• Facebook
Kristus myrskyssä Galilean merellä, Rembrandt van Rijn 1632

4. sunnuntai loppiaisesta

Matt. 8:23–27:

Ja hän astui veneeseen, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja katso, järvellä nousi kova myrsky, niin että vene peittyi aaltoihin; mutta hän nukkui. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: ”Herra, auta, me hukumme”. Hän sanoi heille: ”Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?” Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven. Ja ihmiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?”

Rakkaat pyhät,

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Tuo vene, jolla Jeesus ja opetuslapset matkustivat myrskyn keskellä, on kristikunnan historiassa kautta aikojen ymmärretty kuvastavan kirkkoa, Herran seurakuntaa, joka purjehtii Kristuksen kanssa tämän elämän myrskyjen läpi rauhalliseen ja hyvään satamaan taivaassa.

Tämä onkin viisasta ja oikeata Raamatun lukemista, koska Jumalan sanassa ei ole koskaan kyse vain menneisyydestä, vaan siinä on aina kyse myös nykyisyydestä. Evankeliumien kertomuksetkin ovat tarkoitetut joka päivä juuri TÄTÄ päivää varten. Jeesus antaa tänäänkin sanansa tälle seurakunnalle ja jokaiselle meistä yksittäin.

Seurakunta myrskyssä

Meidänkin seurakuntamme on elänyt aina, ja elää tälläkin hetkellä, tuulten ja aaltojen keskellä. Ja niin elää jokainen Jeesuksen ääntä seuraava opetuslasten joukko. Kristityt ovat aina eläneet erilaisten myrskyjen ahdistamina uskonsa tähden. Näitä tuulia ja aaltoja saavat jatkuvasti aikaan se synti, joka meissä asuu saaden aikaan epäuskoa, kärsimättömyyttä, toivottomuutta ja rakkaudettomuutta, kuin myös ulkopuolelta tulevat Jumalan sanan vastaiset vaikutteet; ja tietysti sielunvihollinen itse, joka tätä kaikkea hyödyntäen, pyrkii häiritsemään sitä rauhaa, mikä meillä on.

Tästä syystä hän tekee kaikkensa ensinnäkin vieraannuttaakseen meidät Jumalan sanasta, jotta uskomme ei saisi tarvitsemaansa vahvistusta. Toiseksi hän tekee kaikkensa vieraannuttaakseen Jumalan lapset toisistaan, jotta heidän välinen rakkautensa kylmenisi eivätkä he saisi toisistaan tukea tällä matkalla.

Tällaisten tuulten ja aaltojen keskellä me elämme seurakuntana ja kristittyinä tänäänkin.

Ja joskus voi herätä kysymys: ”Nukkuuko Jeesus?”.

Ja epäilys herää, että onko Hän todella meidän keskellämme niin kuin Hän lupasi – vai olemmeko me vain keskenämme?

Johtaako Hän meidän venettämme, vai vaihtuuko meidän kurssimme aina sen mukaan, kenen ajatukset milloinkin kuulostavat järkevimmiltä ja mikä strategia milloinkin vaikuttaa tuottavan parhaan tuloksen seurakunnan toiminnassa?

Jos näin olisi – niin silloin me todella olisimme hukassa. Vaikka Jeesus on kutsunut jokaisen meistä tekemään työtä Hänen valtakuntansa hyväksi; ja vaikka Hän on kutsunut jokaisen meistä rakentumaan yhdessä elävinä kivinä Jumalan temppeliksi ja pyhäksi papistoksi – Hän ei ole jättänyt meitä yksin. Seurakunnan elämä ja toiminta ei ole meidän varassamme!

Hän on antanut meille yhden tehtävän. Ja se on se, että me pysyisimme uskollisina Hänen sanalleen.

Tämä tarkoittaa sitä, että me kastamme Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, julistamme Hänen sanaansa, vietämme Hänen ruumiinsa ja verensä ateriaa ja pyrimme elämään Hänen ilmoitetun tahtonsa mukaan Jumalaa ja lähimmäisiämme rakastaen.

Se mitä hedelmää tämä toiminta kantaa…tai miten meidän seurakuntamme, Seurakuntaliitto tai mikä tahansa muu kirkkokunta selviää tämän maailman ja synnin myrskyissä…se on täysin Jeesuksen kädessä.

