Kadonnut ja jälleen löytynyt (20.6.2021)

4. sunnuntai helluntaista

”Jumala on armollinen Isä. Hän etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt.”

Kirkkokäsikirja

Matt.9:9-13: Ja sieltä kulkiessaan ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla, ja sanoi hänelle: ”Seuraa minua”. Niin tämä nousi ja seurasi häntä. Ja tapahtui, kun hän aterioi huoneessa, katso, niin tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: ”Miksi opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?” Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: ”Eivät terveet tarvitse lääkäriä, vaan sairaat.” Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria’. Sillä minä en ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.”

Jumalan rakkaat, kutsutut pyhät! ”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” (Room.1:7) Matteus (eli Leevi, Alfeuksen poika, ks. Mark.2:14) kertoo vaatimattomasti ja yksinkertaisesti omasta kutsumuksestaan, jonka täytyi merkitä hänelle kuitenkin hyvin paljon – hänen evankeliumissaan korostuu erityisesti syntisille ja publikaaneille armollinen Jeesus, joka syö heidän kanssaan ja tarjoaa vapautuksen kaikista synneistä. Matteus menetti tässä maallisen rikkauden, mutta saa hengellisen aarteen. Hän oli kuin tuhlaajapoika – kadonnut, mutta nyt löydetty.

Jeesus tulee syntisen tullimiehen, Matteuksen luo ja kutsuu häntä seuraamaan itseään. Jeesuksen kutsusta syntinen Matteus pääsee taivasten valtakuntaan. Samalla tavalla Jeesus tulee meidän, syntisten luokse meitä vapauttamaan ja kutsumaan meitä omaan valtakuntaansa. Matteuksen osaksi tuli sama armo kuin publikaanien päämiehelle, Sakkeukselle. ”Niin Jeesus sanoi hänestä: ’Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle, koska hänkin on Aabrahamin poika; sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on’” (Luuk.19:9-10). Tänään on pelastus tullut myös meidän luoksemme Kristuksessa. Hän on tullut luoksemme ja tuonut taivaanvaltakuntansa mukanaan. Hän kutsuu sanallaan meitä astumaan sisään hänen pyhään valoonsa, jossa hänen verensä puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Näin hän on tullut löytämään ja pelastamaan kaikkia kadotettuja. Tässä on evankeliumin suuri julistus: ”Varma on se sana ja kaiken vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä vapahtamaan, joista minä olen suurin” (1.Tim.1:15).

Syntiset Jeesuksen pyhällä aterialla

Nyt seuraa suuri yllätys, joka on Jeesukselle tyypillinen: Matteus seuraa Jeesusta omaan kotiinsa, jossa kuitenkin Jeesus toimii isäntänä, kutsuu publikaaneja ja aterioi syntisten kanssa. Luuk.5:29. Jeesus tulee yhteiselle aterialle, ateriayhteyteen syntisten kanssa. Tässä on toinen yllätys: Hän, joka on pyhä, kustuu luokseen syntisiä ja syö heidän kanssaan. Juutalaiset tiesivät, että tämä ateriayhteys tekee Jeesuksen osalisiksi muiden synneistä. Näin hän menettäisi puhtauden ja pyhyyden Jumalan edessä.  Mutta Jeesuksen ateriayhteys toimii toisin päin: Hän kutsuu aterialle syntiset, jotta me tulisimme osallisiksi hänen pyhyydestään ja puhtaudestaan! Ristillä Jeesus kantoi synniksi tehtynä meidän syntimme, jotta voisi meille jakaa armosta oman vanhurskautensa ja pyhyytensä. ”Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, hän teki meidän edestämme synniksi, jotta me tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi hänessä.” (2.Kor.5:21)

Hän tulee meidän, eksyneiden luo ja löytää meidät. Hän kantaa meidät kotiinsa. ”Sillä te olitte ”eksyksissä niinkuin lampaat”, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö” (1.Piet.2:25). Jeesus kutsuu meitä sanallaan ja puhdistaa meidät kaikesta synneistä verellään. Hänen sanansa jakaa meille osallisuuden hänen pyhyydestään, tehden meidätkin pyhiksi uskon kautta häneen (Joh.17:17). Seurakunta on olemassa, koska täällä kuollaan! Seurakunnan tehtävä on olla evankeliumissa iankaikkisen elämän lahjojen ääressä, joita Kristus jakaa kuoleville syntisille.

