Latinaksi ”pyhyyden-” tai ”pyhittävä tuleminen” (adventus sanctificationis). Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen. Jouluun valmistautumisen loppuvaihe alkaa. Ihmisen sisäisen mielialan tulee olla valmis suuren sanoman vastaanottamiseen. (Kirkkokäsikirja)

Matt.1:18-24: Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, havaittiin ennen heidän yhteenmenemistään olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta Joosef, hänen miehensä, joka oli vanhurskas eikä tahtonut saattaa häntä julkisen häpeän alaiseksi, aikoi salaisesti hyljätä hänet. Mutta kun hän tätä mietti, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin Poika, älä pelkää ottaa luoksesi Mariaa, vaimoasi, sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän synnyttää pojan, ja sinä olet antava hänelle nimen Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistään.” Tämä kaikki on tapahtunut, jotta täytettäisiin se, mitä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle on annettava nimeksi Immanuel”, joka merkitsee: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli häntä käskenyt, ja otti vaimonsa luokseen.Armo ja rauha Jumalalta, Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Herran Kristuksen syntymä on jo lähellä. Päivän evankeliumiteksti puhuukin Jeesuksen vanhemmista ja heidän kutsumuksestaan. Sekä Joosefille että Marialle tuli Herran enkelin sana siitä, että se lapsi, joka on siinnyt Marian kohdussa, on ihmiskunnan pelastaja ja syntien sovittaja, Jumalan Poika ja Herra taivaasta. Kuvittele: Vuosikausia olivat juutalaiset jo innoissaan odottaneet luvattua messiasta. Luvatun pelastajan syntymä oltiin ennustettu jo Aadamille ja Eevalle (”vaimon siemen”, 1.Moos.3:15), vahvistettu Aabrahamille (”sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansat”, 1.Moos.22:18), Juudalle (”ei siirry valtikka pois Juudalta”, 1.Moos.49:10), Daavidille (”Minä vahvistan hänen istuimensa ikuisiksi ajoiksi”, 2.Sam.7:12-16; Jes.9:6) ja profeettojen kautta kerrottu hänen syntyvän neitseestä (”Katso, neitsyt tulee raskaaksi”, Jes.7:14), Beetlehemin pienessä kaupungissa, josta Daavid oli kotoisin (”Sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa”, Miika 5:1). Profeetta Daniel ennustaa jopa sen, koska messias oli syntyvä (70 vuosiviikkoa, Dan.9:24). Koko luomakunta oli siis jo syntiinlankeemuksesta alkaen odottanut pelastajaa, ja juutalaisten odotus oli jo vuosisatoja ollut yhä suurempi. Mutta nyt tuli viimeinkin sanoma ensin Marialle, sitten myöhemmin Joosefille, että Maria on se neitsyt, jonka kautta Jumalan Poika syntyy ihmiseksi syntisiä vapahtamaan. Nyt oli koittanut tuo suuri hetki! Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Gal.4:4-5. Kun odotat joulua, odotat ennen kaikkea sitä, että Kristus tulee sanassaan sinunkin luoksesi, sinut pelastamaan, tuomaan lunastuksensa veressään sinulle.

