Pyhä ehtoollinen (1.4.2021)

Kiirastorstai

Kiirastorstai muodostaa pääsiäisjakson käännekohdan. Tuhkakeskiviikkona alkanut katumusaika päättyy kiirastorstain ehtoollisjumalanpalvelukseen. Kuten leipäsunnuntai oli keidas paastonajan sunnuntaiden joukossa, samoin poikkeaa kiirastorstai luonteeltaan hiljaisen viikon muista päivistä. Raamatullisena pääaiheena on ehtoollisen asettaminen. Lisäksi kiirastorstaina on vanhastaan muisteltu Jeesusta, joka pesee opetuslastensa jalat. Katolisessa maailmassa kiirastorstai on ollut ripittäytymispäivä. Tähän viittaa sen suomalainen nimikin (ruots. skara = puhdistaa; kiira myös vanha ilmaus pihapiirin pahasta, joka karkotetaan). Myös latinan nimitys ”dies viridum” (vihreiden oksien päivä) liittyy ripittäytymisaiheeseen: ehtoollisyhteydestä erotetut otettiin takaisin seurakunnan yhteyteen ja heistä tuli jälleen Kristus-viinipuun tuoreita oksia. Saksan ”Gründonnerstag” (= vihreä torstai) on myös käännös latinasta. Jotkut ovat selittäneet sen tulevan itkemistä tarkoittavasta sanasta grünen ja viittaavan katumuksentekijöiden kyyneliin. Englannin ”Maundy Thursday” viittaa kiirastorstain jalkojenpesuun, joka on päivän viettoon kuuluva kirkollinen seremonia mm. ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa sekä eräissä protestanttisissa yhteisöissä. Se palauttaa mieliin Jeesuksen käskyn, että kristittyjen tulee rakastaa ja palvella toisiaan. Kiirastorstain aihe on kertomus Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeisestä yhteisestä ateriasta ja pyhän ehtoollisen asettamisesta. Raamatuntekstit avavat erilaisia näkökulmia alttarin sakramentin sisältöön: uuden liiton ateria, Jeesuksen uhrikuoleman muisto, syntien anteeksiantaminen, kiitos ja ilo, taivaallisen juhlan odotus ja murretun leivän luoma yhteys. Kiirastorstain jumalanpalveluksen päätteeksi alttari voidaan riisua liturgisista esineistä ja vaatteista. Alttarin riisuminen aloittaa ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen, pääsiäispäivän iltaan jatkuvan kolmen päivän juhla-ajan, joka ilmaisee Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen yhteenkuuluvuuden. (Kirkkokäsikirja)

Matt.26:17-30: Mutta ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Mihin tahdot, että valmistamme pääsiäislampaan sinun syödäksesi?” Niin hän sanoi: ”Menkää kaupunkiin erään miehen luo ja sanokaa hänelle: ’Opettaja sanoo: Aikani on lähellä; sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa”. Ja opetuslapset tekivät, niin kuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja valmistivat pääsiäislampaan. Ja kun ilta tuli, asettui hän pöytään kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Ja heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: yksi teistä kavaltaa minut”. Ja he tulivat kovin murheellisiksi ja jokainen heistä rupesi sanomaan hänelle: ”Herra, en kai minä ole se?” Hän vastasi ja sanoi: ”Joka minun kanssani pisti kätensä vatiin, hän kavaltaa minut. Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin hänestä on kirjoitettu, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan! Parempi olisi sille ihmiselle, ettei hän olisi syntynyt.” Niin Juudas, joka hänet kavalsi, vastasi ja sanoi: ”Rabbi, en kai minä ole se?” Hän sanoi hänelle ”Sinä sanoit”. Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ”Ottakaa, syökää: tämä on minun ruumiini”. Ja hän otti maljan, kiitti, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, uuden liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Mutta minä sanon teille: tästälähin minä en juo tätä viinipuun hedelmää, ennenkuin sinä päivänä, juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” Ja veisattuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.  

”Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne” (2.Kor.13:13). Tässä kiirastorstain tekstissä meille kuvataan Herran pyhän ehtoollisen asettaminen. Kristus halusi kovasti nauttia tämän pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa, niin kuin hän sanoo: ”Ja kun hetki tuli, asettui hän aterialle ja apostolit hänen kanssansa. Ja hän sanoi heille: ’Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa’”. (Luuk.22:14-16). Ehtoollinen oli vanhan liiton pääsiäisaterian täyttymys, kuten Kristuksen uhri on Vanhan liiton uhrien täyttymys. Tämä ateria sijoittui pääsiäisjuhlan aikaan, juutalaisten ensimmäisen kuun aikaan. Vanhan liiton pääsiäisateria oltiin asetettu jokavuotiseksi muistoksi siitä, että Herra lunasti ja vapahti kansansa Israelin Egyptin orjuudesta. Israelilaisten tuli syödä pääsiäiskaritsa happamattoman leivän ja yrttien kanssa Herran asettamana vapautumisen ateriana, ja uhratun karitsan verta tuli sivellä kunkin talon ovenpieliin, jotta kansa säilyisi Herran viimeiseltä vitsaukselta, kuoleman enkeliltä (2.Moos.12). Ehtoollisen aterian kautta meillä on yhteys Kristuksen ristinkuolemassa hankkimaan vapautukseen synniltä, kuolemalta ja enkeliltä, hänen ruumiinsa ja verensä nauttimisen kautta.