Kuolemattomuuden lääke

Vanhastaan ovat kirkkoisät kutsuneet erityisesti ehtoollista, ”kuolemattomuuden lääkkeeksi”. Jeesus sanoo tänään sinullekin: ”Terveet eivät tarvitse lääkäriä, vaan sairaat.” Nämä syntiset ja publikaanit tiesivät, että heidät oltiin kutsuttu, jotta heidät, eksyneet ja pois harhailleet, löydettäisiin ja vapautettaisiin synneistään. Siksi he tulivat ja söivät yhdessä Jeesuksen kanssa. Tule sinäkin Jeesuksen luo, syömään hänen ateriaansa, jonka kautta hän haluaa pelastaa sinut, antaa sinulle iankaikkisen elämän ja pyhittää sinut. Tule sinäkin syömään Herran alttarilta hänen ruumiinsa ja verensä, ja kuulemaan nämä sanat: ”Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu”. (Jes.6:7)

Kuten päivittäin tarvitsemme nälkäämme ruokaa, tarvitsemme myös päivittäin syntejämme vastaan Jumalan armoa, Kristuksen veren jatkuvaa nauttimista. Ambrosius, Milanon piispa (teoksessa De Sacramentis): ”Joten, niin usein kuin saamme, mitä apostoli sanoo sinulle? Niin usein kuin me saamme, me julistamme Herran kuolemaa. Jos kuolemaa, me julistamme syntien anteeksiantamusta. Jos, niin usein kuin veri vuodatetaan, se vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi, minun tulisi aina hyväksyä Hänet, että hän voi aina pyyhkiä pois minun syntini. Minun, joka aina teen syntiä, pitäisi aina omistaa anteeksiantamus… Jos leipä on jokapäiväinen, miksi otat sitä vuoden jälkeen, niin kuin kreikkalaiset idässä tapaavat tehdä? Vastaanota päivittäin se mistä on sinulle hyötyä päivittäin! … Sitten, kuuletko että niin usein, kun uhri uhrataan, Herran kuolema, Herran ylösnousemus, Herran kohottaminen, on merkityksellistä syntien anteeksiantamus, etkö ottaisi siis leipää päivittäin? Hän, jolla on haavat, tarvitsee lääkettä. Se tosiasia, että sinä olet synnin alla, on haava; lääke on taivaallinen ja kunnioitettava sakramentti.”

Jeesus kutsuu, löytää ja pyhittää

Uskovia kutsuu apostoli Paavali ”kutsutuiksi pyhiksi” (Room.1:7). Me olemme itsessämme syntiset ja ”kuolemansairaat.” Mutta Kristuksen kutsu – Jumalan sanan kautta – saa aikaan sen, että me olemme kutsuttuja pyhiä. Laki tekee meidät kaikki sairaiksi ja syntisiksi Jumalan edessä, mutta evankeliumi – Jeesuksen toiminnan varsinainen tarkoitus – on parantaa meidät ja puhdistaa meidät synneistämme. Hän pukee yllemme pyhät, puhtaat vaatteensa, Jeesuksen verellä valkaistut; peittää meidän syntimme ja häpeämme ja ottaa meidät valtakuntaansa. ”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi” (1.Kor.1:30). Tämä evankeliumin kutsu ja syntisten pelastaminen tapahtuu armonvälineiden kautta. Näin Jumala kutsuu ja löytää meidät.

Armo saa aikaan armollisuutta

Jeesus haluaa meiltä, löytyneiltä kadonneilta ja puhdistetuilta syntisiltä laupeutta, ei uhrilahjoja. Jeesuksen kärsimyksen ja veren armo on hankkinut meille armon ja laupeuden Jumalan edessä, ja tämän Kristuksen sijaisuhrin tuoman armon ja laupeuden kaikkine taivaan lahjoineen Jumala jakaa meille tänäänkin sanansa ja ehtoollisensa kautta. Tämä Jumalan armo ja hänen sanansa tulee täyttää meidätkin armolla ja laupeudella. ”Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan” (1.Joh.4:7).

