Daniel Salo vihittiin Helsingin Koinonia-keskuksessa, 28.8.2022, Helsingin ja Marttilan itsenäisten evankelisluterilaisten seurakuntiemme paimeneksi apostolisen perinteen mukaisesti kättenpäällepanemisella. Vihkimisen toimittivat pastorit Seppo Salo, Heikki Salo ja Esa Yli-Vainio sekä seurakunnan edustajana Seppo Savola. Näin Kristus itse Pyhän Henkensä kautta asetti Danielin paimeneksi verellään lunastamalleen laumalleen.

”Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät piispoiksi asettanut, paimentamaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellään on itselleen ansainnut.” (Apt.20:28)

Seurakunnan pastorin, ”Sovituksen viran” kautta tahtoo Kristus Jeesus itse jakaa sanaansa ja sakramenttejaan, ja niiden välityksellä antaa seurakunnalleen syntien anteeksiantamuksen veressään, armonsa ja rauhansa, siunata heitä ja olla heidän keskellään. Tässä tehtävässä Daniel tarvitsee seurakuntalaisten tukea ja runsasta esirukousta.

”Rukoilkaa joka aika Hengessä kaikin rukouksin ja anomisin, ja sitä varten valvoen kaikessa kestävyydessä ja rukouksessa kaikkien pyhien puolesta; ja minunkin puolestani, että minulle, avatessani suuni, annettaisiin sanoja rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta.” (Ef.6:18-19)

Share This