4.sunnuntai loppiaisesta

Tämän sunnuntain sanoma kehottaa meitä jättäytymään kaikessa Jeesuksen varaan. Hän auttaa meitä sisäisessä ja ulkonaisessa hädässä. Luonnonvoimatkin ovat Jeesukselle alamaisia. Ihminen on kaikessa riippuvainen hänestä. Usko häneen, joka tyynnytti myrskyn ja pelasti Pietarin hukkumasta, voittaa toivottomuuden ja antaa uutta luottamusta. (Kirkkokäsikirja)

Joh.6:16-21: Mutta kun ilta tuli, menivät hänen opetuslapsensa meren rannalle, astuivat veneeseen ja lähtivät meren toiselle puolelle Kapernaumiin. Ja oli tullut pimeä, eikä Jeesus ollut vielä saapunut heidän luokseen; ja meri aaltoili ankarasti kovan tuulen puhaltaessa. Kun he olivat soutaneet noin kaksikymmentä viisi tai kolmekymmentä vakomittaa, näkivät he Jeesuksen kävelevän merellä ja tulevan lähelle venettä; ja he pelästyivät. Mutta hän sanoi heille: ”MINÄ OLEN; älkää pelätkö”. Niin he tahtoivat ottaa hänet veneeseen, ja heti vene saapui sen maan rannalle, jonne he olivat matkalla.

Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme! (1.Tim.1:2) Anna näiden evankeliumitekstin sanojen tulla eläväksi, ja anna niiden yllättää ja puhutella. Käytä mielikuvitustasi ja näe sielusi silmin, mitä tässä kuvataan: Jeesus oli poistunut opetuslasten luota, vetäytyen rukoilemaan, eivätkä he löytäneet häntä. Heidän oli tarkoitus matkata toiselle puolen ”Galilean merta”. Niinpä he lähtivät yhdessä veneellä ylittämään illansuussa merta. He soutivat veneen keskelle järveä. Yö synkkenee entisestään, aivan sysimustaksi, kun synkät pilvet peittävät taivaan. Voimakas, uhkaava tuuli alkaa puhaltaa. Sitten puhkeaa raivoisa myrsky ja suuret aallot piiskaavat venettä. Moni opetuslapsista tiesi ammattikalastajina nyt olevan vaarallista. Pelko, ahdistus ja epätoivo valtaa koko veneen. Varmasti joukko ajatteli ”me olemme kuoleman omat.” Ehkä heille tuli ajatus ”Jumala on meidät hylännyt”; tai ”Jeesus ei ole kanssamme, jos hän olisi, voisi hän tyynnyttää myrskyn.” Epätoivon ja pelon ollessa suurimmillaan opetuslapset näkevät jotain ihmeellistä: Myrskyn keskellä kävelee heitä kohti Jeesus itse, astellen myrskyisten aaltojen päällä. Järkytyksen sekainen hämmästys ja pelästys valtaa opetuslapset, mutta Jeesus tulee heidän luokseen, heidän veneensä luo ja sanoo lohdutuksen sanat: ”MINÄ OLEN”. Minä olen teidän kanssanne, älköön sydämenne olko levoton. Älkää pelätkö. Rauha teille.” Ihmeellinen rauha valtaa opetuslasten sydämet myrskystä huolimatta, ja he pyytävät Herraa nousemaan luoksensa veneeseen. Tuskin Jeesus on veneeseen astunut, kun he jo huomaavatkin myrskyn sammuneen ja olevansa jo kotisatamassa, sen maan rannalla, johon he olivat matkalla. Aivan kuin Jeesuksen astuminen veneeseen olisi jo tuonut määränpään heidän luokseen.

Näe nyt itsesi ja koko tämä seurakunta tuossa opetuslasten joukossa. Aivan liian helposti ajattelemme, että Jeesus on astunut taivaaseen, pois luotamme, eikä hän ole kanssamme, kun emme näe häntä keskellämme. Mekin olemme veneessä kohti taivaan kotisatamaa. Piispa Hippolytos Roomalainen (k. 235) on sanonut osuvasti: ”Maailma on meri, jolla kirkko laivan tavoin purjehtii, mutta jota aallot eivät voi niellä.” Tämän maailman keskellä kohtaavat epätoivon pimeys, sielunvihollisen puhuri, ahdistusten myrsky ja koettelemusten aallot meidän pientä venettämme. Sielunvihollisen hyökkäyksen kohteena ovat meidän kristillinen uskomme, rauhamme, toivomme ja luottamuksemme. ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää. (1.Piet.5:8-9).” Se pyrkii istuttamaan pelon ja epätoivon hyökkäämällä kaikilla tavoin niin meidän sydäntämme ja uskoamme vastaan kuin seurakuntaammekin vastaan. Se käyttää välineenään rakkaudettomuutta, vaikeita aikoja ja viettelyksiä. Ennen kaikkea se pyrkii valehtelemaan meille, että Kristus ei ole luonamme meitä siunaamassa, eikä voi pelastaa meitä eikä seurakuntaamme tältä myrskyltä, joka sitä uhkaa. Se pyrkii ummistamaan meidän silmämme Jumalan lupauksiin ja apuun. Millä tavalla se pyrkii hyökkäämään sinua ja seurakuntaasi vastaan tänään? Mikä eniten ahdistaa ja pelottaa juuri nyt?