Huomaa, kuinka ensiarvoisen tärkeää sekä veri että uhrilihan syöminen oli, sekä pääsiäisenä, että temppelipalveluksessa! Pääsiäiskaritsan liha syötiin ja sen veri suojeli kuolemalta. Myös monet vanhan liiton uhrit – paitsi polttouhri – tarkoitettiin osittain syötäväksi. Kaikkein pyhimmät uhrit, jotka alttari pyhitti tuli syödä ainoastaan Jumalan edessä temppelissä, ja ainoastaan virkaatekevät papit saivat sen syödä. Kaikkein pyhimmän ruoan syöminen oli osa pappien tehtävää, ja koska ruoka oli kaikkein pyhintä, se pyhitti myös sitä syövät papit. ”Ottakaa se ruokauhri, joka on jäänyt tähteeksi Herran uhreista, ja syökää se happamattomana alttarin ääressä; sillä se on korkeasti-pyhä. Ja syökää se pyhässä paikassa, sillä se on sinun osuutesi ja sinun poikiesi osuus Herran uhreista; niin on minulle käsky annettu.” (3.Moos.10:12-13) Perheen pää haki temppelissä teurastetun uhrikaritsan, jonka liha oli pyhä. Se valmistettiin ateriaa varten. Kansa söi kotonaan pääsiäisaterian aivan samoin kuin se oltiin 2.Moos.12 säädetty, orjuudesta vapautuksen ”muistoksi” – eli uudelleen toimittamiseksi. Tuon aterian kautta he liittyivät tuohon orjuudesta vapautukseen. He olivat nyt itse tuossa vapautettujen joukossa mukana. Karitsan veri suojasi nyt myös heitä. Karitsan lihan syödessä he tulivat kaikesta tästä osallisiksi. ”Noudattakaa tätä; se olkoon ikuinen säädös sinulle ja sinun lapsillesi. Ja kun te tulette siihen maahan, jonka Herra on teille antava, niinkuin hän on sanonut, niin noudattakaa näitä menoja. Kun sitten lapsenne kysyvät teiltä: ’Mitä nämä menot merkitsevät?’ niin vastatkaa: ’Tämä on pääsiäisuhri Herralle, joka meni israelilaisten talojen ohi Egyptissä, kun hän rankaisi egyptiläisiä, mutta säästi meidän kotimme'”. (2.Moos.12:24-27)

Nyt siis Kristus ja hänen opetuslapsensa kokoontuivat pääsiäisaterian ääreen, Egyptistä vapautumisen ääreen. Jeesus aloittaa tavallisella pääsiäisateria-liturgialla, mutta sitten toimii yllättäen; hän ottaa viinin ja leivän, siunaa ne rukouksella, murtaa leivän ja sanoo, hyvin olennaisessa kohtaa aterian nauttimisen ”liturgiaa”: ”Ottakaa, syökää: tämä on minun ruumiini”; ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, uuden liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” Hän asettaa uuden liiton, uuden pääsiäisaterian, jonka perustana on hänen lihansa ja verensä. Koskaan ei ollut kukaan sanonut mitään näin järkyttävää juutalaisille! Hänen ruumiiinsa tuli syödä, ja hänen verensä juoda! Tämä on sentähden, että Kristus antaa pyhäksi uhriksi oman ruumiinsa ja verensä koko maailman syntien sovitukseksi. Hänen ruumiinsa ja verensä on iankaikkisesti kelpaava uhri, joka täyttää sekä pääsiäiskaritsan ruumiin ja veren esikuvan, että jokaisen vanhan liiton polttouhrin, syntiuhrin, ruokauhrin ja yhteysuhrin. Hänen täydellisessä uhrissaan vanhan liiton uhrit täyttyvät, eikä niitä enää tarvita. ”Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa! Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.” (Hepr.9:13-15) Vanhan liiton tilalle tulee uusi liitto, täydellinen armoliitto – jonka jumalanpalvelus on vanhan liiton jumalanpalveluksen täyttymys, ja jonka ytimessä on Kristuksen uhrin syöminen ja juominen. ”Sanoessaan ’uuden’ hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.” (Hepr.8:13) Hän on uusi Mooses (Mooseksen esikuvan täyttymys), joka asettaa omassa uhrissaan iankaikkisen liiton, ollen myös iankaikkisesti täydellinen ja kestävä ylimmäinen pappi.

Hänen ruumiinsa ja verensä uhrin kautta sekä hänen pappeutensa kautta meillä on yhdessä hänen kanssaan pääsy Isän Jumalan eteen, kaikkein pyhimpään, jo täällä maan päällä. Tämä pääseminen Isän eteen kaikkeinpyhimpään meille tarjotaan jo kasteessa, mutta myös konkreettisella tavalla ehtoollisessa. Siinä meille annetaan syötäväksi Kristuksen pyhä ruumiin uhri, meidän puolestamme annettu, ja tämä uhri saa meidät pyhittää – siis tehdä osalliseksi Jumalan pyhyydestä ja kuoletettu pois lain kirouksesta (Hepr.10:10, 20; Room.7:4). Siinä meille annetaan juotavaksi Kristuksen pyhä veri, meidän puolestamme vuodatettu – syntiemme anteeksiantamiseksi, meidän puhdistamiseksemme ja pyhittämiseksemme, pääsyksi Isän eteen (Ef.1:7; Hepr.9:14; Hepr.10:19; 1.Joh.1:7) Heprealaiskirje tiivistää:  ”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä (Hepr.10:19-22). Ehtoollisessa meidät liitetään siis ruumiillisella, konkreettisella tavalla kaikkeen siihen, mitä Kristus on Golgatalla ja ylösnousemuksessaan meille hankkinut. Siinä me saamme yhdessä hänen kauttansa kuolla – pois synnistä ristiinnaulittuna; sekä liittyä ruumiilliseen ylösnousemukseen yhdessä hänen kanssaan! Jeesus opettaa siitä armosta, mikä meillä on hänen lihansa ja verensä syömisessä ja juomisessa: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.” (Joh.6:53-56) 

Ehtoollisessa meillä on siis kaikkein suurin yhteys siihen armoon, joka meillä on ainoastaan Kristuksen Golgatalla annetussa ruumiin ja veren uhrissa. Tämän tähden ehtoollisen runsas, jatkuva nauttiminen on niin ensiarvoisen tärkeää. Ehtoollisessa meillä on Kristuksen omien kaikkein pyhin aarre, luovuttamattoman kallis ja välttämätön, sillä se välittää, tarjoaa ja jakaa meille leivän ja viinin muodossa, niihin liitettynä, niiden ”kanssa ja alla” todellisesti ja olemuksellisesti Kristuksen ruumiin ja veren, meidän edestämme annetun ja vuodatetun syntiemme anteeksiantamiseksi. ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?” (1.Kor.10:16) Ehtoollinen on siunauksen ateria, jossa Kristus itse siunaa meitä ruumiillaan ja verellään, puhdistaen meidän ruumiimme ja sielumme kaikesta synnistä, antaen meille Pyhän Henkensä ja tehden meidät Jumalan temppeleiksi (1.Kor.3:16), ja liittäen meidät tiukemmin itseensä ja ruumiiseensa, seurakunnan yhteyteen. ”Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.” (1.Kor.10:17)

