5. paastonajan sunnuntai

Nimitys ”judica” (hanki minulle oikeutta) on päivän antifonin alusta (Ps.43:1). Tästä sunnuntaista alkaa hiljaisen viikon loppuun ulottuva ns. syvä paastonaika. Siksi päivää on sanottu kärsimyksen sunnuntaiksi (”dominica passionis”). Jeesuksen aikalaiset eivät ymmärtäneet hänen olemustaan ja tehtäväänsä, mutta ”kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät” oli tuleva kivi, jolle Jumalan seurakunta rakentuu. Jeesus on uuden liiton välittäjä. Hän on kuollut kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. (Kirkkokäsikirja)

Mark.12:1-12: Ja hän alkoi puhua heille vertauksin: ”Mies istutti viinitarhan ja teki aidan sen ympärille ja kaivoi viinikuurnan ja rakensi tornin; ja hän vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti ulkomaille. Ja kun aika tuli, lähetti hän viinitarhurien luo palvelijan ottamaan heiltä viinitarhan hedelmiä. Mutta he ottivat hänet kiinni, ruoskivat häntä ja lähettivät hänet tyhjänä pois. Ja vielä hän lähetti heidän luoksensa toisen palvelijan. Ja hänen päähänsä he löivät haavoja ja kohtelivat häntä häpeällisesti. Ja hän lähetti vielä toisen, ja hänet he tappoivat, ja useita muita; toisia he ruoskivat, toisia tappoivat. Vielä hänellä oli ainoa poika, jota hän rakasti. Hänet hän lähetti viimeiseksi heidän luoksensa sanoen: Kavahtavat kai poikaani. Mutta viinitarhurit sanoivat toisilleen: Tämä on perillinen; tulkaa, tappakaamme hänet, niin perintö on meidän. Ja he ottivat hänet kiinni, tappoivat ja heittivät hänet ulos viinitarhasta. Mitä nyt viinitarhan herra on tekevä? Hän tulee ja tuhoaa viinitarhurit ja antaa viinitarhan toisille. Ettekö ole lukeneet tätä kirjoitusta: ”Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta on tämä tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme”? Ja he aikoivat ottaa hänet kiinni, mutta he pelkäsivät kansaa; sillä he ymmärsivät, että hän oli puhunut sen vertauksen heitä vastaan. Ja he jättivät hänet ja menivät pois.

”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!” (Gal.1:3-4) Tässä meillä on Jeesuksen vertaus, jossa tulee ilmi suuren suuri Jumalan kärsivällisyys ja armo. Tämä tapahtui pääsiäisviikon tiistaina, sen jälkeen, kun Jeesus oli puhdistanut temppelin ja ajanut sieltä ulos rahanvaihtajat. Vertaus on vastausta kysymykseen ”Millä vallalla sinä näitä teet?” (Mark.11:28). Jeesus siis kertoo siitä, kuka hän on – ja kuka on antanut hänelle vallan; sekä mitä varten hän on tullut. Hän on Isän Jumalan, viinitarhan mahtavan Isännän ainoa, rakas Poika, jonka Isä on lähettänyt tarhaansa – ja joka tulee kärsimään ja kuolemaan.

Kuva Jumalan viinitarhasta

Vertauksessa Jeesus piirtää nopealla siveltimellä, lyhyillä sanoilla hyvin konkreettisen ja elävän kuvan viinitarhasta. Isäntä istuttaa kauniin viinitarhan, viiniköynnöksiä täynnä. Sen ympärille hän rakentaa aidan tarhansa suojaksi. Tarhaan hän rakentaa viinikuurnan ja tornin, vahtijoille vartiopaikaksi ja samalla varastoksi satoa varten. Tämä viinitarha on Jumalan viinitarha, hänen valtakuntansa maan päällä. Vanhassa testamentissa Jumalan kansaa, Israelia verrattiin viinitarhaan: Jes.5:1-7 puhuu tästä selvin sanoin. ”Sillä Israelin heimo on Herran Sebaotin viinitarha, ja Juudan miehet ovat hänen iloistutuksensa. Ja hän odotti oikeutta, mutta katso, tuli oikeuttomuus, ja vanhurskautta, mutta katso, tuli vaikerrus.” (Jes.5:7) 1-7).

