Palmusunnuntai

Palmusunnuntain ja 1. adventtisunnuntain evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta. Kristuksen julkinen toiminta tähtäsi alusta lähtien hänen elämänsä viimeisiin päiviin. Palmusunnuntain nimi (dominica palmarum) viittaa Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin, jolloin ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Tämän muistelemiseen on liittynyt tapa tuoda kirkkoihin palmunoksia ja niistä tehtyjä koristeita. Niitä on myös kannettu palmusunnuntain kulkueissa. Pohjoisemmissa maissa on palmunoksien sijaan käytetty pajunoksia. Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie. Betaniassa voideltu Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta juuri näistä tuli toivon ja voiton merkki, jonka vertauskuvia ovat palmunoksat. Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita. (Kirkkokäsikirja)

Hepr.7:24-27: Mutta tällä on katoamaton pappeus sentähden, että hän pysyy iankaikkisesti, jonka tähden hän voi myös tehdä autuaiksi ne, jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan tykö, koska hän aina elää rukoillakseen heidän edestään. Sellainen ylimmäinen pappi meille sopiikin, pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei tarvitse joka päivä, niinkuin ylimmäisten pappien, ensin uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki yhdellä kertaa, uhratessaan itsensä.  

”Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta!” (Tiit.1:4)

Jeesus on Kristus, voideltu. Hän on meidän ylimmäinen pappimme, joka on kantanut syntimme ja uhrannut itsensä puolestamme. Hän on meidän kärsivä kuninkaamme, joka ei hallitse voimalla ja väkivallalla, vaan alistuen kärsimykseen ja alhaisuuteen. Jeesus oli meidän pappimme ja kuninkaamme jo maan päällä toimiessaan orjan muodossaan, alennustilassaan, kärsimisessään meidän syntiemme täydelliseksi sovitukseksi. Hän on sitä myös nyt, kun hän on voittanut kuoleman ja noussut haudasta, sekä astunut taivaisiin Isän oikealle puolelle kirkastettuna, korotettuna ja kaikkivaltiaana Herrana, meidän välimiehenämme. Pojan ”hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.” (Hebr.1:2-4)

Kristuksella on katoamaton pappeus. Hänen koko elämänsä oli pappina toimimista meidän edestämme, mutta syntien sovituksen ja uhrin hän on antanut kertakaikkisesti yhdellä ainoalla kertaa. Hän uhrasi itsensä Golgatalla, antoi ruumiinsa ja verensä sijaisuhriksi maailman synnin sovitukseksi. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan… Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2.Kor.5:19-21) Heprealaiskirje käyttääkin Jeesuksesta nimeä Kristus puhuen hänestä meidän ylipappinamme. Hän pysyy meidän pappinamme keskeytyksettä, katoamatta, alati ja iankaikkisesti. Hänen papillinen palvelutehtävänsä ei keskeydy eikä katkea. Yhä Isän oikealla puolella hän toimii meidän hyväksemme, meidän puolestamme rukoillen ja meille ruumiinsa ja verensä uhrin sovitusarmoa jakaen. Tässä Heprealaiskirje viittaa psalmin 110 jakeeseen 4: ”Herra on vannonut eikä sitä kadu: ’Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan’”. Kristuksen pappeus ja hänen uhrinsa ovat molemmat sekä iankaikkisesti pysyviä, kertakaikkisia ja täydellisiä. Toista ylipappia emme tarvitse, toista uhria emme tarvitse. Meillä on täydellinen sovitus Kristuksen uhrissa, ja hän itse jakaa sen lahjat – syntien puhdistuksen ja pyhityksen antamansa sovituksen sanan ja sovituksen viran kautta (2.Kor.5:18-20).

Raimo Koski-Homi kirjoittaa kirjassa Heprealaiskirjeen äärellä: ”Vanhan liiton pappeja ja ylipappeja ehti 1500 vuoden aikana olla luvuton määrä 35-40 sukupolven ajan, sillä kaikki he poikkeuksetta kuolivat. Kuolema ei sallinut heidän pysyä, kun taas Jeesus pysyy iankaikkisesti. Hänen tultuaan ei enää ketään toista pappia tarvita välittäjäksi, vaan Jeesus pelastaa täydellisesti. Kun hän kykeni tekemään ihmisiä autuaiksi jo Vanhan liiton aikana väliaikaisilla järjestelyillä, kuinka paljon voimallisemmin se tapahtuukaan Uudessa liitossa nyt, kun on tullut täydellisyys (teleioosis). Nyt hänen kauttaan pääsee uskossa suoraan Jumalan tykö ilman mutkikkaita järjestelyjä. Ylimmäinen pappi elää nyt aina rukoillakseen omiensa puolesta. Se kuuluu hänen virkaansa korotuksen tilassa taivaassa ja apostolisen sanan sekä sakramenttien käyttö alhaalla maan päällä, kunnes kirkkaus koittaa eikä välineitä enää tarvita.” (s.35-36)