Me saamme Jumalan sanassa ja ehtoollisessa vastaanottaa jatkuvasti syntien anteeksiantamuksen Kristuksen veressä, Jumalan armon ja laupeuden, joka myös antaa tuon laupeuden meidän sydämiimme ja muuttaa meitä hänen kaltaisekseen. ”Armosta olemme autuutetut uskon kautta, emme itsemme kautta” (Ef.2:8), Jumalan lahjana ja ilman tekoja; mutta pelastuneina ahkeroimme hyvissä teoissa, ”jotka Jumala on meille edeltä valmistetut, että niissä vaeltaisimme” (Ef.2:10).

Esa Yli-Vainio

Kutsu Jumalan valtakuntaan (13.6.2021)

Kutsu Jumalan valtakuntaan (13.6.2021)

3. sunnuntai helluntaista

Päivän tekstien keskeisenä sisältönä on kutsu Jumalan valtakuntaan ja kutsun kuulemisen tärkeys. Maallisen elämän tehtävät ja houkutukset saattavat estää ihmisiä ottamasta vastaan Jeesuksen kutsua. Joka epäröi ja vitkastelee, menettää tarjotun tilaisuuden.

Kirkkokäsikirja

Luuk.9:57-62: Ja tapahtui heidän tietä vaeltaessaan, että mies sanoi hänelle: ”Minä seuraan sinua, mihin ikinä menet”. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi”. Toiselle hän sanoi: ”Seuraa minua”. Mutta tämä sanoi: ”Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa”. Vielä toinen sanoi: ”Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä sanomassa hyvästi kotona oleville”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan”.

Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme! (1.Tim.1:2).

Jeesus vastaa tässä kolmelle eri miehelle kolmella eri tavalla, kun hän kutsuu heitä seuraamaan itseään. mies sanoo Kristukselle: ”Minä seuraan sinua”. Hänelle Jeesus ikään kuin sanoo: ”Se ei ole helppoa eikä mukavaa, minulla ei ole pysyvää kotia täällä”. Toinen vastasi Jeesukselle: ”Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Hänelle Jeesus sanoo: ”Anna muiden huolehtia siitä, seuraa minua ja julista Jumalan valtakuntaa”. Kolmas sanoi: ”Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä sanomassa hyvästi kotona oleville.” Hänelle Jeesus näyttää vastaavan: ”Jos asetat työn Jumalan valtakunnan edelle, et ole siihen sovelias.” Herran sanat ovat ensilukemalta hämmentävät, jopa loukkaavan kuuloiset. Hän ei kuitenkaan tullut ketään torjumaan, vaan pelastamaan. ”Ihmisen Poika ei ole tullut hukuttamaan ihmisten sieluja, vaan pelastamaan.” (Luuk.9:56)

Kyseessä ei varsinaisesti tässä kuitenkaan ole se, etteikö Jeesus voisi odottaa meitä. Kyseessä ei ole sekään, etteikö Jeesuksen tahto olisi, että me kunnioittaisimme vanhempiamme ja perheitämme, huolehtisimme kuolleista omaisistamme ja tekisimme maalliset toimemme velvollisuudentuntoisesti. Tämän kaiken hän on meille käskenyt kymmenessä käskyssä, erityisesti neljännessä käskyssä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.” Mutta neljättä käskyä ennen tulee silti kolmas käsky: ”Muista pyhittää lepopäivä!” Ongelma on se, että me kyllä keksimme kaikenlaisia hyviltä ja oikeilta kuulostavia syitä, jottei meidän tarvitsisi seurata Jeesusta tässä ja nyt, ja olla siellä missä hänkin on. Vuorisaarnassaan Jeesus ei väheksy meidän ajallisten tarpeidemme tärkeyttä, mutta opettaa: ”Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt.6:32-33) Kysy itseltäsi: ”Onko minulle vaikeaa tulla Jumalan eteen, Kristuksen luo jumalanpalvelukseen joka sunnuntai? Mikä minua estää menemästä joka viikko jumalanpalvelukseen?” Näin saamme itsemme ja sielunvihollisen kuiskuttelut kiinni ja joudumme tunnustamaan syntisyytemme ja vajavuutemme. Saamme myös uskossa tarttua Kristuksen kutsuun, hänen sanaansa. ”Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: ”tänä päivänä”, ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti. Kun sanotaan: ’Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa’.” (Hepr.3:12-15)