Jeesus lähettää opetuslapset valmistamaan tämän aterian erään miehen luo, antaen sanan: ”Sinun luonasi minä syön pääsiäisateriani opetuslasteni kanssa.” Samalla tavoin Kristus tulee sanansa ja ehtoollisensa kanssa meidän luoksemme, meidän huoneeseemme, ja tekee siitä Herran huoneen sanallaan ja Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan nimellä. Hän ei tule vain meidän vieraaksemme, vaan meidän isännäksemme, meitä palvelemaan. Hän kattaa meille pöydän, jonka ääreen saamme käydä nauttimaan hänen ateriaansa, hänen ruumiistaan ja vertaan. Meitä kehotetaan osallistumaan jatkuvaan pääsiäisjuhlaan ja nauttimaan ehtoollisessa pääsäiskaritsamme Kristuksen uhri, jotta saisimme hänen uhrissaan puhdistuksen synnin hapatuksesta. ”Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.” (1.Kor.5:7-8)

Esa Yli-Vainio

Kunnian kuninkaan alennustie (28.3.2021)

Palmusunnuntai

Palmusunnuntain ja 1. adventtisunnuntain evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta. Kristuksen julkinen toiminta tähtäsi alusta lähtien hänen elämänsä viimeisiin päiviin. Palmusunnuntain nimi (dominica palmarum) viittaa Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin, jolloin ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Tämän muistelemiseen on liittynyt tapa tuoda kirkkoihin palmunoksia ja niistä tehtyjä koristeita. Niitä on myös kannettu palmusunnuntain kulkueissa. Pohjoisemmissa maissa on palmunoksien sijaan käytetty pajunoksia. Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie. Betaniassa voideltu Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta juuri näistä tuli toivon ja voiton merkki, jonka vertauskuvia ovat palmunoksat. Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita. (Kirkkokäsikirja)

Hepr.7:24-27: Mutta tällä on katoamaton pappeus sentähden, että hän pysyy iankaikkisesti, jonka tähden hän voi myös tehdä autuaiksi ne, jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan tykö, koska hän aina elää rukoillakseen heidän edestään. Sellainen ylimmäinen pappi meille sopiikin, pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei tarvitse joka päivä, niinkuin ylimmäisten pappien, ensin uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki yhdellä kertaa, uhratessaan itsensä.  

”Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta!” (Tiit.1:4)

Jeesus on Kristus, voideltu. Hän on meidän ylimmäinen pappimme, joka on kantanut syntimme ja uhrannut itsensä puolestamme. Hän on meidän kärsivä kuninkaamme, joka ei hallitse voimalla ja väkivallalla, vaan alistuen kärsimykseen ja alhaisuuteen. Jeesus oli meidän pappimme ja kuninkaamme jo maan päällä toimiessaan orjan muodossaan, alennustilassaan, kärsimisessään meidän syntiemme täydelliseksi sovitukseksi. Hän on sitä myös nyt, kun hän on voittanut kuoleman ja noussut haudasta, sekä astunut taivaisiin Isän oikealle puolelle kirkastettuna, korotettuna ja kaikkivaltiaana Herrana, meidän välimiehenämme. Pojan ”hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.” (Hebr.1:2-4)

Kristuksella on katoamaton pappeus. Hänen koko elämänsä oli pappina toimimista meidän edestämme, mutta syntien sovituksen ja uhrin hän on antanut kertakaikkisesti yhdellä ainoalla kertaa. Hän uhrasi itsensä Golgatalla, antoi ruumiinsa ja verensä sijaisuhriksi maailman synnin sovitukseksi. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan… Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2.Kor.5:19-21) Heprealaiskirje käyttääkin Jeesuksesta nimeä Kristus puhuen hänestä meidän ylipappinamme. Hän pysyy meidän pappinamme keskeytyksettä, katoamatta, alati ja iankaikkisesti. Hänen papillinen palvelutehtävänsä ei keskeydy eikä katkea. Yhä Isän oikealla puolella hän toimii meidän hyväksemme, meidän puolestamme rukoillen ja meille ruumiinsa ja verensä uhrin sovitusarmoa jakaen. Tässä Heprealaiskirje viittaa psalmin 110 jakeeseen 4: ”Herra on vannonut eikä sitä kadu: ’Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan’”. Kristuksen pappeus ja hänen uhrinsa ovat molemmat sekä iankaikkisesti pysyviä, kertakaikkisia ja täydellisiä. Toista ylipappia emme tarvitse, toista uhria emme tarvitse. Meillä on täydellinen sovitus Kristuksen uhrissa, ja hän itse jakaa sen lahjat – syntien puhdistuksen ja pyhityksen antamansa sovituksen sanan ja sovituksen viran kautta (2.Kor.5:18-20).

Raimo Koski-Homi kirjoittaa kirjassa Heprealaiskirjeen äärellä: ”Vanhan liiton pappeja ja ylipappeja ehti 1500 vuoden aikana olla luvuton määrä 35-40 sukupolven ajan, sillä kaikki he poikkeuksetta kuolivat. Kuolema ei sallinut heidän pysyä, kun taas Jeesus pysyy iankaikkisesti. Hänen tultuaan ei enää ketään toista pappia tarvita välittäjäksi, vaan Jeesus pelastaa täydellisesti. Kun hän kykeni tekemään ihmisiä autuaiksi jo Vanhan liiton aikana väliaikaisilla järjestelyillä, kuinka paljon voimallisemmin se tapahtuukaan Uudessa liitossa nyt, kun on tullut täydellisyys (teleioosis). Nyt hänen kauttaan pääsee uskossa suoraan Jumalan tykö ilman mutkikkaita järjestelyjä. Ylimmäinen pappi elää nyt aina rukoillakseen omiensa puolesta. Se kuuluu hänen virkaansa korotuksen tilassa taivaassa ja apostolisen sanan sekä sakramenttien käyttö alhaalla maan päällä, kunnes kirkkaus koittaa eikä välineitä enää tarvita.” (s.35-36)

