Katoavat ja katoamattomat aarteet (6.6.2021)

saarnakirjoitus

2. sunnuntai helluntaista

”Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. Siinä Kristus on esimerkkimme. Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi.”

Kirkkokäsikirja

Matt.16:24-27: Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä kuka ikinä tahtoo pelastaa sielunsa, hän on sen kadottava; mutta kuka ikinä kadottaa sielunsa minun tähteni, hän on sen löytävä. Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa maailman, mutta menettää sielunsa? Tai mitä voi antaa ihminen sielunsa lunnaiksi. Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.

”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” (2.Kor.1:2)

Jeesuksen julistuksen ytimenä tässä evankeliumitekstissä on sana: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Tekstin loppuosa selittää, mitä Kristus tässä tarkoittaa. Tämä sana ei kuulu ainoastaan apostoleille, vaan kaikille kristityille kaikkina aikoina. On oikeastaan kyse kristityn elämän olennaisimmasta osasta. Tässä on samaan aikaan sekä kristittyjen kohtaama ahdistus että Kristukselta saadut suuret lahjat.

Kristus sanoo, että hänen opetuslastensa, kristittyjensä tulee ensinnäkin kieltää itsensä. Tässä käytetty sana on aparneomai, joka tarkoittaa muun muassa ”kieltäytyä tuntemasta, sulkea ulos, eristäytyä, kieltäytyä omistamasta”. Jeesus jatkaa sanoen, että tämä tarkoittaa ”oman sielun kadottamista hänen tähtensä”, jonka seurauksena on sielunsa todellinen löytäminen Kristuksessa!  ”Sillä kuka ikinä tahtoo pelastaa sielunsa, hän on sen kadottava; mutta kuka ikinä kadottaa sielunsa minun tähteni, hän on sen löytävä.” ’Sielu’ (kreik. psykhee) tarkoittaa tässä samaa kuin ’elämä’. Jeesus tarkoitti tässä todennäköisesti heprean kielen vastaavaa sanaa ’nefesh’, joka tarkoittaa ’sielua’, ’henkäystä’, sekä ’itseyttä’. Hän tarkoittaa siis itsensä kieltämisellä sitä, että kukin hänen seuraajansa tunnustaa: ”Minä en ole itseni oma, vaan kuulun Jumalalle. Elämäni tarkoitus ei ole varjella itseäni ja ajaa omaa etuani, ahdistuksia kaihtaen; vaan seurata Kristusta.” Kieltämällä itsemme emme kiinnity sydämessämme omaan itseemme ja tähän maailmaan, sillä kiinnitämme sydämemme ja toivomme Jumalaan, Kristukseen ja hänen valtakuntaansa.

”Minä itse”- ajatuksen korottaminen on meissä kaiken ylpeyden ja synnin alkupiste. Kun elämämme keskittyy ”minun itseni” ympärille, toimimme ylpeästi ja muita alistaen. Jumalan edessä ”minä itse” yrittää pärjätä lain täyttämisen, oman hurskauden, ahkeran rukouksen ja muiden hyveiden avulla, mutta se on ja pysyy lain alla. Meidän tulee luopua omasta voimastamme ja kelpaavuudestamme Jumalan edessä ja nöyrtyä hänen edessään. Näin kiellämme itsemme ja kadotamme oman kelpaavuutemme ja ylpeytemme, joka pitää kiinni uskosta ”minuun itseeni”. Ja näin löydämme itsemme Jumalan armosta, Kristuksessa! ”Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, Jumalalta uskolle tulevan vanhurskauden.” (Fil.3:7-9) Kadottaessamme oman kelpaavuutemme saammekin iankaikkisena Jumalan lahjana täydellisen kelpaavuuden uskon kautta, sulasta Jumalan armosta, Kristuksen veren tähden.