Kristuksen sijaiskärsimys, sovituskuolema ja veri on saanut aikaan uuden liiton, jossa Jumalan valtakuntaan on otettu kaikki, jotka uskovat; niin juutalaiset kuin pakanatkin. Tämä uuden liiton ”hengellinen Israel”, Jumalan puutarha, hänen valtakuntansa maan päällä on seurakunta, Kristuksen kirkko. ”Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel” (Room.9:6). Samassa luvussa Paavali jatkaa myöhemmin, että uskon kautta pakanat ovat saaneet osallisuuden tästä ”Jumalan viinitarhasta” hänen valtakunnastaan, kun taas juutalaiset sen ovat epäuskonsa tähden menettäneet, samoin kuin viinitarhan isäntä ajoi huonot tarhan hoitajat pois ja antoi sen toisille. Hän kirjoittaa: ”Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen? Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista, niinkuin hän myös Hoosean kirjassa sanoo: Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani. Ja on tapahtuva, että siinä paikassa, jossa heille on sanottu: ’Te ette ole minun kansani’, siinä heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi.” (Room.9:22-26) ja ”Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta; mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut. Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen, niinkuin kirjoitettu on: Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu”. (Room.9:30-33)

Ainoan Pojan kärsimys ja Jumalan kärsivällisyys

Viinitarhan pitäjät hakkasivat Isännän palvelijat verille asti, ruoskien henkihieveriin, ja lähettivät pois tarhastaan. Suuressa, ihmeellisessä kärsivällisyydessään Isäntä lähettää uusia palvelijoita, joille käy samoin, heitä pahoinpidellään yhä verisemmin. Jotkut jopa murhattiin. Jeesus sanoo juutalaisista: ”Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin… Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Matt.23:34,37). Kaikessa tässä näkyy Jumalan suuri kärsivällisyys syntisiä kohtaan. Lopulta hän lähettää ainoan Poikansa, jota hän rakasti. ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal.4:4-5) Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan ylittää meidän ymmärryksemme. Hän lähetti oman, ainosyntyisen, rakkaan Poikansa kärsimään ja kuolemaan meidän tähtemme, meidän puolestamme, meidän pelastukseksemme. Nikean uskontunnustuksessa tunnustamme uskomme ”… Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.”

Jeesus lähetettiin meidän luoksemme, hän syntyi tänne maan päälle, ”Jumalan viinitarhaan”, jotta hän tulisi julistamaan Jumalan valtakunnan evankeliumia (Luuk.4:22) ja totuutta (Joh.18:37), tulisi täyttämään lain (Matt.5:17) sekä Isän pelastustahdon oman ruumiinsa ja verensä uhrilla (Hepr.10:9-10), meidän tähtemme. ”Ja hän alkoi opettaa heille, että Ihmisen Pojan piti kärsimän paljon ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljittäväksi ja tuleman tapetuksi, ja kolmen päivän perästä nouseman ylös.” (Mark.8:31) Hän tuli kärsimään ja kuolemaan ja sovittamaan verellään koko maailman synnin, jotta koko lain ja synnin alainen maailma saisi hänessä syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden Isän edessä (2.Kor.5:19,21).

Kristuksen kärsimys on tuonut Jumalan valtakunnan perinnön meille

Oi, kuinka suuri on Jumalan armo! Se, mikä näyttää tässä Jeesuksen vertauksessa kaikista suurimmalta rikokselta – ainoan Pojan tappaminen suuren perinnön himossa – siitä on tullut meille, syntisille ja rangaistuksen ja Jumalan vihan kokonaan ansainneille suuri Jumalan armon lahja ja siunaus. Nuo kelvottomat, murhanhimoiset tarhurit sanovat: ”Tappakaamme hänet, niin perintö on meidän.” Mutta ihmeellistäkin ihmeellisempää on se, että Taivaallinen Isä on lähettänyt Poikansa kärsimään, kuolemaan, kantamaan ihmisten pilkat, koko maailman synnin ja Jumalan vihan, lain rangaistuksen – kaikki vain sen tähden, jotta meillä olisi iankaikkinen perintö, taivaan autuus.