Meillä on täydellinen, valmis autuus, koska ylipappimme Kristus on kärsinyt, kuollut, noussut kuolleista ja astunut Isän eteen, vieden verensä uhrin taivaalliseen kaikkeinpyhinpään, Isän eteen ja palvellen nyt meidän välimiehenämme ja pappinamme taivaallisessa pyhäkössä iankaikkisesti! ”Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset” (Hepr.5:8-9); ”Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” (Hepr.9:24); Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa, tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen. (Hepr.8:1-2). Millaista tämä Kristuksen taivaallinen ylimmäispapillinen palvelus sitten on? Hän jatkuvasti rukoilee meidän puolestamme, kantaa rukouksemme Isän eteen, tuo meille Isän siunauksen, jakaa meille iankaikkisesti kelpaavan ruumiinsa ja verensä pyhää uhria ja sitä sovitusta, jonka hän on hankkinut. Tässä mainitaan erityisesti Kristuksen rukous. Jeesus elää ja toimii välimiehenämme meitä siunaten ja rukoillen lakkaamatta. Siksi autuutemme on iankaikkista ja varmaa, sillä hänen uhrinsa on iankaikkisesti pysyvä ja meidän viemisemme Isän eteen on alati jatkuvaa. Me emme ole poissa hänen palveluksestaan eikä hän poissa meidän luotamme, vaan jumalanpalveluksessa, sanan ja sakramenttien kautta olemme hänen luonaan taivaallisessa jumalanpalveluksessa. Kristus tuo taivaan valtakuntansa ja ylimmäispapillisen palveluksensa sekä taivaan seurakunnan meidän luoksemme armonvälineiden kautta. ”Te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.” (Hepr.12:22-24)

Kristus on sellainen ylimmäinen pappi, joka meille sopiikin, toisin sanoen hän on ylipappi, joka on antanut itsensä ja kaiken, mitä hänen on meille. Hän on pappi ”meille”, ”meitä varten”, ”meidän puolestamme”. Näissä sanoissa on evankeliumi. Jeesus on sitä, mitä me syntisinä ihmisinä emme ole, mutta hänessä me saamme armosta kaiken sen mikä hänen omaansa on. Me emme ole itsessämme pyhiä, mutta hän on ja hän tekee meidät pyhiksi. Jeesuksen pyhyys on täydellistä omistautumista Jumalan tahdolle. Me rikomme tuon tahdon, mutta ylimmäinen pappimme on sen täydellisesti täyttänyt ja siksi me saamme hänessä ja hänen kauttaan kaiken anteeksi. Hän on meidän pyhyytemme. Me olemme pahat ja vialliset, mutta hän on viaton ja ilman mitään pahaa – hänessä meillä on viattomuus. Hän on meidän viattomuutemme. Me olemme itsessämme synnin saastuttamat, mutta ylipappimme Kristus on tahraton ja hänen verensä puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Hän on meidän tahrattomuutemme. Me olemme itsessämme synnissä kiinni, mutta hän on synnistä erotettu, ja syntisten ystävänä päästää meidät verellään ja sanallaan synneistämme. Hän on astunut taivaita korkeammaksi, jotta veisi meidät mukanaan Isän luo. Hän ottaa sen pahan, mikä meidän on ja antaa meille sen hyvän, mikä on hänen. Kristuksen veressä meitä katsotaan yhtä pyhinä, viattomina, tahrattomina, synnistä erotettuina ja taivaallisen korkeina kuin Jeesus itse on. Tämä meille annetaan kasteessa, sanassa ja ehtoollisessa.

Raimo Koski-Homi kirjoittaa: ”Jeesuksen kaltainen ylimmäinen pappi meille sopiikin eli oli tarpeen autuudeksemme: pyhä, viaton, tahraton ja syntisistä erotettu, niin ettei hän olisi voinut edes sekaantua vieraisiin syntieihin saati sitten langeta itse. Tällainen hän oli jo alennuksen tilassa. Mutta nyt korotettuna hän on tullut kaikkia taivaita korkeammaksi myös ihmisluontonsa puolesta niin, että jokainen luotu ja kaikki ulottuvuudet ovat jumalihmisen vallassa… Kristuksen ei tarvitse uhrata omien syntiensä edestä. Siksipä hän uhrasi itsensä kertakaikkisena uhrina eikä näin täydellistä uhria saa eikä tarvitse täydentää eikä toistaa… Mooseksen laki asetti heikkoja ja vajavaisia ihmisiä ylimmäisiksi papeiksi vähäksi aikaa kerrallaan, mutta heidän jälkeensä Jumalan valan sana asetti pysyvästi ainoaksi Ylimmäiseksi Papiksi ihmisluontonsakin puolesta iankaikkisesti täydelliseksi tulleen Jumalan Pojan, jonka uhri pätee iäti.” (Heprealaiskirjeen äärellä s.36-37)

Jeesuksen ruumiin ja veren uhri on kertakaikkisesti annettu ja kannettu taivaan alttarille, sitä ei tule uudelleen uhrata. Sen sijaan Jeesus jakaa ja tarjoaa tämän uhrinsa siunaukset ja hyödyt: syntien puhdistuksen, vanhurskautuksen ja pyhityksen, pääsyn Isän luo jatkuvasti meille ihmisille täällä maan päällä sanan ja sakramenttien kautta. Näihin tartumme ja ne omistamme uskon kautta, armosta. Jeesus on uhri, joka on samaan aikaan kertakaikkinen, mutta joka meille tarjotaan armonvälineissä jokapäiväisenä, aamuin ja illoin uskossa kuulemisen kautta, syömisen kautta ja juomisen kautta.

Esa Yli-Vainio

Sulje
Share This