2. sunnuntai joulusta
Luuk.2:41-52: Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlan aikaan. Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he menivät sinne juhlan tavan mukaan. Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä tietäneet. He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; mutta kun eivät löytäneet; palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. Ja kolmen päivän kuluttua tapahtui, että he löysivät hänet temppelistä, jossa hän istui opettajien keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja vastauksiaan. Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: ”Poikani, miksi meille näin teit? Katso, isäsi ja minä olemme surren etsineet sinua.” Niin hän sanoi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tietäneet, että minun tulee olla niissä, mitkä Isäni ovat?” Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän puhui heille. Ja hän lähti pois heidän kanssaan ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä säilytti nämä sanat sydämessään. Ja Jeesus edistyi viisaudessa, kasvamisessa ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.”
”Jumalan rakkaat, kutsutut pyhät. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” (Room.1:7) Tässä evankeliumissa Jumalan sana opettaa meille siitä rististä ja koettelemuksesta, joka on jokaisella kristityllä kannettavanaan. Se opettaa meitä etsimään Kristusta oikeasta paikasta silloin, kun olemme sydämistämme ja omastatunnostamme hänet kadottanut. Se kertoo, mikä on se ainoa varma paikka, mistä sinä aina löydät Kristuksen ja lohdun kauhistuneeseen sydämeen! ”Eipä tätä ole kirjoitettu neitsyt Marian, Kristuksen äidin, tähden, vaan meidän tähtemme, että meillä siitä olisi niin oppimista kuin lohdutustakin.” (Luther)
Kun Kristus hukkuu meiltä
Esimerkkinä meille ovat Herran äiti Maria ja Joosef, joiden kenkiin me saamme laittaa itsemme. Ovathan he pyhinä ja autuaina kuitenkin samanlaisia syntisiä ihmisiä kuin mekin olemme. Jopa Maria, joka oli saanut Herralta suuren armon tulla Jumalan pyhäksi temppeliksi, kun hänessä sikisi ja syntyi ihmiseksi Pyhän Hengen voimasta itse Jumalan Poika ei säästynyt kristityn vaelluksessaan suurilta suruilta ja koettelemuksilta, jolloin Kristus oli häneltä kadonnut ja hänen koko sydämensä oli pakahtua surusta. Kuinka moni äiti voikaan samaistua Marian ajatuksiin ja suureen hätään: Hänen rakas pikku poikansa on ollut jo neljä päivää kadoksissa, yksin!
Tähän liittyi varmasti myös syytös siitä, että hän oli pettänyt Jumalan luottamuksen, sen tehtävän, jonka oli Herralta saanut. ”Äiti ei voinut muuta ajatella kuin että oli poikansa kokonaan, ikiajoiksi hukannut. Ken voi lausua ja ajatuksissaan kuvailla, kuinka ahdistunut hänen äidinsydämensä näiden kolmen päivän kuluessa on ollut!… Se myöskin koskee kovin hänen omaantuntoonsa: hänen täytyy ajatella, että Jumala oli uskonut lapsen hänelle, ja että hän yksin eikä kukaan muu on siitä vastuussa… ’Siinä se nyt on; lapsen olet hukannut, syy on yksinomaan sinun, sillä sinunhan piti huolehtia ja pitää vaarin hänestä, niin ettei hän hetkeksikään pääsisi poistumaan seurastasi!’… Hän on siis sydämeltään kurjempi ja murheellisempi kuin kaikki muut maailman vaimot. Nyt hän on samassa synnissä — näin hän sydämessään tuntee — kuin ensimmäinen äitimme, Eeva, joka saattoi turmioon koko ihmissuvun… Näin hän, Maria, on syypää maailman lunastustyön estymiseen!” (Luther)
Syntiinlankeemuksen ja periturmeluksen tähden me emme omista Jeesusta itsessämme, omalla voimallamme, omalla ymmärryksellämme. Yhtä vähän kuin auringon valo on omaamme, yhtä vähän on Kristuksen valo omaa omaisuuttamme. Luonnostamme me hukkamme hänet, Marian ja Joosefin tavoin. Syntiinlankeemus ja täydellinen syntiturmelus on saanut aikaan myös meissä sen, mistä apostoli Paavali kirjoittaa: ”Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: “Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room.3:9-12) Syntisyytemme tähden me hukkaamme Jeesuksen, Jumalan ja hänen armonsa. Luontomme ei osaa eikä kykene Jumalaa edes etsiä. Jeesus ei ole eksynyt meistä, me olemme eksyneet ja poikenneet pois hänen luotaan! Tämän saa synti aikaan joka päivä meissäkin. Me emme omista itsessämme Jumalan vanhurskautta, vaan siksi meidän tulee se päivittäin uudelleen ja uudelleen saada vastaanottaa lahjana ja armosta.