Olemme saaneet Kristuksen sijaiskuoleman tähden perinnöksemme tuon Jumalan puutarhan! Meille annetaan lahjana taivaan valtakunnan perintö, Jumalan lapseus ja taivaan kansalaisuus. Ja kun se on omanamme, on meillä myös iankaikkinen elämä ja yhteys kaikkeen siihen, mitä Kristuksen omana on. Kristus tuo ruumiissaan ja veressään, kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan meille taivaan valtakunnan, puhdistuksen kaikista synneistä, iankaikkisen elämän, Karitsan hääjuhlan ja osallisuuden Jumala pyhyydestä jo täällä maan päällä. Näin toteutuu tuo ennustus, joka psalmissa 118 sanotaan: ”Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta on tämä tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme.” (Ps.118:22-23)

Viinitarhan antaminen hoidettavaksi

Isäntä kirjaimellisesti ”luovutti” tarhan tai ”antoi sen” viinitarhanhoitajille. Ja lähti ulkomaille ”kauas pois kotoa”. Ks. Mark.13:34; Luuk.19:12; Matt.25:14-15. Jumala antaa valtakuntansa hoitamisen kansansa käsiin. Hän on antanut Israelille lapseuden, kirkkauden, liiton, lain ja jumalanpalveluksen ja lupaukset. (Room.9:4). Uuden liiton seurakunta on perinyt kaiken tämän; Jumalan lapseuden (Gal.4:4-5); Jumalan kirkkauden osallisuuden (1.Joh.1:7); uuden liiton Kristuksen veressä (Luuk.22:20; Hepr.9:15); Jumalan lain ja evankeliumin, sovituksen sanan ja viran (2.Kor.5:18-20); jumalanpalveluksen (Luuk.24; Joh.20; Hepr.10:25; Kol.3:16) ja Jumalan iankaikkisen elämän lupauksen (1.Joh.2:25). Palvelijat (duuloi) ovat erotetut ”viljelijöistä” (geoorgoi). Heidät lähetetään viinitarhaan erityisesti Herran palvelijoina, hänen sanansa viejinä. Heidän tehtävänsä oli hakea ”osa hedelmäsadosta”, toisin sanoen, heidän Herransa, tarhan omistajan osa. Nuo hedelmät ovat se hedelmä, jonka Jumalan sanan siemen saa aikaan ja kasvattaa. Mark.4:20: ”Ja mitkä hyvään maahan kylvettiin, ovat ne, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan ja kantavat hedelmän, mikä kolmikymmen-, mikä kuusikymmen-, mikä satakertaisen.” Ensi sijassa se on lain ja evankeliumin julistamisen oikea hedelmä, katumus ja usko, eli parannus, ”mielenmuutos”. ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room.10:17)

Uudet viinitarhan hoitajat ovat seurakunnan paimenia, jotka hoitavat seurakuntaa sanalla ja sakramenteilla. Laul.l.8:11: ”hän on jättänyt viinitarhan vartijoiden huostaan”. (Laul.l.8:11) Tämä meille jaetaan Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen kautta. Ne ovat ikään kuin tuon viinitarhan hedelmiä, jota saamme syödä ja juoda itsellemme iankaikkiseksi elämäksi, hengellisenä ravintonamme. Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.” (Joh.6:53-56). Näin meitä kutsutaan elämään uskollisesti Isän Jumalan viinitarhassa, seurakunnassa, hoitamaan sanaa ja sakramentteja uskollisesti sekä nauttimaan niiden kautta Kristuksen ruumiin ja veren uhria, joka on meidän edestämme annettu lunastukseksemme, vanhurskautukseksemme ja pyhitykseksemme (1.Kor.1:30).

Esa Yli-Vainio

Sulje
Share This