Jeesus ei kuitenkaan ole pois luotamme. Hän on itse ylösnousemuksensa jälkeen luvannut: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt.28:20) Meitä kyllä ympäröivät monet vaikeudet tässä maailmassa, niin kuin hän on sanonut: ”Maailmassa teillä on ahdistus”. Mutta Jeesus jatkaa, sanoen teille tänäänkin: ”… mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh.16:33). Tämän hän on puhunut, että teillä olisi hänessä rauha – näin sanoen Jeesus antaa meille oman rauhansa – sen, jota maailma ei voi antaa (Joh.14:27). Keskellä synkimmän pimeyden tulee Kristus meidän luoksemme. Hän ei ole sellainen Jumala, joka on kanssamme vain hyvinä aikoina, vaan hän haluaa kaikkein näkyvimmällä tavalla olla kanssamme siellä, missä vallitsee suurin ahdistus ja epätoivo, tuodakseen sinne rauhansa meidän sydämeemme. Kuinka suuri yllätys ja ihana armo: Kristus tulee myrskyssä ja pimeydessä! Tämä on ristin teologiaa: Kristus on tullut poistamaan kuolemamme kuolemallaan, vuodattaen viattoman verensä meidän edestämme. Jumalan voima on suurinta siellä, missä on heikkoutta. Jumalan huolenpito on näkyvintä siellä, missä ahdistus hyökkää seurakuntaa vastaan kaikkein rajuimmin. Jumalan armo on suurintakin syntiä suurempi. Kristuksessa luonamme on iankaikkisen elämän toivo ja valo keskellä suurinta pimeyttä – ja sitä valoa pimeys ei voi kukistaa. ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. (Joh.1:4-5) Me kannamme Kristuksen ristiä keskellä maailman ahdistuksen, mutta sen kanssa luonamme on jatkuvasti Kristus; hän hoitaa, nostaa, kantaa ja pelastaa meidät antaen meille ruumiinsa ja verensä uhrin. Tämän hän antaa meille tullen luoksemme sanassa ja ehtoollisessa ja lahjoittaen kaikki lahjansa niiden kautta. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1.Joh.1:7).

Katso nyt kaikkia niitä huolia, jotka painavat omaa sydäntäsi. Katso niitä huolia, jotka varjostavat seurakuntasi tulevaisuutta. Usko ja luota Jumalan armoon ja huolenpitoon Kristuksessa. Laskekaa huolenne ja epätoivonnekin Herralle.  Ja ”heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen” (1.Piet.5:7). Hän on luvannut olla luonamme siellä, missä kokoonnutaan hänen nimessään hänen sanansa ja ehtoollisensa luo. ”Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua.” (2.Moos.20:24) Kristus on tänäänkin tullut luoksemme ja sanonut teille: ”Rauha teille!”  (Joh.20:19). Hän näyttää syntien anteeksiantamuksen sanassa ja ehtoollisessa haavansa, joissa meillä on pelastus, syntiemme sovitus Saamme iloita opetuslasten kanssa nähdessämme Herran hänen sanassaan. (Joh.20:20). Hän lahjoittaa sanansa kautta meillekin Pyhän Henkensä (Joh.20:22) ja lähettää meidät maailmaan, kuten Isän on lähettänyt hänet, hänen rauhansa mukanamme (Joh.20:21). Tänäänkin Jeesus on luonamme ja sanoo sinulle ja seurakunnalle: ”MINÄ OLEN. Älkää Pelätkö.” Se tarkoittaa: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi (2.Moos.20:2). Minä olen sinun kanssasi (2.Moos.3:12). Minä pidän sinusta huolen (2.Moos.3:16). Minä siunaan sinua ja varjelen sinua (4.Moos.6:24). Älä pelkää, minun kansani (Jes.10:24), minä annan teille tulevaisuuden ja toivon (Jer.29:11). Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älkääkä pelätkö (Joh.14:27), uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun (Joh.14:1).” Täynnä on maailma kyllä pelkoa ja kaikella tavalla pyrkii saatana hyökkäämään meitä vastaan, ”mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room.8:37-39).”

Jeesus tuli myrskyn keskellä opetuslastensa luo, ja kun hän astui veneeseen, olivat he jo turvallisesti perillä kotisatamassa. He pääsivät heti ”sen maan rannalle, jonne he olivat matkalla.” Samalla tavoin meidän seurakuntamme laiva on keskellä myrskyä, mutta varmasti matkalla kohti taivaan maata, Jumalan valtakunnan kotisatamaa. Jeesus ei ole poissa luotamme, vaikka siltä joskus näyttäisikin, vaan siellä missä on hänen sanansa ja nimensä, siellä hän on, siellä on hänen verensä, ja siellä on iankaikkinen elämä, syntien anteeksiantamus ja taivaan valtakunta. Me saamme pysähtyä taivaan satamassa joka jumalanpalveluksessa ja nauttia Kristuksen rauhasta. Ja kerran pääsemme varmasti perille, sillä Jeesus meidät sinne vie. Sinne meitä puhaltaa – ei myrskytuuli – vaan hänen suunsa henkäys, Pyhä Henki, joka sanan, kasteen ja ehtoollisen kautta toimii ja vaikuttaa.

Apostoli Paavalin kanssa saamme jättäytyä Jumalan lohdutuksen varaan. Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. (2.Kor.1:3-5) Saamme uskoa, että Jumala on Kristuksessa kanssamme ja siunaa, varjelee ja lohduttaa meitä, antaen rauhansa. Hän ei anna meidän hukkua.

Fil.4:7: ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil.4:7)

Esa Yli-Vainio

Sulje
Share This