Jumala myös koettelee meistä aivan jokaista antamalla meille uskon erämaa-aikoja, jolloin hän näyttää olevan joko pois luotamme, hylännyt meidät – tai pahempaa – tuomiten meidät syntisinä kadotukseen! Meille tulee nk. ”erämaa-aikoja”, jolloin Kristus katoaa, armon aurinko menee piiloon. ”Juuri tämä on raskain ja ankarin niistä ahdistuksista ja kärsimyksistä, joilla Jumala joskus käy käsiksi suuriin pyhiinsä, ja joista tavallisesti käytetään sanontaa desertio gratiae; silloin ihmissydän varmasti on tuntevinansa, että Jumala ja hänen armonsa on hänet hylännyt eikä enää välitä hänestä, ja kaikkialla, minne kääntyikin, se näkee pelkkää vihaa ja kauhistusta.” (Luther) Jumala tahtoo tämän koettelemuksen ajan kautta johdattaa meidät Kristuksen luo, pyhään temppeliinsä, jotta uskomme ja omatuntomme voisi levätä varmalla perustalla! Hän haluaa näin hädän ja surun kautta vetää meidät luoksensa, jotta voisimme omistaa Kristuksen ja saada kestävän lohdun hänessä!
Kutsu Herran temppeliin
Surren syntejämme mekin etsimme Jeesusta, Vapahtajaamme. Mutta mistä sinä etsit Jeesusta surren syntejäsi ja sitä, kun olet hänet kadottanut? Mistä sinä varmasti löydät Jeesuksen? Mikä on tämä Herran pyhä temppeli, josta Jeesus sanoo teillekin tänään: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tietäneet, että minun tulee olla niissä, mitkä Isäni ovat?” Oikeastaan Jeesus sanoo samaan aikaan kaksi asiaa: Hän on siellä paikassa ja niissä asioissa, jotka ovat hänen Isänsä. Hänet löytää Jumalan pyhästä temppelistä sekä Jumalan pyhistä asioista. Nämä pyhät asiat ovat Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan pyhä nimi sekä hänen pyhä sanansa, toisin sanoen Kristuksen julistama sana sekä hänen antamansa sakramentit: kaste ja ehtoollinen. Missä ikinä ne ovat, siellä on Herran temppeli. Ne tekevät Herran temppeliksi myös meidän kirkkorakennuksemme sekä erityisesti yhteisen jumalanpalveluksemme, jossa Jumala sanansa ja nimensä kautta kokoaa meidät luokseen ja kutsuu meitä Kristuksen luo. Olemme ”kutsuttuja pyhiä” (Room.1:7).
Samoin sanoo myös oppi-isämme Luther, opettaen että yksin Jumalan sana on se Herran temppeli, jossa Kristus itse on läsnä. Vain siitä meidän tulee häntä etsiä: ”Se on hänen pyhä sanansa, jolla hän sydämet ja omattunnot hallitsee, pyhittää ja tekee autuaiksi. Temppeliäkin sanottiin pyhäköksi eli pyhäksi asumukseksi siitä syystä, että Jumala siinä sanallansa ilmaisi itsensä läsnäolevaksi ja äänensä kuultavaksi. Kristus on “siinä, mikä hänen Isänsä on” puhuessansa meille sanallansa, ja niin hän saattaa meidätkin Isän tykö… Jumala ei kärsi sitä, että luotamme johonkin muuhun tai sydämessämme pitäydymme johonkin, mikä ei ole Kristusta sanassansa, olkoon sitten kuinka pyhää ja täydellisesti hengellistä tahansa. Uskolla ei ole mitään muuta perustusta, jolla se voi kestää.” (Luther) Muualta kuin Jumalan sanasta et Kristusta milloinkaan löydä. Mihinkään muuhun et voi etkä saa kiinnittää uskoasi ja omantuntosi varmuutta. Mikään muu ei tuo sinulle pysyvää lohtua kuin Jumalan itsensä varma sana, evankeliumi, kaikissa muodoissaan. Yksin se tuo sinulle Kristuksen ja hänen verensä ja todella päästää sinut synneistäsi, tänäänkin! ”Katsohan, tämä on evankeliumimme ihana opetus siitä, kuinka Kristusta on oikein etsittävä ja kuinka hänet on löydettävä; se osoittaa sen oikean lohdutuksen, joka rauhoittaa murheelliset omattunnot, niin että kaikki kauhistus ja hätä häviää ja sydän taas ilostuu, tullen aivan kuin uudestisyntyneeksi.” (Luther) Jeesus sanoo sinulle: ”Ne sanat, jotka minä puhun, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh.6:63) ja ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” (Matt.24:35).