Tässä ei ole kyseessä ei ole jonkin yksittäisen meissä olevan pahan asian karsiminen, vaan todellinen ja kokonainen kääntymys. ’Kääntymys’ koostuu kahdesta osasta, katumuksesta ja uskosta. Siinä sydän kauhistuu lain tähden syntejä ja pakenee uskossa evankeliumin kautta Kristuksen veren ja haavojen suojaan. ”Sydän näkee kaikki oman itsemme synnit, tuomion ja kuoleman, jotka ovat tähän syntiin sidotut – ja kääntyy niistä pois kauhistuneena, etsien pelastusta ja turvaa yksin Kristuksesta. Minä itse’ on siis heitetty pois, hylätty, ja Kristus astuu sisään; siksi sinä elät, et enää itsessäsi, vaan Kristuksessa, joka on kuollut puolestasi.” (Lenski) Tämä on kristityn elämän oleellisin osa. C.S. Lewis sanoo, että vain täydellisesti hyvä pystyy tähän, mutta hän ei sitä tarvitse. Sen sijaan paha ihminen tarvitsee tätä, mutta hän ei siihen kykene. Mikä neuvoksi?

Narnian tarinoiden kirjassa ”Kaspianin matka maailman ääriin” Kristusta kuvaava suuri leijona Aslan käskee lohikäärmeeksi muuttuneen pojan, Eustace Ruikun riisua yltään lohikäärmeen nahka, niin hän olisi taas todellinen poika. Eustace-lohikäärme koettaa kaikin keinoin raapia nahkaa yltään, kerta toisensa jälkeen onnistumatta. Lopulta Aslan sanoo: ”Minun on tehtävä se.” Omilla kynsillään Aslan raastaa lohikäärmeen nahan ja käskee Eustacen kastautua läheisessä lammikossa. Eustacen noustessa vedestä hän on palannut todelliseksi pojaksi. Me emme voi itse omilla voimillamme tai ratkaisullamme kieltää itseämme ja ottaa Kristusta, emme voi riisua itseämme ja pukeutua Kristukseen itse. Jumalan on tehtävä kaikki tämä alusta loppuun asti. Kristus itse saa tämän aikaan sanansa ja sakramenttiensa kautta. Armonvälineet – Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen – ovatkin ne suuret aarteet, jotka omaksemme on annettu tässä maailmassa. Ne ovat Kristuksen seurakunnan suuret lahjat ja tuntomerkit, joista seurakunta elää. Niiden kautta omaksemme tulee Kristuksen pyhä, kallis veri, jolla meidät on lunastettu. ”Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.” (1.Piet.1:18-19)

Samaan aikaan siis joudumme kadottamaan oman elämämme ja sen mitä maailma voi tarjota Kristuksen tähden; mutta samalla löydämme todellisen elämämme Kristuksessa. Vasta Kristuksessa todella voimme elää Jumalan tahdon mukaista elämää hänen lapsinaan, Kristuksen veressä vapaina pahasta omastatunnosta sekä synnin ja kuoleman siteistä. Vasta Kristuksessa löydämme elämäämme kestävän perustan ja tarkoituksen, kestävän onnen ja rauhan. Jeesus sanoo meille tänäänkin: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö” (Joh.14:27)

Kristuksen sanan toinen osa on ”ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”. Kristityn matka tässä maailmassa on pyhiinvaellusta (suosittu teema Raamatussa). Siihen kuuluu Hyvästien jättäminen – jätämme hyvästit ’Minä itselle’; sitten kantamusten ottaminen – ristin kantaminen; sekä matkan kulkeminen oppaan perässä – Kristuksen seuraaminen. Tänäänkin Kristus kutsuu meitä tähän antamalla syntimme anteeksi ja sitten sanoen: ”Seuraa minua ottain risti”. Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanookin: ”Joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk.12:27). Tämäkin kuulostaa ensin lain käskyltä, mutta on tarkemmin katsottuna suloinen evankeliumi. Meidän ristimme tarkoittaa niitä kärsimyksiämme ja ahdistuksiamme, jotka osaksemme maailmassa tulevat Kristuksen tähden. Kristityn vaellus ei ole koskaan vain Kristuksen ristin seuraamista, vaan aina myös oman ristin kantamista. Salaperäinen ja suuri on tämä Jumalan lahja! Me saamme Kristuksen omina kannettavaksemme hänen ristinsä, mestariamme seuraten ja maailman ahdistuksia kestäen. Se lahja voi tuntua karvaalta, mutta sitä seuraa aina myös lohdutus. Tämän ristin ja kärsimyksen kanssa seuraa kuitenkin aina myös Jumalan siunaus ja varjelus. Kyseessä on nimittäin vieläkin Kristuksen risti, jota me kannamme hänen tähtenä. Kyseessä ei ole risti, jonka kautta syntimme sovitetaan – sen on Kristus itse kantanut, sen hän on jo valmistanut aivan täysin ja kokonaan – vaan risti, jonka saamme Kristukseen liitettyinä, hänen ominaan, hänen tähtensä. Luther kirjoittaa, että näkyvän Kristuksen kirkon tuntomerkki maan päällä on pyhä risti, jota seurakunta kantaa. Jeesus sanoo meille tänäänkin: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh.16:33)