Hän valvoo väsymättä ja rukoilee lakkaamatta meidän edestämme niin, että kaikki saisi myötävaikuttaa meidän parhaaksemme. Vaikka Hän koettelee meitä välillä ikään kuin Hän nukkuisi, Hän tekee senkin meidän parhaaksemme, jotta me turvaisimme Häneen kaikissa kysymyksissämme ja hädässämme.

Jeesus tietää, mitä me tarvitsemme ja Hän auttaa varmasti…mutta Hän haluaa myös, että me pyydämme Häneltä kaikkea sitä, mitä me tarvitsemme.

Näin myös opetuslapset pyytävät hädässään apua Jeesukselta:

”Herra, auta, me hukumme!” Ja sitten alkaa tapahtumaan…

Vaikka opetuslapsilla ei todellisuudessa ollut mitään vaaraa Jeesuksen kanssa ollessaan, niin siitä huolimatta Jeesus kuulee heidän hätänsä, sillä he pelkäävät. Ja niin kuin usein käy, Jeesus auttaa heitä tavalla, jota he eivät olisi osanneet edes kuvitella.

Mutta sitä ennen Jeesus opetti heitä ja opettaa tänään myös meitä toruessaan:

”Miksi olette pelkureita, te vähäuskoiset?”

Luther kirjoittaa:

On kuin hän sanoisi: Oletteko tosiaankin minun opetuslapsiani, kun teillä on noin vähän uskoa? Ettekö huomaa, että minä olen teidän seurassanne ja että vaara uhkaaminua samalla tavalla kuin teitä itseännekin?

Vai luuletteko, että minä en enää ole mitään, en tiedä mitään, en voi mitään enkä ymmärrä, mitä perkele hankkii teitä ja minua vastaan, tai että hän suunnitelmiensa mukaan jo on minut lannistanut?

Tällaista epäuskoista ja levotonta arkailemista hän vielä nuhtelee meissä kaikissa; sillä heti kun perkele alkaa kauheasti ja julmasti riehua, ja Kristus tekeytyy heikoksi, me heti uskomme kaiken olevan hukassa ja itsemme joutuvan perikatoon.

Jospa oppisimme ajattelemaan tätä evankeliumia ja sydämeemme painamaan kuvan rakkaasta Herrasta: Hän purjehtii veneessä; perkele tosin alkaa vihoissaan kauheasti riehua sillä aikaa, kun Kristus kaikessa rauhassa nukkuu syvää unta, syöksyy aaltoinensa veneeseen, niin että se on aivan aaltojen piirittämänä ja niihin peittyneenä, mutta kuitenkaan ei saa sitä upotetuksi; silloin Herra Kristus herää ja vähäisellä sanallansa lakkauttaa tuulten ja aaltojen pauhinan.”

Aallot tulevat juuri siksi, että Jeesus on veneessä. Jeesus sanoo:

”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää sen vihanneen minua ennen kuin teitä” Joh. 15:18.

Mutta koska Jeesus on veneessä, niin me voimme myös olla varmoja siitä, että me olemme hyvässä turvassa, sillä Hän on suurempi kuin mikään, mikä voi olla meitä vastassa.

Tekstimme jatkuu:

”Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja merta, ja tuli aivan tyven. Ja ihmiset ihmettelivät ja sanoivat…

”Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?”

Ajatelkaa, että opetuslapset olivat jo nähneet vaikka mitä ihmeellistä, mutta siitä huolimatta he nyt aivan jähmettyvät kysyessään, että ‘Kuka tämä mies oikein on?’

Markuksen evankeliumissa kuvataan, kuinka:

 “kova pelko valtasi heidät, ja he sanoivat toisilleen: ‘Kuka tämä onkaan, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?’”.

Miksi opetuslapset pelkäsivät, vaikka he saivat avun?

He pelkäsivät, koska juutalaisina miehinä he tunsivat päivän psalmin!

Sinäkin olet kuullut sen tänään, mutta kuuntele nyt uudestaan ja muista, että siinä puhutaan Israelin Jumalasta Jahvesta, jonka pyhän nimen tilalla juutalaiset käyttävät nimeä Herra.

Psalmin 107 jakeissa 24–30 sanotaan näin:

He näkivät Herran työt ja hänen ihmeelliset tekonsa meren syvyyksissä. Hän sanoi ja nosti myrskyn ja kohotti korkealle sen aallot. He kohosivat taivasta kohti, he vajosivat syvyyksiin; heidän sielunsa menehtyi tuskasta.

He horjuivat ja hoippuivat kuin juopunut ja kaikki heidän taitonsa hämmentyi. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän päästi heidät heidän ahdistuksistaan. Hän tyynnytti myrskyn ja meren aallot hiljenivät. He iloitsivat, kun tuli tyyni, ja hän vei heidät toivottuun satamaan.”