Vaikka me emme siis voi tulla Kristuksen luo, on hän luvannut tulla meidän luoksemme ja olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti (Matt.28:20). Me etsimme Kristusta ja tulemme hänen luokseen sieltä, missä hän tulee meidän luoksemme! Tässä päivittäisessä Jumalan luo palaamisessa toimii yhä tänäänkin meidän pyhä kasteemme. Me omistamme Kristuksen armoineen päivittäin palaamalla kasteeseen. Päivittäinen kasteeseen palaaminen on jokapäiväistä syntien kauhistumista ja Kristuksen armon varaan uskon kautta jäämistä. Näin saamme päivittäin yhä uudelleen omistaa Kristuksen ja pukea hänet yllemme. Luther kirjoittaa Vähässä-katekismuksessa: ”Mitä sitten tällainen vesikaste merkitsee? Vastaus: Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.”
Sanan kautta Isä kutsuu meidät luokseen, sanan kautta Kristus tulee luoksemme ja sanan kautta Pyhä Henki tuo meidät hänen luokseen. Tämä sana on meillä ensin kasteessa, johon päivittäin palaamme tunnustaen syntimme – sitten se on meillä luettuna Raamatussa ja julistettuna synneistäpäästössä sekä saarnassa – sekä Herran pyhässä ehtoollisessa, jossa Kristuksen sanat tuovat meille syötäväksi ja juotavaksi hänen ruumiinsa ja verensä. Näihin kuin pakenemme syntejämme, omantuntomme kauhuja ja kun Kristus näyttää olevan meiltä hukassa etsimme näistä häntä – tiedämme että varmasti löydämme hänet ja näiden kautta hän todella tulee luoksemme. Näissä on meillä omanamme ja luonamme henki ja elämä – Kristus ja varma autuus hänen veressään. Etsi Kristusta näistä, kiinnitä uskosi näihin pyhiin asioihin. Niin saat ”asua Herran huoneessa päiviesi loppuun asti” (Ps.23:6).
Sana tekee työtä meissä ja kasvattaa meitä
Nyt olet tullut Kristuksen luo, Jumalan pyhään temppeliin, ”hänen Isänsä asioiden” ääreen. Sinulle kaikuu Jumalan sana: ”Jeesuksen Kristuksen, Poikani veri puhdistaa sinut kaikesta synnistä” (1.Joh.1:7). Tämä sana ei ainoastaan lupaa sinulle synneistäpäästöä tai muistuta siitä, vaan myös todella saa aikaan sen, mitä se sanoo. ”Minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei minun tyköni tyhjänä palaja, vaan se tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes.55:11) Sanan kautta toimii Pyhä Henki ja tuo sinulle kaikki Kristuksen veren lahjat, lohduttaa sinun sydämesi ja puhdistaa omatuntosi Kristuksen verellä palvelemaan elävää Jumalaa (Hepr.9:14). Saat sydämeesi evankeliumin, ilosanoman lupaaman rauhan ja ilon Herrassa! Tehkäämme Marian tavoin: ”Ja hänen äitinsä säilytti nämä sanat sydämessään.” Säilyttäkäämme mekin Jeesuksen sana sydämessämme ja antakaamme sen tehdä työnsä meissä.
Et ole enää eksynyt eikä Kristus ole luotasi pois, vaan Jumalan temppelissä toimii Jumalan sana ja tekee sinut Jumalan pyhäksi asuinsijaksi ja temppeliksi, jossa Isä, Kristus ja Pyhä Henki asuu! ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1.Kor.3:16) Näin Kristuksen sana ja sen kautta toimiva Henki pyhittää meidät ja ottaa meidät Isän yhteyteen. Jumalan armon saaneina, Kristuksen veren puhdistamina ja Pyhän Hengen Jumalan temppeleiksi pyhittäminä me saamme nyt vaeltaa niissä hyvissä töissä, joita Jumala meidän kauttamme tekee (Ef.2:8-10). Saamme kasvaa Kristuksessa ja Jumalan armossa, ja hän antaa armonsa ja rakkautensa kasvaa meissä. ”Koko Jumalan Hengen vaikuttama Raamattu on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2.Tim.3:16-17).
Kasvattakoon uskon kautta Jumalan sanan voimasta meissä asuva Jeesus Kristus meitäkin viisaudessa ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. Kasvakaamme me armossa Jumalan edessä ja kasvakoon meissä Jumalan armo ihmisten edessä. Näin me jätämme itsemme kokonaan Jumalan armon varaan ja turvaamme Kristuksen vereen Jumalan edessä, mutta ihmisten edessä pyydämme, että Jumalan armo ja Kristuksen veri kasvattaisi meitä kaikissa hyvissä töissä, että meidät huomattaisiin Jumalan lapsiksi ja Kristuksen temppeleiksi.