16. sunnuntai helluntaista
Matt.6:19-24: Älkää kootko itsellenne aarteita maan päällä, missä koi ja ruoste turmelee, ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste turmele, ja missä varkaat eivät murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä aarteesi on, siellä on sydämesikin oleva. Silmä on ruumiin valo. Jos siis silmäsi on yksinkertainen, niin koko ruumiisi on valoisa. Mutta jos silmäsi on paha, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan itse pimeys! Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän joko vihaa toista ja rakastaa toista, taikka hän liittyy ensimmäiseen ja halveksii toista. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
Armo ja rauha teille Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. (Fil.1:2) Tässä vuorisaarnansa kohdassa Jeesus suuntaa opetuksensa huoliimme ja Jumalan huolenpitoon. Mistä sinä olet huolissasi? Mihin sinä laitat toivosi? Minkä varassa elämäsi seisoo tai kaatuu? Näihin kysymyksiin Jeesus haluaa vastata tänäänkin – opettamalla siitä, missä on aarteemme ja mikä on Jumalamme.
Aarteet maan päällä ja taivaassa
Jeesus aloittaa iskevästi osoittaen meille heikkoutemme ja syntisyytemme. Kuule, kun hän sanoo: ”Älkää kootko itselle aarteita maan päällä” (kreik. theesauridzoo tarkoittaa kirjaimellisesti ”tallettaa aarrearkkuun”). Jeesus osoittaa, että näinhän me luonnostamme teemme. On kuin hän jatkaisi: ”… niin kuin nyt teette!” Meidän langennut luontomme on niin heikko, että aivan liian helposti ja liian usein laitamme elämässämme turvamme vääriin asioihin, maallisiin aarteisiin – kuten raha, menestys, terveys, mukavuus, valta, maine, turvallisuus – sanalla sanoen: kaikenlainen toimeentulo. Tämän kaiken Herra haluaa kyllä meille antaa. Hän rakastaa meitä ja antaa meille jokapäiväisenä leipänä kaiken, mitä elämiseksemme tarvitsemme. Hän ei kuitenkaan halua, että kiinnittäisimme sydämemme hänen ajallisiin lahjoihinsa niin, että ne ottavat hänen paikkansa. Liian helposti kaikki nämä hyvät lahjat muuttuvat meille epäjumaliksi.
Nämä ajalliset lahjat ovat vain väliaikaiset. Ne eivät anna kestävää rauhaa, sillä ne katoavat. Jeesus sanoo näistä maallisista aarteista, että varkaat ja koit ”turmelevat” ja ”syövät”, eli ”kadottavat” ne. Jos niistä tulee sydämemme perimmäinen turva, joista odotamme kaikkea hyvää, on osanamme jatkuva huoli, pelko ja tuska. Meillä ei lopulta ole näitä aarteita, ne eivät ole meidän pysyvää omaamme. Ne ovat meillä ikään kuin vain lainassa. Jumala on antanut ne maistiaisiksi taivaasta, muistuttamaan siitä ikuisesta aarteesta, joka meitä odottaa taivaassa. Lopulta nämä katoavat. ”Se tosiasia, että emme löydä pysyvää onnellisuutta tästä maailmasta, osoittaa, että meidät on luotu toista maailmaa varten.” (C.S. Lewis)
Missä on aarteesi, siellä on sydämesi
Jeesus sanoo yhä tänään teillekin: ”Tallettakaa aarre taivaaseen”. Kyseessä on aivan eri talletuspaikka ja samaten eri aarteet. Nämä taivaan aarteet eivät ole maailmallisia, vaan taivaallisia. Ne ovat Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa, jonka hän antaa meille, kuten Jeesus opettaa. Nämä katoamattomat lahjat hän antaa sanassaan sinulle tänään. Hän sanoo: ”Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?… Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt.6:25,32-33) Jumala pitää teistä huolen, älkää pelätkö! Jos tulevaisuus teitä pelottaa, katsokaa taivaallisia, katoamattomia aarteita, joita teiltä ei oteta pois! Kun meillä on omanamme taivaan valtakunta ja hänen antamansa vanhurskaus armosta, Kristuksen veressä, on siinä meillä kaikki. Nämä lahjat antavat meille Jumalan rakkauden, mielisuosion ja kaikki siunaukset. Hän haluaa antaa meille ennen kaikkea nämä iankaikkiset aarteet, jotta kiinnittäisimme niihin uskomme, toivomme, koko sydämemme. Niitä myös seuraavat hänen ajalliset aarteensa, jokapäiväinen leipä.