Jos tuuli ja meri tottelevat Jahvea, maan, meren ja taivaan Luojaa…Niin kuka tämä mies, Jeesus Nasaretilainen, sitten on, kun tuuli ja meri tottelevat häntä?

Kun opetuslapset kysyvät, että ’Kuka tämä mies on?’, niin uskon, että sydämissään he kysyivät peläten, että ’Voiko Hän olla…?’ ’Voiko tuo mies, jonka vierellä me olemme kulkeneet, jonka kanssa me olemme keskustelleet ja aterioineet, ja joka äsken nukkui meidän veneemme perällä…olla Herra itse?’. 

Ja niin tällä teolla, kuin muillakin tunnusteoillaan, Jeesus vastaa…

”Minä olen se, joka minä olen.” Minä olen Herra.

Varmaan ymmärrät, miksi opetuslapset pelkäsivät. Raamatusta huomaamme, että joka kerta kun joku ymmärtää olevansa pyhän Jumalan edessä, hän pelkää. Ja syystäkin.

Jos me ymmärtäisimme, miten pelättävää Jumalan pyhyys on, niin me ymmärtäisimme, että tässä maailmassa ei ole mitään pelättävää sen rinnalla.

Siksi Jeesus sanookin, että:

Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin ja sen jälkeen ei heillä ole mitään enempää tekemistä. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelättävä: pelätkää häntä, jolla on valta tapettuaan heittää helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä pelätkää.” Luuk. 12:4.

Ja Hän on juuri se, joka nukkui veneen ruumassa!

Kuvitelkaa, että opetuslapset eivät ainoastaan tajunneet olevansa pyhän Jumalan edessä, vaan he olivat todennäköisesti ravistelleet hänet hereille ja huutaneet, että ”Tee sinäkin nyt jotain!”

Jeesus oli parantanut sairaita aamusta iltaan ja todellisena ihmisenä Jeesus oli niin rättiväsynyt, että Hän pystyi nukkumaan kovimmassa myrskyssäkin… ja jos karhun unta ei kannata häiritä…niin entä Herran Sebaotin, sotajoukkojen Jumalan, joka on kuluttava tuli!

Häntä on todella syytä pelätä, mutta Hän sanoo: ”Älä pelkää”,

sillä Hän on ihmiseksi syntynyt Jumala, joka on tullut tuomaan rauhan Jumalan ja ihmisten välille.

Ihmisenä Jeesus oli täysin poikki päivän työstä ja nukkui sikeästi, mutta Jumalana Hän on väsymätön. Nukkuessaankin Hän ainoastaan koettelee opetuslastensa uskoa ja tahtookin sitä, että he turvautuisivat hädässään Hänen apuunsa.

Jumala syntyi silmin katseltavaksi ja käsin kosketeltavaksi

Jeesuksessa pyhä Jumala tuli syntisten luo silmin katseltavaksi ja käsin kosketeltavaksi, mutta Hän tuli myös pilkattavaksi, kidutettavaksi ja lopulta tapettavaksi.

Hän tuli antamaan henkensä ristillä, tyynnyttääkseen sen myrskyn, joka raivosi Jumalan ja syntiin langenneiden ihmisten välillä. Hänen verensä toi rauhan Jumalan ja meidän välillemme; ja verensä kautta, Hän vie meidät toivottuun satamaan, niin kuin psalmissa sanotaan. Tämän verensä Hän jakaa meille kasteessa, sanassa ja ehtoollisessa – silmin katseltavana, käsin kosketeltavana ja korvin kuultavana aina maailman loppuun asti.

Lopuksi

Finlandian säveleen sanoitetussa englanninkielisessä virressä Be still my soul, lauletaan:

Be still my soul…the wind and the waves still know His voice”. Ole rauhassa sieluni…tuuli ja aallot tuntevat yhä Hänen äänensä.

Pidä tämä mielessäsi, kun aloitat uuden viikon.

Oli sinun elämässäsi minkälaisia tuulia ja aaltoja tahansa…ne tuntevat Hänen äänensä ja tottelevat sitä.

Näin sanoo Herra, joka on sinut luonut; ja joka on yhä seurakuntansa keskellä:

Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”

Eikä kukaan voi ryöstää sinua Hänen kädestään.

Aamen.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Aamen.

Daniel Salo, pastoriharjoittelija

Share This