4.paastonajan sunnuntai
Vanhan antifonitekstin mukaan alkusanasta (Jes.66:10) saatu nimitys ’laetare’ (= iloitkaa) ilmaisee, että tämä sunnuntai on eräänlainen levähdyspaikka, virvoittava keidas paastonajan erämaavaelluksella. Tätä pyhää on sanottu puolipaastosunnuntaiksi, sillä se sijaitsee keskellä paastonaikaa. Toinen nimitys on leipäsunnuntai, koska päivän tekstit puhuvat viidentuhannen ruokkimisesta ja ihmisten tarvitsemasta hengellisestä ravinnosta. Jeesus itse on elämän leipä. Hän jakaa lahjojaan meille ja opettaa meitä jakamaan omastamme tarvitseville. Sisällöltään tämä sunnuntai sivuaa kiirastorstain aihepiiriä. (Kirkkokäsikirja)
Joh.6:48-58: ”Minä olen elämän leipä. Isänne söivät mannaa erämaassa, ja kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta, jotta ihminen sitä söisi eikä kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, niin hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, jonka minä annan maailman elämän puolesta.” Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: ”Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?” Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on tosi ruoka, ja minun vereni tosi juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hän pysyy minussa, ja minä hänessä. Niinkuin elävä Isä lähetti minut, ja minä elän Isäni tähden, niin hänkin, joka syö minua, elää minun tähteni. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei niinkuin Isänne söivät ja kuolivat; joka syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.”
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (FIlem.1:3) Jeesus puhuu nyt järisyttävämmin, hämmästyttävämmin ja shokeeraavimmin kuin koskaan aiemmin. Koko Johanneksen evankeliumin kuudes luku kertoo Jeesuksesta leivän antajana. Sen ytimessä on Jeesuksen lahja: Hän antaa ruumiinsa ja verensä syötäväksi ja juotavaksi uskossa iankaikkiseksi elämäksi.
Kaikki alkoi Jeesuksen kuulijajoukon vatsanmurinasta. Jeesus teki aiemmin ihmeen, jonka kautta hän ruokki suuren ihmisjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla (Joh.6:1-15). Väkijoukon reaktio oli suuri: Kun nyt ihmiset näkivät sen tunnusteon, jonka Jeesus oli tehnyt, sanoivat he: ”Tämä on totisesti se profeetta, joka oli maailmaan tuleva”. Kun nyt Jeesus huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, väistyi hän taas pois vuorelle, hän yksinänsä. (Joh.6:14-15) Jeesus meni opetuslapsineen järven toiselle puolelle, ja kansa seurasi häntä sinne. He halusivat tehdä hänestä kuninkaan ajatellen, että ”Tämä profeetta kykenee ruokkimaan kansan ilman, että me teemme mitään työtä ruokamme eteen! Kuninkaana hän olisi aivan verraton!” Jeesus sanookin heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut.” (Joh.6:26-27) Kansa ei vieläkään ymmärtänyt, vaan vatsaansa ajatellen yhä uudelleen yrittivät saada Jeesukselta lisää ihmeellistä ruokaa. He sanoivat: ”Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: ’Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi’.” (Joh.6:30-31) Nyt Jeesus aloittaa tämän ihmellisen ja järisyttävän, jopa shokeeraavan saarnansa. Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” Niin he sanoivat hänelle: ”Herra, anna meille aina sitä leipää”. Jeesus sanoi heille: ”Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. (Joh.6:32-35)
Kuinka usein ovatkaan maalliset huolet; ruoka, vaatetus, toimeentulo, raha ja muu sellainen – jokapäiväisen leivän asiat – ovat meidän mielessämme niin, että olemme kuin nuo juutalaiset, jotka roikkuvat kyllä Jeesuksen kantapäillä, mutta eivät silti omilta mielihaluiltaan ja vatsaltaan kuule, mitä hänellä on sanottavaa ja tarjottavaa! Tämä on meilläkin jatkuvana uhkana. Varo, ettei sinuun osu apostoli Paavalin sanat: ”heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.” (Fil.3:19) Maallisesta hyvinvoinnista ja omaisuudesta voi tulla meille este Jumalaan luottamiseen – tämä tapahtuu helposti, olemmehan kaikki syntisiä ja siksi meidän on mahdotonta luonnostamme turvata kaikessa Jumalan huolenpitoon. Jeesus kuitenkin opettaa: ”Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?… Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?… Älkää siis murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’ Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” (Matt.6:25,27,31-34) Jumala kyllä pitää meistä huolen. Hän on lähettänyt meille Kristuksen, ja Kristuksessa antanut meille kaikki lahjansa. Etsimme ensin Jumalan valtakuntaa, ja löydämme sen, kun kuulemme Kristusta. Hän antaa sanansa kautta valtakuntansa ja lahjansa meille. Emme saa ainoastaan ruokaa, vaan hengellistä ruokaa, elämän leipää.