Olemme huonot täyttämään kolmatta käskyä, aivan kuten toinen ja kolmas mies asettivat vitkastellen muut asiat Jeesuksen seuraamisen ja kutsun edelle. Lepopäivän pyhittäminen ja Jeesuksen seuraaminen sekä Jumalan valtakunnasta osallisuus toteutuvat, kun osallistumme jumalanpalvelukseen ja uskossa kuulemme Jumalan sanan kutsuäänen. Tänäänkin, tässä jumalanpalveluksessa, tässä ja nyt tuo Jeesus sanansa kautta sinun luoksesi oman valtakuntansa ja leponsa – sen iankaikkisen Herran levon, jossa pyhät ovat ja joka meidät pyhittää. Tämä on lepopäivän pyhittämisen tarkoitus: sen kautta Jumala ottaa meidät lepoonsa ja pyhittää meidät. ”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.” (Hepr.4:9-10)

Jeesus sanoo meillekin tänään samoin kuin hän sanoi näille miehille: ”Seuraa minua”. Hän on tullut meidän luoksemme ja tuonut sanansa kautta Jumalan valtakunnan mukanaan meidän tykömme. Siksi jumalanpalvelus alkaa Pyhän Jumalan kolmiyhteisessä nimessä ja siunauksessa, jolla Herra siunaa meitä sanoen: ”Herra olkoon teidän kanssanne”. Jeesus antaa tämän sanan valtakuntansa julistajille: ”Rauha tälle talolle… Jumalan valtakunta on teitä lähestynyt” (Luuk.10:5,9). Me emme itse, omin voimin pääse sisälle Jumalan valtakuntaan, vaan Jumalan on itse Pyhän Henkensä ja sanansa kautta kutsuttava meidät valtakuntaansa. Jumalan valtakunnan on tultava Kristuksessa meidän luoksemme. Tämän hän tekee armonvälineidensä, erityisesti Jumalan sanan kautta. Jumalan valtakunta on siellä, missä Jeesus itse ja hänen sanansa on. Se kutsu kuuluu tänäänkin.

Me saamme armosta, Kristuksen tähden ja Pyhän Hengen kutsun voimasta astua Jumalan eteen, käydä hänen valtakuntaansa, hänen kaupunkiinsa ja temppeliinsä, astua hänen kirkkautensa valon piiriin. Tätä varten on Jeesus tullut ihmiseksi, kuollut ja verensä vuodattanut meidän sovitukseksemme sekä noussut kuolleista, että me pääsisimme Jumalan yhteyteen, että pääsisimme hänen valtakuntaansa. ”Hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö” (Ef.2:18); ”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta” (Hepr.10:19-20). Tänäänkin sanoo puolestamme kuollut ja ylösnoussut Kristus teille: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” (Matt.25:34)

Ensimmäinen mies sanoi Jeesukselle: ”Minä tahdon seurata sinua, mihin ikinä menet”. Tämä tarkoittaa samaa kuin: ”Minä tahdon tulla sinne, missä sinä olet”. Jeesusta seuraamme, kun pysymme uskossa, hänen sanansa ja sakramenttiensa yhteydessä, rukouksessa ja Jumalan siunauksissa. Jeesuksen luo tulemme, kun saavumme hänen ristinsä luo. Seuraa sinäkin Kristusta! Kuule hänen sanansa kutsu tänään, seuraa häntä etsien häntä sieltä, mistä hänet löytää: hänen sanastaan. Pysy hänen luonaan, ristin luona. ”Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi”, ennen kuin hän kuollessaan painoi päänsä ristillä (Kalle Pajala), ja antoi henkensä koko maailman syntien sovitukseksi. Jeesus on siellä, missä hänen ristinkuolemansa uhrin lahjaa, syntien sovitusta jaetaan. Tulemme Jeesuksen luokse menemällä ristin luokse, uskossa turvatessamme siihen syntien täydelliseen anteeksiantoon, joka meillä on Jeesuksen ristinkuoleman ja veren tähden. Jeesuksen veren ja hänen ristinsä uhrin Jumala haluaa meille jakaa armonvälineissään, ja näin ottaa meidät omaan valtakuntaansa, jotta me olisimme siellä, missä Kristus on. Jeesus sanoo: ”Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.” (Joh.14:3-4) Hän meni ristille, jotta ristinsä kuoleman kautta ottaisi meidät yhteyteensä ja kohottaisi meidät luokseen Jumalan valtakuntaan. Hän tulee sanassaan meidän luoksemme, jotta pääisimme hänessä Isän tykö. Vaikka Jeesuksella itsellään ei ollutkaan eläessään paikkaa, missä levätä – hän tarjoaa meille Herran levon, lepopäivän, joka pyhittää meidät. Tässä levossa saamme olla yhteydessä Jumalaan ja olla hänen valtakunnassaan.

Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. (2.Kor.13:13)

Esa Yli-Vainio

Katoavat ja katoamattomat aarteet (6.6.2021)

2. sunnuntai helluntaista

Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. Siinä Kristus on esimerkkimme. Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi.”

Kirkkokäsikirja

Matt.16:24-27: Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä kuka ikinä tahtoo pelastaa sielunsa, hän on sen kadottava; mutta kuka ikinä kadottaa sielunsa minun tähteni, hän on sen löytävä. Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa maailman, mutta menettää sielunsa? Tai mitä voi antaa ihminen sielunsa lunnaiksi. Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.

”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” (2.Kor.1:2)

Jeesuksen julistuksen ytimenä tässä evankeliumitekstissä on sana: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Tekstin loppuosa selittää, mitä Kristus tässä tarkoittaa. Tämä sana ei kuulu ainoastaan apostoleille, vaan kaikille kristityille kaikkina aikoina. On oikeastaan kyse kristityn elämän olennaisimmasta osasta. Tässä on samaan aikaan sekä kristittyjen kohtaama ahdistus että Kristukselta saadut suuret lahjat.

Kristus sanoo, että hänen opetuslastensa, kristittyjensä tulee ensinnäkin kieltää itsensä. Tässä käytetty sana on aparneomai, joka tarkoittaa muun muassa ”kieltäytyä tuntemasta, sulkea ulos, eristäytyä, kieltäytyä omistamasta”. Jeesus jatkaa sanoen, että tämä tarkoittaa ”oman sielun kadottamista hänen tähtensä”, jonka seurauksena on sielunsa todellinen löytäminen Kristuksessa!  ”Sillä kuka ikinä tahtoo pelastaa sielunsa, hän on sen kadottava; mutta kuka ikinä kadottaa sielunsa minun tähteni, hän on sen löytävä.” ’Sielu’ (kreik. psykhee) tarkoittaa tässä samaa kuin ’elämä’. Jeesus tarkoitti tässä todennäköisesti heprean kielen vastaavaa sanaa ’nefesh’, joka tarkoittaa ’sielua’, ’henkäystä’, sekä ’itseyttä’. Hän tarkoittaa siis itsensä kieltämisellä sitä, että kukin hänen seuraajansa tunnustaa: ”Minä en ole itseni oma, vaan kuulun Jumalalle. Elämäni tarkoitus ei ole varjella itseäni ja ajaa omaa etuani, ahdistuksia kaihtaen; vaan seurata Kristusta.” Kieltämällä itsemme emme kiinnity sydämessämme omaan itseemme ja tähän maailmaan, sillä kiinnitämme sydämemme ja toivomme Jumalaan, Kristukseen ja hänen valtakuntaansa.

”Minä itse”- ajatuksen korottaminen on meissä kaiken ylpeyden ja synnin alkupiste. Kun elämämme keskittyy ”minun itseni” ympärille, toimimme ylpeästi ja muita alistaen. Jumalan edessä ”minä itse” yrittää pärjätä lain täyttämisen, oman hurskauden, ahkeran rukouksen ja muiden hyveiden avulla, mutta se on ja pysyy lain alla. Meidän tulee luopua omasta voimastamme ja kelpaavuudestamme Jumalan edessä ja nöyrtyä hänen edessään. Näin kiellämme itsemme ja kadotamme oman kelpaavuutemme ja ylpeytemme, joka pitää kiinni uskosta ”minuun itseeni”. Ja näin löydämme itsemme Jumalan armosta, Kristuksessa! ”Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, Jumalalta uskolle tulevan vanhurskauden.” (Fil.3:7-9) Kadottaessamme oman kelpaavuutemme saammekin iankaikkisena Jumalan lahjana täydellisen kelpaavuuden uskon kautta, sulasta Jumalan armosta, Kristuksen veren tähden.