Jos asetamme aarteiksemme aarteet maan päällä, ne sitovat ja ankkuroivat sydämemme (eli turvamme, toivomme, omantuntomme ja uskomme) maalliseen turvaan. Sen sijaan taivaan aarteet sitovat ja ankkuroivat sydämemme taivaaseen, taivaalliseen apuun. Tämän taivaallisen rikkauden ja aarteen Jeesus on meille veressään hankkinut tulemalla itse köyhäksi. ” Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.” (2.Kor.8:9). Kun me turvaamme Jeesuksen vereen ja sen hankkimiin taivaallisiin lahjoihin – Jumalan valtakuntaan ja vanhurskauteen – eli syntien anteeksiantamukseen, on meidän sydämemme ankkuroitu iankaikkisuuteen, esiripun toiselle puolen. ”Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.” (Hepr.6:17-20). Kun sydämemme on ankkuroitu taivaalliseen aarteeseen, toivomme on katoamaton ja iankaikkinen riippumatta oloistamme, kaikista maailman huolista ja ahdistuksista.
Kristuksen veren ja kaikki taivaalliset aarteet meille tuovat Jumalan sana ja pyhät sakramentit. Siksi ne ovat seurakunnan suuret, luovuttamattomat aarteet. Jumalan sanassa ja sakramenteissa näemme taivaan valtakunnan ja Kristuksen verivanhurskauden, joka on tuotu meidän luoksemme. Siinä on iankaikkiset aarteemme, joihin kiinnitämme sydämemme uskon. Siinä on taivaan aarteet maan päällä. ”Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä. Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi… Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.” (1.Joh.5:7,10)
Silmä on ruumiin valo
Sydän ottaa aarteeksensa ja turvaksensa sen, mihin kiinnitämme silmämme. Tässä on hyvin konkreettinen ilmaisu ja kuva, sen kohde on myös hyvin konkreettinen. Silmä on ”ruumiin valo”, lamppu, joka tuo koko ruumiiseen joko valon tai pimeyden. Jos silmämme kiinnittyy vain maallisiin aarteisiin, tulee sydämeemme tämän maailman pimeys – synti ja sitä seuraavat ahdistus sekä huono omatunto. Sen sijaan, jos silmä katsoo ja kiinnittyy taivaallisiin aarteisiin, tulee niistä aarteista sisimpäämme Jumalan oma valo Kristuksessa ja hänen veressään. Se on valo, joka valaisee meidät ja sydämemme ja ajaa pimeyden sydämestämme sekä omastatunnostamme pois. ”Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä… Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1.Joh.1:7,9) Nämä ovat pyhät Jumalan sanat, jotka sopivat jumalanpalvelukseen ja Jumalan sanan läsnäoloon yllensäkin, mutta erityisesti rippiin ja ehtoollisen nauttimiseen
Jeesus opettaa, että silmän tehtävänä on olla ruumiin valo. Mihin silmä katsoo, siihen sydän kiinnittyy. Jos silmä katsoo vääriä asioita, on ruumis pimeä; mutta jos silmän kohde on oikea, tulvii sisimpäämme Herran valo – Jumalan valtakunta ja Kristuksen rauha. Oikeaan paikkaa katsovaa silmää Jeesus nimittää ”yksinkertaiseksi” eli hyväksi ja terveeksi. Sen vastakohtana on ”paha”, eli jumalaton ja sairas silmä, joka kiinnittyy vääriin asioihin ja väärällä tavalla. Tästä seuraa myös meidän omantuntomme tila. Terve silmä katsoo taivaallisiin aarteisiin ja kiinnittää niihin sydämemme, ja niin meillä saa olla hyvä ja puhdas omatunto. Hyvällä omallatunnolla myös näemme oikein Jumalan tahdon sekä arvioimme myös elämäämme oikein. Sen sijaan huono omatunto peittää meiltä Jumalan tahdon ja tuo elämäämmekin pelkkää pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa. Näin sydämessämme vallitsee joko Jumalan valo Kristuksessa tai synnin ja pelon pimeys. Itse emme voi sydäntämme tai omaatuntoamme puhdistaa. Sitä ei tee laki eikä mikään ansiomme. Jeesuksen veri yksin puhdistaa omantuntomme ja karkottaa sieltä synnin pimeyden sekä valaisee sydämemme syntien anteeksiantamuksella, Herran kirkkaudella, Jumalan rauhalla, armolla ja taivasten valtakunnalla. ”Kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!” (Hepr.9:14) Siksipä hengellisen silmämme tulee katsoa niitä taivaallisia aarteita, jotka antavat meille Jeesuksen veren, siis Jumalan armonvälineisiin. Konkreettisestikin voimme silmämme kiinnittää konkreettisiin sakramentteihin: kasteeseen ja ehtoolliseen – ja ennen kaikkea kiinnittää hengellisen silmämme katseen uskossa Jumalan sanaan ja sakramentteihin sidottuun lupaukseen Jumala läsnäolosta, armosta, anteeksiantamuksesta ja huolenpidosta. Niissä meillä on Jeesuksen veri ja taivaan valtakunta näkyvällä tavalla läsnä. Niihin kiinnitämme uskomme, ja niin meillä on pysyvä turva sekä katoamaton aarre, Kristuksen vanhurskaus ja puhdas omatunto (synneistä päästö). Tämä silmä on ”yksinkertainen”, sillä se katsoo ”yksin Kristukseen.”