 Joosefin ja Marian risti ja kutsumus

Joosef ja Maria olivat toisilleen kihlatut. Kihlaus oli juutalaisilla laillisesti sitova sopimus avioliitosta. Se kesti yleensä vähintään 9 kk, sen varmistamiseksi, ettei morsian ollut raskaana. Juutalaiset kihlatutuneet eivät asuneet yhdessä ennen avioliittoa, vaikka kihlaus olikin ”laillisesti sitova” avioliiton esivaihe. Tänä aikana, Marian ehkä odottaessa ja unelmoidessa avioliitosta Joosefin kanssa, ilmestyi hänelle enkeli Gabriel sanoen: ”Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi… Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman… Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.” (Luuk.1:28-33,35) Maria ei ymmärtänyt, miten tämä oli mahdollista, mutta vastasi meille kaikille uskon esikuvana: ”Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan”. (Luuk.1:38). Ei varmasti ollut helppoa tietää tulevansa raskaaksi ja pelätä Joosefin suhtautumista ja muiden tuomiota. Marialla oli pelissä sekä tuleva avioliitto että oma henki. Mutta hän oli uskollinen Jumalan sanalle luottaen Jumalan hyvään suunnitelmaan. Lapsi, jonka hän synnyttäisi, tulisi olemaan hänenkin lunastajansa. Joosef oli lainkuuliainen juutalainen, joka rakasti Mariaa. Kun Marian huomattiin olevan raskaana, hän ei halunnut saattaa Mariaa kivitettäväksi, vaikka hänen järkensä varmasti sanoikin, että Maria oli ollut hänelle uskoton. Mutta hänelle heidän kihlauksensa oli myös purkautunut, ja Joosef aikoikin nyt purkaa kihlauksen salaa, ettei Mariaa julkisesti kivitettäisi, ja hän voisi mennä naimisiin lain mukaan sen miehen kanssa, joka oli saattanut hänet raskaaksi. Mutta tätä ajatellessaan hänelle ilmestyi unessa enkeli, joka rohkaisi Joosefia uskomaan, että Mariassa siinnyt Poika oli Pyhästä Hengestä, Kristus, joka on vapahtava kansansa kaikista sen synneistä – hänessä Jumala tulee kansansa luo. ”Se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän synnyttää pojan, ja sinä olet antava hänelle nimen Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistään.” Joosef tiesi nyt, että hänen tulee olla uskollinen Jumalan sanalle sekä Marialle antamalleen lupaukselle mennä hänen kanssaan naimisiin. Varmasti hän koki muiden syytöksen raskaana harteillaan. Mutta kuinka paljon merkitsikään Marialle tietää, että Joosef ei halua hylätä häntä, vaan olla hänen suojanaan hänen miehenään, hänen kanssaan kantamassa ristiä. Ja kuinka paljon merkitsikään heille kummallekin tietää, että vaikka heitä kohtasikin ehkä häpeä ja risti, se oli merkillisellä tavalla osa Jumalan suurta armollista suunnitelmaa, jonka päämääränä oli jokaisen syntien sovitus Kristuksessa. Kaiken syyllisyyden, syytöksen ja häpeänkin pyyhkiminen pois Jumalan edessä Jeesuksen kuolemassa ja veressä.

Sinunkin ristisi ja Kristuksesi

Sekä Joosef että Maria olivat siis kuuliaisia Jumalan sanalle ja uskollisia toisilleen. Vaikka heitä kohtasi yhteinen sosiaalinen häpeä Marian raskaudesta, he ottivat tuon ristin kantaakseen, koska se oli osa sitä kutsumusta, jonka he olivat saaneet Jumalalta. Kantaessaan Kristusta Maria ja hänen miehensä kantoivat sitä ristiä, jonka maailma heittää kaikkien kristittyjen päälle. Tämä kutsumus ja risti kuuluu sinullekin tänäänkin. Pyhä Henki on tullut sinun päällesi jo kasteessasi, sinä olet saanut kuulla Jumalan sanan ja uskon kautta Kristus asuu sinussa. Sinua kutsutaan elämään uskossa häneen ja turvaamaan Jumalan sanaan ja siihen, että meillä on Kristuksen ja hänen veressään luonamme ja omanamme lunastus, syntien anteeksiantamus ja Herran armo keskellä tämän maailman vainojen. Ota kantaaksesi Jumalan sanaan turvaten myös risti, mitä se ikinä tuokaan. Et silti kanna sitä yksin, vaan kanssasi on aina Kristus. ”Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne” (Joh.15:20). Mutta tähänkin saamme Marian kanssa vastata: ”Minä olen Herran palvelija, tapahtukoon minulle sanasi mukaan.” Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? (Room.8:31) Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei… mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room.8:37-39). Jeesus on sinun Jeesuksesi, joka on verellään tuonut sinulle syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan valtakunnan. Hän on sinun Kristuksesi, sinun kuninkaasi ja ylimmäinen pappisi ja profeettasi, joka on kantanut syntisi ja yhä tuo Jumalan rauhan ja siunauksen sinulle sanassaan ja jatkuvasti rukoilee puolestasi. Ja hän on tänäänkin Immanuel – Jumala meidän kanssamme. Hän on siellä meidän keskellämme, kun olemme hänen nimessään koolla. Siksi on luonamme ja omanamme taivasten valtakunta, syntien anteeksiantamus, Jumalan rauha ja todellinen joulu.

Esa Yli-Vainio

Sulje
Share This