamusta. Isä meidän rukous on erityisesti Kristuksen rukous, jota hän rukoilee. Me saamme liittyä hänen ääneensä ja rukoilla seurakuntana yhdessä hänen kanssaan. Erityisesti tämä näkyy siitä, että tavallisesti Isä meidän -rukous rukoillaan ehtoollisen asettamisen jälkeen. Liitymme yhdessä konkreettisesti läsnä olevan Kristuksen rukoukseen, ja pyydämme tarpeitamme hänen nimessään, hänen kauttaan. Erityinen vastaus kaikkiin seurakunnan rukouksiin – niin ajallisiin tarpeisiin, syntien sovitukseen Kristuksessa ja Pyhän Hengen saamiseen ja ylläpitävään varjelukseen tulee meille jumalanpalveluksessa, kun Herra itse siunaa meitä kasvoillaan eli läsnäolollaan, varjeluksellaan, armollaan ja rauhallaan Herran siunauksessa. Herran siunauksessa meille annetaan kaikki Jumalan lahjat hänen Pyhässä Kolmiyhteisessä nimessään. Näin omanamme on hänen varjeluksensa, jonka kanssa saamme rauha ja Pyhä Henki sydämessämme käydä taas maailmaan ja jatkaa rukouselämäämme, anomista ja kiittämistä. ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil.4:6-7)

Esa Yli-Vainio