Ei voi palvella kahta herraa
Se, mihin kiinnitämme sydämemme ja toivomme, on meidän tosiasiallinen jumalamme. Martti Luther kirjoittaa Isossa Katekismuksessa ensimmäisen käskyn selityksessä: ”Sinulla ei saa olla muita jumalia. Se on: vain minua sinun on pidettävä Jumalanasi. Mitä tämä merkitsee ja miten se on ymmärrettävä? Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala? Vastaus: Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo. Näinhän olen usein sanonut: pelkkä sydämen luottamus ja usko luovat sekä Jumalan että epäjumalan. Mikäli usko ja luottamus ovat oikeita, on myös Jumalasi oikea. Missä sitä vastoin luottamus on valheellista ja väärää, siellä ei ole oikeaa Jumalaa. Nämä kaksi nimittäin kuuluvat yhteen, usko ja Jumala. Sinun Jumalasi on oikeastaan – näin sanon – se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot. Tämän käskyn tarkoituksena onkin vaatia oikeaa sydämen uskoa ja luottamusta, joka kohdistuu ainoaan oikeaan Jumalaan ja riippuu yksin hänen varassaan. Tämä merkitsee: Pidä huoli, että annat yksin minun olla Jumalasi etkä milloinkaan etsi ketään muuta. Toisin sanoen: Odota hyvää, jota kaipaat, minulta ja etsi sitä minun tyköäni, ja mikäli kärsit onnettomuutta ja hätää, tule minun turviini ja pysy luonani. Minä annan sinulle mitä tarvitset ja autan sinut kaikesta hädästä, kunhan vain et anna sydämesi kiintyä muuhun etkä levätä missään muussa.”
Mammona on tässä Raamatun kohdassa kaikkien maallisten epäjumalien yhteisnimi. Ne tarjoavat meille houkuttelevalla tavalla konkreettista maallista ja ajallista turvaa, aarteita, jotka ovat kuitenkin katoavia. Ne kaappaavat helposti silmämme ja sydämemme, tulevat jumaliksemme ja tuovat omaantuntoomme pimeyden ja orjuuttavat huolten alle. Jumala sen sijaan on Kristuksen tähden taivaallinen Isämme, joka on Kaikkivaltias taivaan ja maan Herra. Hänellä on hallussaan iankaikkiset ja ajalliset aarteet. Hän antaa meille sellaiset aarteet, jotka valaisevat meidät ja puhdistavat omantuntomme ja kiinnittävät sydämemme ja sielumme taivaaseen. Niiden kautta sisimmässämme on Kristuksen veren tuoma syntien anteeksiantamus ja vanhurskaus sekä Jumalan valtakunta. Jumalanpalveluksessa Kristus jakaa näitä iankaikkisia aarteita, vapauttaa meidät epäjumalien orjuudesta, kuten Herra vapautti Israelin Egyptin orjuudesta asettaen jumalanpalveluksen. Niiden kautta olemme Jumalan palvelijoita – mutta palvelemme Herraa ottamalla vastaan hänen palveluksensa, hänen lahjansa, hänen pelastavan työnsä Kristuksen veressä. Näihin lahjoihin tartumme uskolla ja vastaamme kiitoksella ja uskontunnustuksella.