Tässä ei ole kyseessä ei ole jonkin yksittäisen meissä olevan pahan asian karsiminen, vaan todellinen ja kokonainen kääntymys. ’Kääntymys’ koostuu kahdesta osasta, katumuksesta ja uskosta. Siinä sydän kauhistuu lain tähden syntejä ja pakenee uskossa evankeliumin kautta Kristuksen veren ja haavojen suojaan. ”Sydän näkee kaikki oman itsemme synnit, tuomion ja kuoleman, jotka ovat tähän syntiin sidotut – ja kääntyy niistä pois kauhistuneena, etsien pelastusta ja turvaa yksin Kristuksesta. Minä itse’ on siis heitetty pois, hylätty, ja Kristus astuu sisään; siksi sinä elät, et enää itsessäsi, vaan Kristuksessa, joka on kuollut puolestasi.” (Lenski) Tämä on kristityn elämän oleellisin osa. C.S. Lewis sanoo, että vain täydellisesti hyvä pystyy tähän, mutta hän ei sitä tarvitse. Sen sijaan paha ihminen tarvitsee tätä, mutta hän ei siihen kykene. Mikä neuvoksi?

Narnian tarinoiden kirjassa ”Kaspianin matka maailman ääriin” Kristusta kuvaava suuri leijona Aslan käskee lohikäärmeeksi muuttuneen pojan, Eustace Ruikun riisua yltään lohikäärmeen nahka, niin hän olisi taas todellinen poika. Eustace-lohikäärme koettaa kaikin keinoin raapia nahkaa yltään, kerta toisensa jälkeen onnistumatta. Lopulta Aslan sanoo: ”Minun on tehtävä se.” Omilla kynsillään Aslan raastaa lohikäärmeen nahan ja käskee Eustacen kastautua läheisessä lammikossa. Eustacen noustessa vedestä hän on palannut todelliseksi pojaksi. Me emme voi itse omilla voimillamme tai ratkaisullamme kieltää itseämme ja ottaa Kristusta, emme voi riisua itseämme ja pukeutua Kristukseen itse. Jumalan on tehtävä kaikki tämä alusta loppuun asti. Kristus itse saa tämän aikaan sanansa ja sakramenttiensa kautta. Armonvälineet – Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen – ovatkin ne suuret aarteet, jotka omaksemme on annettu tässä maailmassa. Ne ovat Kristuksen seurakunnan suuret lahjat ja tuntomerkit, joista seurakunta elää. Niiden kautta omaksemme tulee Kristuksen pyhä, kallis veri, jolla meidät on lunastettu. ”Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.” (1.Piet.1:18-19)

Samaan aikaan siis joudumme kadottamaan oman elämämme ja sen mitä maailma voi tarjota Kristuksen tähden; mutta samalla löydämme todellisen elämämme Kristuksessa. Vasta Kristuksessa todella voimme elää Jumalan tahdon mukaista elämää hänen lapsinaan, Kristuksen veressä vapaina pahasta omastatunnosta sekä synnin ja kuoleman siteistä. Vasta Kristuksessa löydämme elämäämme kestävän perustan ja tarkoituksen, kestävän onnen ja rauhan. Jeesus sanoo meille tänäänkin: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö” (Joh.14:27)

Kristuksen sanan toinen osa on ”ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”. Kristityn matka tässä maailmassa on pyhiinvaellusta (suosittu teema Raamatussa). Siihen kuuluu Hyvästien jättäminen – jätämme hyvästit ’Minä itselle’; sitten kantamusten ottaminen – ristin kantaminen; sekä matkan kulkeminen oppaan perässä – Kristuksen seuraaminen. Tänäänkin Kristus kutsuu meitä tähän antamalla syntimme anteeksi ja sitten sanoen: ”Seuraa minua ottain risti”. Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanookin: ”Joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk.12:27). Tämäkin kuulostaa ensin lain käskyltä, mutta on tarkemmin katsottuna suloinen evankeliumi. Meidän ristimme tarkoittaa niitä kärsimyksiämme ja ahdistuksiamme, jotka osaksemme maailmassa tulevat Kristuksen tähden. Kristityn vaellus ei ole koskaan vain Kristuksen ristin seuraamista, vaan aina myös oman ristin kantamista. Salaperäinen ja suuri on tämä Jumalan lahja! Me saamme Kristuksen omina kannettavaksemme hänen ristinsä, mestariamme seuraten ja maailman ahdistuksia kestäen. Se lahja voi tuntua karvaalta, mutta sitä seuraa aina myös lohdutus. Tämän ristin ja kärsimyksen kanssa seuraa kuitenkin aina myös Jumalan siunaus ja varjelus. Kyseessä on nimittäin vieläkin Kristuksen risti, jota me kannamme hänen tähtenä. Kyseessä ei ole risti, jonka kautta syntimme sovitetaan – sen on Kristus itse kantanut, sen hän on jo valmistanut aivan täysin ja kokonaan – vaan risti, jonka saamme Kristukseen liitettyinä, hänen ominaan, hänen tähtensä. Luther kirjoittaa, että näkyvän Kristuksen kirkon tuntomerkki maan päällä on pyhä risti, jota seurakunta kantaa. Jeesus sanoo meille tänäänkin: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh.16:33)

