Sanaa päivääsi kirjoituksia

    Kahden valtakunnan kansalaisena (15.11.2020)

    24.sunnuntai helluntaista

    Kristityn oikea isänmaa on taivaassa. Kuitenkin hän on samalla maallisen yhteiskunnan jäsen ja vastuussa siitä. Kristityt rukoilevat valtiovallan puolesta ja noudattavat sen lakeja ja velvoitteita. Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilönä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä. (Kirkkokäsikirja)

    Luuk.12:4-7: Ja minä sanon teille, ystävilleni: älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin ja sen jälkeen ei heillä ole mitään enempää tekemistä. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelättävä: pelätkää häntä, jolla on valta tapettuaan heittää helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä pelätkää. Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä yksikään niistä ole unohdettu Jumalan edessä. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis pelätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.

    Armo teille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja veljeltämme Jeesukselta Kristukselta, joka rakastaa meitä ja on päästänyt meidät synneistämme verellään. Jeesus kutsuu, tässä opetuslapsiaan ystävikseen. Ei oppilaikseen, palvelijoikseen tai seuraajikseen, vaan ystävikseen! Kristus on meidän ystävämme, sillä hän on tullut veljeksemme ja edustajaksemme, kuollut meidän puolestamme ja sovittaen verellään syntimme pelastanut meidät synnistä, kuolemasta ja perkeleestä. Me olemme Jeesuksen ystäviä, koska hän on ilmoittanut meille Isän Jumalan rakkauden ja pelastustahdon. Joh.15:13-15: Kenelläkään ei ole sen suurempaa rakkautta, kuin että joku antaa henkensä ystäviensä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken. En enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä olen kuullut Isältäni. Se on suuri rakkauden osoitus, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika kutsuu opetuslapsiaan ja myös meitä ystävikseen. Mekin olemme hänen ystäviään, kun pidämme hänen asetuksensa ja sanansa – siis tulemme jumalanpalvelukseen hänen sanansa ja sakramenttiensa, hänen asetustensa ääreen ja uskomme sen ilmoituksen, jonka Jumala sanassaan meille antaa.

    Ennen kaikkea tämä on usko evankeliumin sanaan, että ”… meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.” (Ef.1:7). Kristuksen veri on meidät lunastanut ja tehnyt meistä, syntisistä ja rangaistuksen ansainneista Kristuksen ystäviä ja Jumalan lapsia, armosta. Ystäviksi kuningas kutsui niitä uskottuja, jotka hänen valtaistuimensa vieressä olivat, istuen hänen edessään. Mekin saamme olla taivaan kuninkaan ystäviä ja olla hänen edessään, hänen luonaan. Me olemme hänen valtakuntansa kansalaisia, taivaan perillisiä. Se on meidän todellinen kotimaamme. Jumalan valtakunta, isänmaamme on siellä, missä Kristus on sanansa kautta läsnä. Siellä myös meidän tulee olla. Kristus rukoilee: Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista. (Joh.17:24) Tämä toteutuu jo täällä maan päällä, kun saavumme jumalanpalvelukseen, jossa Kristus on sanansa ja sakramenttiensa kautta keskellämme ja jakaa syntien anteeksiantamusta veressään.

    Vaikka me olemmekin Jumalan kansaa ja taivaan perillisiä, elämme silti yhä edelleen maailmassa. Me emme ole enää maailmasta, sillä olemme saaneet syntyä kasteessamme vedestä ja hengestä Jumalan lapsiksi. Mutta maailmassa yhä asumme ja se ympäröi meitä. Siksi Kristus rukoilee: ”Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan” (Joh.17:14-18). Meidät on lähetetty maailmaan levittämään Jumalan sanaa ja hänen valtakuntaansa. Täällä meitä pyhittää Jumalan sana, ja Jumalan sanan yhteyteen ja sitä julistamaan meidät on lähetetty.