Meillä on täydellinen, valmis autuus, koska ylipappimme Kristus on kärsinyt, kuollut, noussut kuolleista ja astunut Isän eteen, vieden verensä uhrin taivaalliseen kaikkeinpyhinpään, Isän eteen ja palvellen nyt meidän välimiehenämme ja pappinamme taivaallisessa pyhäkössä iankaikkisesti! ”Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset” (Hepr.5:8-9); ”Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” (Hepr.9:24); Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa, tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen. (Hepr.8:1-2). Millaista tämä Kristuksen taivaallinen ylimmäispapillinen palvelus sitten on? Hän jatkuvasti rukoilee meidän puolestamme, kantaa rukouksemme Isän eteen, tuo meille Isän siunauksen, jakaa meille iankaikkisesti kelpaavan ruumiinsa ja verensä pyhää uhria ja sitä sovitusta, jonka hän on hankkinut. Tässä mainitaan erityisesti Kristuksen rukous. Jeesus elää ja toimii välimiehenämme meitä siunaten ja rukoillen lakkaamatta. Siksi autuutemme on iankaikkista ja varmaa, sillä hänen uhrinsa on iankaikkisesti pysyvä ja meidän viemisemme Isän eteen on alati jatkuvaa. Me emme ole poissa hänen palveluksestaan eikä hän poissa meidän luotamme, vaan jumalanpalveluksessa, sanan ja sakramenttien kautta olemme hänen luonaan taivaallisessa jumalanpalveluksessa. Kristus tuo taivaan valtakuntansa ja ylimmäispapillisen palveluksensa sekä taivaan seurakunnan meidän luoksemme armonvälineiden kautta. ”Te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.” (Hepr.12:22-24)

Kristus on sellainen ylimmäinen pappi, joka meille sopiikin, toisin sanoen hän on ylipappi, joka on antanut itsensä ja kaiken, mitä hänen on meille. Hän on pappi ”meille”, ”meitä varten”, ”meidän puolestamme”. Näissä sanoissa on evankeliumi. Jeesus on sitä, mitä me syntisinä ihmisinä emme ole, mutta hänessä me saamme armosta kaiken sen mikä hänen omaansa on. Me emme ole itsessämme pyhiä, mutta hän on ja hän tekee meidät pyhiksi. Jeesuksen pyhyys on täydellistä omistautumista Jumalan tahdolle. Me rikomme tuon tahdon, mutta ylimmäinen pappimme on sen täydellisesti täyttänyt ja siksi me saamme hänessä ja hänen kauttaan kaiken anteeksi. Hän on meidän pyhyytemme. Me olemme pahat ja vialliset, mutta hän on viaton ja ilman mitään pahaa – hänessä meillä on viattomuus. Hän on meidän viattomuutemme. Me olemme itsessämme synnin saastuttamat, mutta ylipappimme Kristus on tahraton ja hänen verensä puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Hän on meidän tahrattomuutemme. Me olemme itsessämme synnissä kiinni, mutta hän on synnistä erotettu, ja syntisten ystävänä päästää meidät verellään ja sanallaan synneistämme. Hän on astunut taivaita korkeammaksi, jotta veisi meidät mukanaan Isän luo. Hän ottaa sen pahan, mikä meidän on ja antaa meille sen hyvän, mikä on hänen. Kristuksen veressä meitä katsotaan yhtä pyhinä, viattomina, tahrattomina, synnistä erotettuina ja taivaallisen korkeina kuin Jeesus itse on. Tämä meille annetaan kasteessa, sanassa ja ehtoollisessa.

Raimo Koski-Homi kirjoittaa: ”Jeesuksen kaltainen ylimmäinen pappi meille sopiikin eli oli tarpeen autuudeksemme: pyhä, viaton, tahraton ja syntisistä erotettu, niin ettei hän olisi voinut edes sekaantua vieraisiin syntieihin saati sitten langeta itse. Tällainen hän oli jo alennuksen tilassa. Mutta nyt korotettuna hän on tullut kaikkia taivaita korkeammaksi myös ihmisluontonsa puolesta niin, että jokainen luotu ja kaikki ulottuvuudet ovat jumalihmisen vallassa… Kristuksen ei tarvitse uhrata omien syntiensä edestä. Siksipä hän uhrasi itsensä kertakaikkisena uhrina eikä näin täydellistä uhria saa eikä tarvitse täydentää eikä toistaa… Mooseksen laki asetti heikkoja ja vajavaisia ihmisiä ylimmäisiksi papeiksi vähäksi aikaa kerrallaan, mutta heidän jälkeensä Jumalan valan sana asetti pysyvästi ainoaksi Ylimmäiseksi Papiksi ihmisluontonsakin puolesta iankaikkisesti täydelliseksi tulleen Jumalan Pojan, jonka uhri pätee iäti.” (Heprealaiskirjeen äärellä s.36-37)

Jeesuksen ruumiin ja veren uhri on kertakaikkisesti annettu ja kannettu taivaan alttarille, sitä ei tule uudelleen uhrata. Sen sijaan Jeesus jakaa ja tarjoaa tämän uhrinsa siunaukset ja hyödyt: syntien puhdistuksen, vanhurskautuksen ja pyhityksen, pääsyn Isän luo jatkuvasti meille ihmisille täällä maan päällä sanan ja sakramenttien kautta. Näihin tartumme ja ne omistamme uskon kautta, armosta. Jeesus on uhri, joka on samaan aikaan kertakaikkinen, mutta joka meille tarjotaan armonvälineissä jokapäiväisenä, aamuin ja illoin uskossa kuulemisen kautta, syömisen kautta ja juomisen kautta.