Jeesus ei halua antaa kansalle mannaa taivaasta – hän olisi sen voinut Jumalan Poikana tehdä, olihan hän suurempi kuin Mooses; vaan hän halusi antaa vieläkin enemmän: Itsensä. Hän halusi antaa itsensä kansalle elämän leiväksi. Kuten manna tuli Jumalalta taivaasta leipänä, joka ravitsi Israelin kansaa erämaavaelluksen aikana joka päivä niin, etteivät he kuolleet nälkään, tuli Jumalan Poika taivaasta, Isän luota (Joh.1:2) ja syntyi ihmiseksi; ”tuli lihaksi” (Joh.1:14) antaakseen lihansa koko maailman elämän puolesta. Tämän hän on tehnyt korkeimpana, täydellisenä ylimmäisenä pappina ja Jumalan uhrina (Hebr.9:11-15). Hän antoi ruumiinsa täydellisenä uhrina meidän edestämme: ”… me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. (Hebr.10:10) Hän antoi ristillä ruumiinsa ja vuodatti verensä sovitusuhriksi koko maailman syntien edestä, ja taivaaseen astuessaan hän meni ”oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” Näin hän on ruumiinsa ja verensä uhrilla täyttänyt koko vanhan liiton uhrien esikuvan täydellisesti ja saanut aikaan täydellisen syntien sovituksen. ”… nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.” (Hebr.9:26)
Jeesus sanoo, että hän on parempi ruoka kuin manna. Hän on taivaasta tullut elämän leipä, sekä elävä leipä. Nyt tuleekin tuo hätkähdyttävä sanoma: Se elämän leipä, jonka Jumala on lähettänyt syötäväksi, on Jeesuksen Kristuksen liha, hänen ruumiinsa! ”Se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, jonka minä annan maailman elämän puolesta.” Jeesuksen ruumis on meidän edestämme annettu täydellinen uhri, jonka Jumala on valmistanut koko maailmaa varten. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. (Hebr.10:5-6)[1] Jeesuksessa meillä ei ole kuollutta ja väliaikaista ravintoa, vaan hän on tullut meille eläväksi ja elämän antavaksi ruoaksi. Hänessä on iankaikkinen elämä (Joh.1:4), ja tästä elämästä pääsee osalliseksi jokainen, joka tuon leivän syö. Näin Kristus, joka uskossa syödään, saa aikaan elämän meissä. Hänen elämänsä tulee meille syömisen ja uskomisen kautta. Kuten vanhan liiton temppelipalveluksessa syötiin kaikkein pyhin uhriliha, joka pyhitti sitä syövät papit (esim. 3.Moos.6:8-29), on Jeesus samalla tavoin antanut meille oman kaikkein pyhimmän lihansa syötäväksi, jotta se saisi meidät pyhittää ja antaa meille osallisuuden Jumalan pyhyydestä, syntien puhdistuksesta ja iankaikkisesta elämästä.