Tässä on samaan aikaan ahdistus ja lohdutus, maailman aarteiden menettäminen mutta Jumalan armoaarteiden omistaminen. ”Ajatus on ylitsevuotavainen: Kristus johtaa, kantaen ristiään; ja kaikki hänen opetuslapsensa seuraavat kantaen kukin omaa ristiään, kuten miehet, jotka kulkevat kohti ristiinnaulitsemista. Paavali vie tämän kuvan vieläkin pidemmälle: He, jotka ovat Kristuksessa, ovat ristiinnaulinneet lihansa (Gal.5:24); ja Paavali itse on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa (Gal.2:20). Opetuslasten maalliset etuudet eivät ole houkuttelevia, mutta oli risti kuinka raskas tahansa, Kristus auttaa sinua kantamaan sitä häntä seuratessasi.” (Lenski) Kristus toimii siis maan päällä kahdella tavalla, salatulla ja julkisella tavalla. Hänen salattu toimintansa vaikuttaakärsimysten keskellä. Hän tulee omiensa luo heidän kärsiessään ja ristiään kantaessaan, lohduttaen ja kärsien, auttaen meitä kantamaan taakkaamme ja meitä Hengellään vahvistaen. Hänen julkinen toimintansa tapahtuu yhteisessä seurakunnan jumalanpalveluksessa, jossa Kristus tulee sanansa ja sakramenttiensa kautta luoksemme, päästää meidät synneistämme verellään, antaa uskomme vahvistukseksi Pyhän Hengen sydämiimme sekä sitoo meidät sanansa kautta yhä lujemmin itseensä. Luther kirjoittaakin, että Kristuksen oikean näkyvän kirkon tuntomerkit 4-6 ovat avainten valta, sovituksen virka ja seurakunnan yhteinen rukous jumalanpalveluksessa. Nämä ovat kristittyjen aarteet ja kirkon tuntomerkit, jotka sana antaa.

Saamme Kristukseen liitettyinä osaksemme sekä maailman vihan että Jumalan kiitoksen, palkan. Kristus tekee tekonsa Pyhän Henkensä kautta meissä ja meidän kauttamme. Tämän tähden kristittyjä vihaava maailma ei vihaa meitä vaan Kristusta, jonka ruumis olemme. Jumalan palkka ja kiitos ei tule viimeisenä päivänä meidän omasta ansiostamme, vaan Kristuksen tähden, koska olemme hänen ruumiinsa, jonka kautta hän tekee tekonsa. Tämän tähden Kristus opettaa opetuslapsilleen heitä ja meitäkin lohduttaen ja varustaen maailman ahdistuksia varten: ”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.” (Joh.15:18-21) Kristus tekee työnsä ja toimii, Pyhä Henki vaikuttaa seurakunnan keskellä, ja sekä maailman viha että Jumalan kiitos ja palkka tulevat meille armosta. ”Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan”

Ristissä ei ole ainoastaan ahdistus, vaan sitä seuraa aina myös lohdutus, sillä se kertoo, että me olemme Kristuksessa, hänen omiaan. Emme ole yksin. Apostoli Paavalin kautta Jumala itse lohduttaa meitä, ristiä kantavia lapsiaan, jotta me näkisimme kaikessa hänen armonsa ja siunauksensa Kristuksessa. Tässä on myös upeasti tiivistettynä tämän pyhän evankeliumiteksti. ”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva, koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta. (2.Kor.1:3-7).

Esa Yli-Vainio

Sulje