Esa Yli-Vainio

Elämän leipä (14.3.2021)

4.paastonajan sunnuntai

Vanhan antifonitekstin mukaan alkusanasta (Jes.66:10) saatu nimitys ’laetare’ (= iloitkaa) ilmaisee, että tämä sunnuntai on eräänlainen levähdyspaikka, virvoittava keidas paastonajan erämaavaelluksella. Tätä pyhää on sanottu puolipaastosunnuntaiksi, sillä se sijaitsee keskellä paastonaikaa. Toinen nimitys on leipäsunnuntai, koska päivän tekstit puhuvat viidentuhannen ruokkimisesta ja ihmisten tarvitsemasta hengellisestä ravinnosta. Jeesus itse on elämän leipä. Hän jakaa lahjojaan meille ja opettaa meitä jakamaan omastamme tarvitseville. Sisällöltään tämä sunnuntai sivuaa kiirastorstain aihepiiriä. (Kirkkokäsikirja)

Joh.6:48-58: ”Minä olen elämän leipä. Isänne söivät mannaa erämaassa, ja kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta, jotta ihminen sitä söisi eikä kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, niin hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, jonka minä annan maailman elämän puolesta.” Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: ”Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?” Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on tosi ruoka, ja minun vereni tosi juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hän pysyy minussa, ja minä hänessä. Niinkuin elävä Isä lähetti minut, ja minä elän Isäni tähden, niin hänkin, joka syö minua, elää minun tähteni. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei niinkuin Isänne söivät ja kuolivat; joka syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.”  

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (FIlem.1:3) Jeesus puhuu nyt järisyttävämmin, hämmästyttävämmin ja shokeeraavimmin kuin koskaan aiemmin. Koko Johanneksen evankeliumin kuudes luku kertoo Jeesuksesta leivän antajana. Sen ytimessä on Jeesuksen lahja: Hän antaa ruumiinsa ja verensä syötäväksi ja juotavaksi uskossa iankaikkiseksi elämäksi.

Kaikki alkoi Jeesuksen kuulijajoukon vatsanmurinasta. Jeesus teki aiemmin ihmeen, jonka kautta hän ruokki suuren ihmisjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla (Joh.6:1-15). Väkijoukon reaktio oli suuri: Kun nyt ihmiset näkivät sen tunnusteon, jonka Jeesus oli tehnyt, sanoivat he: ”Tämä on totisesti se profeetta, joka oli maailmaan tuleva”. Kun nyt Jeesus huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, väistyi hän taas pois vuorelle, hän yksinänsä. (Joh.6:14-15) Jeesus meni opetuslapsineen järven toiselle puolelle, ja kansa seurasi häntä sinne. He halusivat tehdä hänestä kuninkaan ajatellen, että ”Tämä profeetta kykenee ruokkimaan kansan ilman, että me teemme mitään työtä ruokamme eteen! Kuninkaana hän olisi aivan verraton!” Jeesus sanookin heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut.” (Joh.6:26-27) Kansa ei vieläkään ymmärtänyt, vaan vatsaansa ajatellen yhä uudelleen yrittivät saada Jeesukselta lisää ihmeellistä ruokaa. He sanoivat: ”Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: ’Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi’.” (Joh.6:30-31) Nyt Jeesus aloittaa tämän ihmellisen ja järisyttävän, jopa shokeeraavan saarnansa. Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” Niin he sanoivat hänelle: ”Herra, anna meille aina sitä leipää”. Jeesus sanoi heille: ”Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. (Joh.6:32-35)

Kuinka usein ovatkaan maalliset huolet; ruoka, vaatetus, toimeentulo, raha ja muu sellainen – jokapäiväisen leivän asiat – ovat meidän mielessämme niin, että olemme kuin nuo juutalaiset, jotka roikkuvat kyllä Jeesuksen kantapäillä, mutta eivät silti omilta mielihaluiltaan ja vatsaltaan kuule, mitä hänellä on sanottavaa ja tarjottavaa! Tämä on meilläkin jatkuvana uhkana. Varo, ettei sinuun osu apostoli Paavalin sanat: ”heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.” (Fil.3:19) Maallisesta hyvinvoinnista ja omaisuudesta voi tulla meille este Jumalaan luottamiseen – tämä tapahtuu helposti, olemmehan kaikki syntisiä ja siksi meidän on mahdotonta luonnostamme turvata kaikessa Jumalan huolenpitoon. Jeesus kuitenkin opettaa: ”Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?… Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?… Älkää siis murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’ Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” (Matt.6:25,27,31-34) Jumala kyllä pitää meistä huolen. Hän on lähettänyt meille Kristuksen, ja Kristuksessa antanut meille kaikki lahjansa. Etsimme ensin Jumalan valtakuntaa, ja löydämme sen, kun kuulemme Kristusta. Hän antaa sanansa kautta valtakuntansa ja lahjansa meille. Emme saa ainoastaan ruokaa, vaan hengellistä ruokaa, elämän leipää.

Jeesus ei halua antaa kansalle mannaa taivaasta – hän olisi sen voinut Jumalan Poikana tehdä, olihan hän suurempi kuin Mooses; vaan hän halusi antaa vieläkin enemmän: Itsensä. Hän halusi antaa itsensä kansalle elämän leiväksi. Kuten manna tuli Jumalalta taivaasta leipänä, joka ravitsi Israelin kansaa erämaavaelluksen aikana joka päivä niin, etteivät he kuolleet nälkään, tuli Jumalan Poika taivaasta, Isän luota (Joh.1:2) ja syntyi ihmiseksi; ”tuli lihaksi” (Joh.1:14) antaakseen lihansa koko maailman elämän puolesta. Tämän hän on tehnyt korkeimpana, täydellisenä ylimmäisenä pappina ja Jumalan uhrina (Hebr.9:11-15). Hän antoi ruumiinsa täydellisenä uhrina meidän edestämme: ”… me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. (Hebr.10:10) Hän antoi ristillä ruumiinsa ja vuodatti verensä sovitusuhriksi koko maailman syntien edestä, ja taivaaseen astuessaan hän meni ”oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” Näin hän on ruumiinsa ja verensä uhrilla täyttänyt koko vanhan liiton uhrien esikuvan täydellisesti ja saanut aikaan täydellisen syntien sovituksen. ”… nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.” (Hebr.9:26)