Tämä sanoma järkytti juutalaiset! He ymmärsivät Jeesuksen puhuvan todellakin ruumiinsa syömisestä: ”Kuinka tämä voi antaa meille lihansa meille syötäväksi?” he kyselivät. Jeesus voi. Hänellä on siihen valta Isältä. Hän toimii Jumalan Poikana Isän Jumalan valtuutuksella. Tätä varten Isä on hänet lähettänyt: että hän ruumiissaan kantaisi koko maailman synnit, ottaisi ne pois meiltä itselleen ja sovittaisi ne Golgatan puussa uhrinamme kärsien meidän sijastamme. Tästä sovituksesta pääsee osalliseksi vain uskomalla ja syömällä. Mutta ei tässä vielä kaikki! Jeesus lisää vielä shokeeraavamman sanan: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämää, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Juutalaisilla oli ehdoton veren juomisen kielto, kuolemanrangaistuksen uhalla. Pyhää lihaa tosin syötiin temppelissä ja näin tultiin osalliseksi Jumalan siunauksista, mutta ehdottomasti ei saanut juoda verta. Ja vieläpä ihmisen verta! Mutta nyt Jeesus antaa sekä ruumiinsa että verensä syötäväksi ja juotavaksi ja sanoo, ettei tästä seuraa kuolemaa, vaan iankaikkinen elämä! Hänen lihansa ja verensä ei ole ainoastaan ihmisen, vaan ihmiseksi syntyneen Jumalan ruumis ja veri, meidän edestämme annettu ja vuodatettu. Tuossa ruumiissa ja veressä on Jumalan iankaikkisen elämän voima! Iankaikkinen elämä on hankittu ja voitettu meille Golgatalla Kristuksen ruumiin ja veren uhrissa, ja se jaetaan meille tuon uhrin välityksellä; sanan ja sakramenttien kautta. Se otetaan vastaan ja nautitaan uskolla. Kristuksen ruumis ja veri ovat TOSI ruoka ja TOSI juoma – siis niiden vaikutus on todella elämää antava, kun meidän maallinen ruokamme ja juomamme ovat vain väliaikaista ravintoa, kuva tuosta todellisesta elämän ravinnosta.
Kristus tarjoaa meille todellisesti ruumiinsa ja verensä jumalanpalveluksessa saarnatun sanan, synninpäästön ja konkreettisesti ehtoollisen välityksellä. Vaikka Joh.6:ssa ei olekaan ehtoollisen asettaminen, niin siinä selvästi puhutaan siitä lahjasta, joka meille ehtoollisessa annetaan todellisesti, konkreettisesti ja vaikuttavasti. Kristus sanoo opetuslapsilleen ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini”… ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. (Matt.26:26-28) Ehtoollisessa me nautimme Kristuksen ruumiin ja veren syntiemme anteeksiantamiseksi. Siinä me tulemme todella osalliseksi hänen verensä vuodatuksesta ja sen hyödystä meidän lunastukseksemme, sekä hänen ruumiinsa kuolemasta – ja ylösnousemuksesta! Kuten Kristus ruumiillisesti nousi kuolleista kolmantena päivänä kuolleista, hän meidätkin herättää ruumiillisesti viimeisenä päivänä, sillä meidät on hänen ruumiinsa ja verensä syödessämme tähän iankaikkiseen elämään liitetyt – olemme liitetyt Kristukseen ja kaikkeen, mitä hänessä on! Näin meidän ruumiimme, sielumme ja henkemme ovat kätketyt ja sidotut iankaikkiseen elämään Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus sanoo: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hän pysyy minussa, ja minä hänessä. Niinkuin elävä Isä lähetti minut, ja minä elän Isäni tähden, niin hänkin, joka syö minua, elää minun tähteni.” Missouri-Synodin pastori Will Weedon sanoo osuvasti, että kun ihmiskunnan lankeemus tapahtui kuuliattomuudessa syömisen kautta, tapahtuu ihmiskunnan sovitus ja pelastus uskossa syömisen kautta. Aadam söi paratiisin elävästä puusta ja iankaikkinen kuolema tuli; kun Aadamissa langennut syö kuoleman puusta, ristiltä annetun Kristuksen ruumiin ja veren, tulee hänelle iankaikkinen elämä.
Tätä tosi ruokaa ja tosi juomaa saamme itsellemme päivittäin rukoilla, emme juutalaisten tavoin epäillen ”Kuinka tämä voi antaa ruumiinsa meille syötäväksi”, vaan uskoen ”Tässä Kristus itse antaa ruumiinsa ja verensä minulle syötäväksi ja juotavaksi.” Saamme sanoa uskossa, tähän ruumiiseen ja vereen turvaten: ”Herra, anna meille aina tätä leipää.” Ja sanan uskoessamme sekä ehtoollista nauttiessamme saamme uskoa sen antavan Kristuksen sanat, jotka hän tänäänkin sanoo: ”joka syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.”
Esa Yli-Vainio
[1] Nämä olivat syötäviä uhreja.