Tässä on samaan aikaan ahdistus ja lohdutus, maailman aarteiden menettäminen mutta Jumalan armoaarteiden omistaminen. ”Ajatus on ylitsevuotavainen: Kristus johtaa, kantaen ristiään; ja kaikki hänen opetuslapsensa seuraavat kantaen kukin omaa ristiään, kuten miehet, jotka kulkevat kohti ristiinnaulitsemista. Paavali vie tämän kuvan vieläkin pidemmälle: He, jotka ovat Kristuksessa, ovat ristiinnaulinneet lihansa (Gal.5:24); ja Paavali itse on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa (Gal.2:20). Opetuslasten maalliset etuudet eivät ole houkuttelevia, mutta oli risti kuinka raskas tahansa, Kristus auttaa sinua kantamaan sitä häntä seuratessasi.” (Lenski) Kristus toimii siis maan päällä kahdella tavalla, salatulla ja julkisella tavalla. Hänen salattu toimintansa vaikuttaakärsimysten keskellä. Hän tulee omiensa luo heidän kärsiessään ja ristiään kantaessaan, lohduttaen ja kärsien, auttaen meitä kantamaan taakkaamme ja meitä Hengellään vahvistaen. Hänen julkinen toimintansa tapahtuu yhteisessä seurakunnan jumalanpalveluksessa, jossa Kristus tulee sanansa ja sakramenttiensa kautta luoksemme, päästää meidät synneistämme verellään, antaa uskomme vahvistukseksi Pyhän Hengen sydämiimme sekä sitoo meidät sanansa kautta yhä lujemmin itseensä. Luther kirjoittaakin, että Kristuksen oikean näkyvän kirkon tuntomerkit 4-6 ovat avainten valta, sovituksen virka ja seurakunnan yhteinen rukous jumalanpalveluksessa. Nämä ovat kristittyjen aarteet ja kirkon tuntomerkit, jotka sana antaa.

Saamme Kristukseen liitettyinä osaksemme sekä maailman vihan että Jumalan kiitoksen, palkan. Kristus tekee tekonsa Pyhän Henkensä kautta meissä ja meidän kauttamme. Tämän tähden kristittyjä vihaava maailma ei vihaa meitä vaan Kristusta, jonka ruumis olemme. Jumalan palkka ja kiitos ei tule viimeisenä päivänä meidän omasta ansiostamme, vaan Kristuksen tähden, koska olemme hänen ruumiinsa, jonka kautta hän tekee tekonsa. Tämän tähden Kristus opettaa opetuslapsilleen heitä ja meitäkin lohduttaen ja varustaen maailman ahdistuksia varten: ”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.” (Joh.15:18-21) Kristus tekee työnsä ja toimii, Pyhä Henki vaikuttaa seurakunnan keskellä, ja sekä maailman viha että Jumalan kiitos ja palkka tulevat meille armosta. ”Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan”

Ristissä ei ole ainoastaan ahdistus, vaan sitä seuraa aina myös lohdutus, sillä se kertoo, että me olemme Kristuksessa, hänen omiaan. Emme ole yksin. Apostoli Paavalin kautta Jumala itse lohduttaa meitä, ristiä kantavia lapsiaan, jotta me näkisimme kaikessa hänen armonsa ja siunauksensa Kristuksessa. Tässä on myös upeasti tiivistettynä tämän pyhän evankeliumiteksti. ”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva, koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta. (2.Kor.1:3-7).

Esa Yli-Vainio