Jeesus sanoo, että hän on parempi ruoka kuin manna. Hän on taivaasta tullut elämän leipä, sekä elävä leipä. Nyt tuleekin tuo hätkähdyttävä sanoma: Se elämän leipä, jonka Jumala on lähettänyt syötäväksion Jeesuksen Kristuksen liha, hänen ruumiinsa”Se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, jonka minä annan maailman elämän puolesta.” Jeesuksen ruumis on meidän edestämme annettu täydellinen uhri, jonka Jumala on valmistanut koko maailmaa varten.  Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. (Hebr.10:5-6)[1] Jeesuksessa meillä ei ole kuollutta ja väliaikaista ravintoa, vaan hän on tullut meille eläväksi ja elämän antavaksi ruoaksi. Hänessä on iankaikkinen elämä (Joh.1:4), ja tästä elämästä pääsee osalliseksi jokainen, joka tuon leivän syö. Näin Kristus, joka uskossa syödään, saa aikaan elämän meissä. Hänen elämänsä tulee meille syömisen ja uskomisen kautta. Kuten vanhan liiton temppelipalveluksessa syötiin kaikkein pyhin uhriliha, joka pyhitti sitä syövät papit (esim. 3.Moos.6:8-29), on Jeesus samalla tavoin antanut meille oman kaikkein pyhimmän lihansa syötäväksi, jotta se saisi meidät pyhittää ja antaa meille osallisuuden Jumalan pyhyydestä, syntien puhdistuksesta ja iankaikkisesta elämästä.

Tämä sanoma järkytti juutalaiset! He ymmärsivät Jeesuksen puhuvan todellakin ruumiinsa syömisestä: ”Kuinka tämä voi antaa meille lihansa meille syötäväksi?” he kyselivät. Jeesus voi. Hänellä on siihen valta Isältä. Hän toimii Jumalan Poikana Isän Jumalan valtuutuksella. Tätä varten Isä on hänet lähettänyt: että hän ruumiissaan kantaisi koko maailman synnit, ottaisi ne pois meiltä itselleen ja sovittaisi ne Golgatan puussa uhrinamme kärsien meidän sijastamme. Tästä sovituksesta pääsee osalliseksi vain uskomalla ja syömällä. Mutta ei tässä vielä kaikki! Jeesus lisää vielä shokeeraavamman sanan: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämää, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Juutalaisilla oli ehdoton veren juomisen kielto, kuolemanrangaistuksen uhalla. Pyhää lihaa tosin syötiin temppelissä ja näin tultiin osalliseksi Jumalan siunauksista, mutta ehdottomasti ei saanut juoda verta. Ja vieläpä ihmisen verta! Mutta nyt Jeesus antaa sekä ruumiinsa että verensä syötäväksi ja juotavaksi ja sanoo, ettei tästä seuraa kuolemaa, vaan iankaikkinen elämä! Hänen lihansa ja verensä ei ole ainoastaan ihmisen, vaan ihmiseksi syntyneen Jumalan ruumis ja veri, meidän edestämme annettu ja vuodatettu. Tuossa ruumiissa ja veressä on Jumalan iankaikkisen elämän voima! Iankaikkinen elämä on hankittu ja voitettu meille Golgatalla Kristuksen ruumiin ja veren uhrissa, ja se jaetaan meille tuon uhrin välityksellä; sanan ja sakramenttien kautta. Se otetaan vastaan ja nautitaan uskolla. Kristuksen ruumis ja veri ovat TOSI ruoka ja TOSI juoma – siis niiden vaikutus on todella elämää antava, kun meidän maallinen ruokamme ja juomamme ovat vain väliaikaista ravintoa, kuva tuosta todellisesta elämän ravinnosta.

Kristus tarjoaa meille todellisesti ruumiinsa ja verensä jumalanpalveluksessa saarnatun sanan, synninpäästön ja konkreettisesti ehtoollisen välityksellä. Vaikka Joh.6:ssa ei olekaan ehtoollisen asettaminen, niin siinä selvästi puhutaan siitä lahjasta, joka meille ehtoollisessa annetaan todellisesti, konkreettisesti ja vaikuttavasti. Kristus sanoo opetuslapsilleen ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini”… ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. (Matt.26:26-28) Ehtoollisessa me nautimme Kristuksen ruumiin ja veren syntiemme anteeksiantamiseksi. Siinä me tulemme todella osalliseksi hänen verensä vuodatuksesta ja sen hyödystä meidän lunastukseksemme, sekä hänen ruumiinsa kuolemasta – ja ylösnousemuksesta! Kuten Kristus ruumiillisesti nousi kuolleista kolmantena päivänä kuolleista, hän meidätkin herättää ruumiillisesti viimeisenä päivänä, sillä meidät on hänen ruumiinsa ja verensä syödessämme tähän iankaikkiseen elämään liitetyt – olemme liitetyt Kristukseen ja kaikkeen, mitä hänessä on! Näin meidän ruumiimme, sielumme ja henkemme ovat kätketyt ja sidotut iankaikkiseen elämään Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus sanoo: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hän pysyy minussa, ja minä hänessä. Niinkuin elävä Isä lähetti minut, ja minä elän Isäni tähden, niin hänkin, joka syö minua, elää minun tähteni.” Missouri-Synodin pastori Will Weedon sanoo osuvasti, että kun ihmiskunnan lankeemus tapahtui kuuliattomuudessa syömisen kautta, tapahtuu ihmiskunnan sovitus ja pelastus uskossa syömisen kautta. Aadam söi paratiisin elävästä puusta ja iankaikkinen kuolema tuli; kun Aadamissa langennut syö kuoleman puusta, ristiltä annetun Kristuksen ruumiin ja veren, tulee hänelle iankaikkinen elämä.

Tätä tosi ruokaa ja tosi juomaa saamme itsellemme päivittäin rukoilla, emme juutalaisten tavoin epäillen ”Kuinka tämä voi antaa ruumiinsa meille syötäväksi”, vaan uskoen ”Tässä Kristus itse antaa ruumiinsa ja verensä minulle syötäväksi ja juotavaksi.” Saamme sanoa uskossa, tähän ruumiiseen ja vereen turvaten: ”Herra, anna meille aina tätä leipää.” Ja sanan uskoessamme sekä ehtoollista nauttiessamme saamme uskoa sen antavan Kristuksen sanat, jotka hän tänäänkin sanoo: ”joka syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.”

Esa Yli-Vainio

[1] Nämä olivat syötäviä uhreja.