    Maailmassa eläessämme olemme maallisen esivallan ja järjestyksen uskollisia alamaisia. Tämä on Jumalan tahto ja käsky. Apostoli Pietari kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään: Rakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan, ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat teitä niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä. Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin, kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi; sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä- niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat. Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta. (1.Piet.2:11-17) Esivalta, poliisi ja hallitsija on saanut valtansa Jumalalta, joka on kaiken vallan ja isyyden alku. Siksi me saamme pitää esivaltaa Jumalan lahjana, ja rukoilla esivallan puolesta luottaen, että Jumala siunaa ja varjelee meitä sen kautta aivan kuten hän siunaa ja varjelee meitä sanansa kautta kirkossaan. Herralta tulee esivallan valta tuomita rikolliset sekä varjella uskollisia; sekä kirkon valta julistaa lakia katumattomille sekä evankeliumia katuville päästäen heidät synneistään ja vapauttaen kaikesta Jumalan vihasta ja kadotustuomiosta. Me olemme siis samaan aikaan kahden valtakunnan jäseniä, kahden maan kansalaisia.

    Kristus sanoo tässä painokkaasti opetuslapsilleen ja meille:Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin ja sen jälkeen ei heillä ole mitään enempää tekemistä. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelättävä: pelätkää häntä, jolla on valta tapettuaan heittää helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä pelätkää.”  Ihmiset, taudit, nälkä, onnettomuudet ja mikä tahansa luotu voi pahimmillaan tappaa ainoastaan ruumiin. Tämä koskee niin rikollisia kuin kristittyjä vainoavaa esivaltaakin. Tämä koskee samoin kulkutauteja ja jopa itse kuolemaakin. Mitä mikään luotu voikaan tehdä, mitä Jumala ei voi? Yksin hän voi tuomita ihmisen ruumiin ja sielun helvetissä. Maailmassa meillä tosin on kaikki tämä, sillä se vihaa meitä kuten se on vihannut Herraamme Kristusta. Joh.15:18-20: Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Jumala pitää meistä ja tarpeistamme huolen tämän maailman ahdistusten ja murheen keskellä.

    Jeesus vertaa Jumalan huolenpitoa varpusista hänen huolenpitoonsa meistä. Herra tuntee jokaisen varpusen, jonka arvo oli vähäinen, ja joita halvalla ostettiin päivän ruoka-annoksena, eikä yksikään niistä tullut pyydetyksi ilman hänen tietoaan ja sallimustaan. Samalla tavalla ja paljon suuremmassa määrin Jumalan varjelus seuraa jokaisen meidän elämässämme sen jokaisessa yksityiskohdassa. Me olemme varpusia suuriarvoisemmat, onhan Kristus kalliilla verellään meidät itselleen ostanut, siksi avuksi huudamme Jumalaa peläten avuksi taivaallista Isäämme. 1.Piet.1:17-19. Tässä on elävä tapa ilmaista Jumalan rajatonta rakkautta lunastamiaan kohtaan. Jumala on kaiken luodun, kaikkien hallitusten ja voimien yläpuolella. Jokainen meidän hiuksemmekin on laskettu. Jumala tuntee meidät kokonaan ja pitää huolta pienimmistäkin tarpeistamme. Tätä huolenpitoa maailmassa rukoilemme Isä meidän -rukouksessa pyytäen ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” ja laulamme jumalanpalveluksessamme Jumalan kansana: ”Herra, armahda meitä”.

    Mikä sinua ahdistaa tänään? Mikä murhe painaa mieltäsi ja mikä pelko kuristaa sydäntäsi? Maailmassa meillä on ahdistus, mutta myös Kristuksen rauha, jonka hän on luvannut antaa. ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." (Joh.16:33) Tämä rauha meillä on omanamme hänen veressään ja sanassaan, jotka kirkossa meille jaetaan armonvälineiden kautta. Kristuksessa meillä on turva ja lohtu Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta aivan kaikkea sitä vastaan, mitä maailmassa meitä uhkaa. Meidän turvamme sekä yksittäisinä ihmisinä että seurakuntana on Jumalan sanan lohdutuksessa – Kristus on luonamme eikä meitä hylkää. Yhä hän siunaa meitä verellään, tapahtuipa mitä tahansa. Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeensä luvussa 8: ”Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina". Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room.8:31-39)

    Esa Yli-Vainio