Jeesus, kiusausten voittaja (21.2.2021)

1. paastonajan sunnuntai (Invocavit)

Päivän latinankielinen nimi ”invocavit” (= hän huutaa minua) tulee tämän sunnuntain antifonin alusta (Ps.91:15). Ensimmäisen paastonajan sunnuntain keskeinen aihe on kertomus Jeesuksen kiusaamisesta autiomaassa. Häntä houkuteltiin pettämään kutsumuksensa, mutta hän voitti kiusaukset. Kiusaaja ei jätä rauhaan ketään nykypäivänkään ihmistä, mutta apumme on Kristus, kiusausten voittaja. (Kirkkokäsikirja)

Mark.1:12-13: Ja kohta Henki ajoi hänet erämaahan. Ja hän oli erämaassa neljäkymmentä päivää, ja saatana kiusasi häntä, ja hän oli petojen kanssa; ja enkelit palvelivat häntä.

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (1.Kor.1:3) Kun Jeesus oli ottanut Johannekselta kasteen Jordanissa, ja Pyhä Henki oli laskeutunut hänen ylleen, johdatti Henki hänet erämaahan. Jeesusta ei vietelty harhaan eikä hän eksynyt polulta, vaan Pyhä Henki johdatti hänet hänen lunastajantehtävässään erämaahan saatanan kiusattavaksi. Erämaassa Jeesus paastosi 40 päivää ja kohtasi saatanan kaikkine kiusauksineen, selviten koetuksesta kuuliaisena Isän tahdolle ja omalle tehtävälleen olla meidän edustajamme ja lunastajamme.

Erämaassa, kiusausten keskellä

Tuntuuko sinusta, että olet hengellisesti erämaassa? Oletko keskellä ahdinkoa tai tyhjyyttä tai saatanan kiusausten ja hyökkäysten jatkuvana kohteena? Minkä kiusauksen keskellä sinä kaadut, mikä syntisi saa sinut tuntemaan itsesi heikoksi ja avuttomaksi, Jumalan hylkäämäksi? Meidät, jotka olemme Kristukseen kastettu, on myös otettu myös osallisiksi hänen valtakunnastaan, jota vastaan saatanan valtakunta jatkuvasti hyökkää ja sotii. Mutta niin kauan, kun me pysymme Jumalan sanan luona, syntien tunnustuksessa ja anteeksiannossa, evankeliumin saarnan kuulemisessa ja uskomisessa, ehtoollisen vastaanottamisessa ja Kristuksen veren osallisuudessa, ei synti, kuolema ja perkele voi meitä kukistaa ja suistaa kadotukseen. Se voi meidät lyödä maahan, mutta koska Kristus on kuollut ja kuolleista noussut meidän puolestamme, saamme mekin nousta ja elää. Vaikka me lankeamme, on Jeesus kestänyt ja voittanut saatanan. Siksi mikään synti ei voi meitä kadottaa, kun me pysymme hänen sanassaan ja veressään.

Kristus armonistuimena, ylimmäisenä pappina ja sovitusuhrina

Mutta miksi Henki vei Jeesuksen juuri erämaahan saatanan kiusattavaksi? Vanhassa testamentissa Jeesuksen uhrin esikuvana toimii muun muassa suuren sovituspäivän kaksi uhria. Toisen veri pirskotettiin koko kansan syntien sovitukseksi armonistuimelle kaikkeinpyhimpään, toinen lähetettiin erämaahan ”Asaselille” koko Israelin synnit harteillaan. Oliko Jeesus siis syntipukki erämaassa? Hänessä toteutui Suuren sovituspäivän uhrit, ylimmäinen pappeus, sekä temppelin armonistuin: ”Ja Aaron tuokoon sen kauriin, jonka arpa määräsi Herralle, ja uhratkoon sen syntiuhriksi. Mutta se kauris, jonka arpa määräsi Asaselille, asetettakoon elävänä Herran eteen, että sille toimitettaisiin sovitus ja se sitten päästettäisiin erämaahan Asaselille… Ja Aaron laskekoon molemmat kätensä elävän kauriin pään päälle ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä syntejä tahansa, ja pankoon ne kauriin pään päälle ja lähettäköön sen, sitä varten varatun miehen viemänä, erämaahan. Näin kauris kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon seutuun; ja kauris päästettäköön erämaahan” (3.Moos.16:9-10:21-22).

Paavali soveltaa Room.3:25 suurta sovituspäivää kuvatakseen Kristuksen kuoleman tarkoitusta. Jeesuksen Kristuksen on Jumala ”…asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit.” Jumala asetti Jeesuksen ”armonistuimeksi” (kreik. ’hilasterion’), sovituksen ja Jumalan armollisen läsnäolon paikaksi. Verensä kautta Jeesus hankki lunastuksen syntisille. He, jotka turvaavat hänen vereensä, vanhurskautetaan armosta. Kuten armonistuin toi sovituksen ja suojasi syntisen kansan liiton arkissa olevan lain pyhyydeltä, suojaa Jeesuksen veri meitä pyhän lain kaikelta tuomiolta tullen meidän yllemme. Jeesus on sekä sovituksen paikka ja sovitusuhri, että ylimmäinen pappi, joka sovittaa omalla pyhällä verellään synnit Jumalan edessä. Tämän seurauksena meillä on pääsy Jumalan eteen ja hänen armoonsa, jossa saamme nyt seistä. ”Koska me siis olemme vanhurskautetut uskosta, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme saaneet pääsyn uskon kautta tähän armoon, jossa seisomme ja kerskaamme Jumalan kunnian toivosta” (Room.5:1-2). Kuolemansa kautta Jeesus itsensä täydelliseksi syntiuhriksi koko maailman puolesta, jotta hän ylösnoustuaan ja taivaaseen astuessaan voisi mennä todelliseen kaikkeinpyhimpään verensä kanssa (Hebr.9:12) ja avatakseen omilleen pääsyn Jumalan läsnäoloon (Hebr.6:20).

Kristus kesti erämaassa ”syntipukkina” kiusaukset meidän tähtemme

Kuten suuri sovituspäivä kertoo Jeesuksen veriuhrin merkityksen, kertoo se myös Jeesuksen erämaassa olemisen tarkoituksen. Vuohi (syntipukki), joka kantoi Israelin synnit, lähetettiin synnit mukanaan erämaahan, pois Jumalan kasvojen edestä. Tämä syntipukki valittiin arvalla – eli Herra valitsi sen. Samoin Herra on valinnut Poikansa, Jeesuksen meidän syntiemme kantajaksi. Hän on Jumalan itsensä tarjoama uhri, ”Jumalan Karitsa, joka kantaa” – eli ottaa pois ”maailman synnin.” Jeesuksen kasteen jälkeen, Hengen laskeuduttua hänen päälleen, hän meni syntipukin tavoin meidän syntejämme kantaen erämaahan, paastotakseen ja taistellakseen paholaista vastaan Jumalan sanalla. Hän kesti kaikissa kiusauksissa, vaikka me olemme langenneet; hän voitti saatanan kuuliaisena Isän tahdolle ja lunastustehtävälleen, kun me olimme epäkuuliaiset ja jouduimme synnin alle. Hän tuli ihmiseksi meidän tähtemme, tekemään tyhjäksi perkeleen teot. Hän kantoi erämaassa meidän syntimme ja kohtasi meidän tähtemme kiusauksemme, jotta niiden voittajana voisi olla meidän auttajamme. Hebr.2:14-15,17-18: ”Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä samoin osalliseksi, jotta hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuoleman valta, sen on, perkeleen, ja vapauttaisi ne, jotka kuoleman pelosta koko elämänsä ajan olivat orjuuden alaisia… Sentähden hänen piti kaikessa tulla veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sen kautta, että hän itse on kiusattuna kärsinyt, voi hän kiusatuita auttaa.”

Niin kuin Henki johdatti Jeesuksen 40 päiväksi paastoamaan ja taistelemaan meidän edustajanamme, meidän vuoksemme erämaahan, niin Henki on johdattanut meidätkin jo paaston aikaan. Jeesuksen tehtävänä oli paastota meidän syntimme harteillaan, voittaa saatanan kiusaukset ja näin tulla ”toisena Aadamina” tekemään tyhjäksi perkeleen teot ja ensimmäisen Aadamin lankeemuksen meille tuoman kirouksen. Täydellisesti kuuliaisena hän uhrinsa kautta on päästänyt meidät synnin ja saatanan vallasta ja hankkinut meille syntien anteeksiantamuksen eli vanhurskautuksen. ”Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemuksen kautta kadotustuomio tuli kaikille, niin myös yhden vanhurskauttavan tuomion kautta kaikille ihmisille vanhurskauttamus elämään; sillä niinkuin tuon ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet asetettiin syntisten asemaan, niin myös tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet asetetaan vanhurskasten asemaan” (Room.5:18-19). Saatana yritti kiusauksillaan saada Jeesuksen luopumaan lunastajantehtävästään, mutta kuuliaisena Isän tahdolle Jeesus kesti kaiken ja kulki tuon alennustilansa tien, kantaen syntimme aina ristille asti ja sovittaen ne siellä verellään täydellisesti. Siksi meillä on voitto saatanasta hänen kauttaan. Kristus on ottanut pois ja kantanut syntimme pois Jumalan edestä, niitä ei enää löydetä, eikä syyksi lueta. Ne ovat sovitetut.

Erämaassa paastoten, Kristuksen veren suojassa

Paaston aika on meilläkin 40 päivää ennen pääsiäistä. Se johdattaa meidät kohti Jeesuksen suurta sovituskuolemaa ja riemullista ylösnousemusta. Se vie meitäkin kohti Jeesuksen ruumiin ja veren uhria, joka osaksemme tulee tänään erityisesti Herran ehtoollisessa. Siinä meidät yhdistetään hänen uhrikuolemaansa, sovitusvereensä ja ylösnousemuksensa elämään. Siinä puolustukseksemme annetaan Jeesuksen veren kautta hänen pyhyytensä ja täydellinen kuuliaisuutensa. Siinä aukeaa eteemme avoin taivas ja Karitsan häät. Enkelit palvelivat Jeesusta, vahvistaen häntä taistelunsa jälkeen. Enkelit vahvistavat meitäkin paaston aikana Jumalan sanalla. Paaston aikana ei keskeydy myöskään Jumalan huolenpito meitä kohtaan sanan ja ehtoollisen kautta. Paasto ja suuri sovituspäivä opettavat, että Jumalan uhri sovittaa kansansa synnit armosta, kun he ovat tekemättä mitään työtä. Jumalanpalvelus on Jumalan sanan juhla, jossa Jeesuksen palvelustoimi meidän hyväksemme ei keskeydy. Siinä myös saamme liittyä yhdessä enkelten kanssa palvelemaan, ylistämään ja kiittämään Jumalaa.

Meille on annettu Jumalan sana ja Jeesuksen veri suojaksemme perkelettä vastaan. Niiden kautta pyhien joukko saa voiton pahasta (Ilm.12:11), ja ne puhdistavat meidän saastaisen synnin vaatteemme, antaen meille Kristuksen pyhyyden ja puhtaan omantunnon hänen veressään; ne antavat meille Kristuksen oman vaatteen, hänen pyhyytensä ja kuuliaisuutensa, joka kelpaa Isän edessä (Ilm.7:14). Näin me pääsemme Jeesuksen veren kautta ”erämaasta” ja ahdistuksesta Isän Jumalan läsnäoloon, hänen eteensä, hänen armoonsa. Älä kuitenkaan jätä tätä ainoastaan ”opin” tasolle, sillä Jumalan sana ja Kristuksen veri on annettu meille todellisesti, käytäntöön! Kun saatana hyökkää sinua vastaan ja saa sinut lankeamaan, tai kun sinua riepottelee sellainen synti ja himo, josta et pääse irti, niin älä jää yksin taistelemaan omilla voimillasi. Niin kaadut varmasti. Vaan tartu niihin lahjoihin, jotka Jumala on Kristuksessa sinulle ja koko seurakunnalle antanut. ”Käykäämme sentähden rohkeasti armoistuimen eteen, jotta saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan” (Hepr.4:16). Meillä on Jumalan sana, ehtoollinen ja saarnavirka, joka synninpäästön avaimia käyttää ja päästää sinut kaikista synneistäsi. Erityisen voimakkaan hyökkäyksen ja synnin pitäessä sinua siteissään saat tarttua rippiin. Saat tulla pastorin luo, ja hänen kauttaan tunnustaa syntisi itse Kristukselle. Hänen kauttaan saat myös todellisesti itsensä Kristuksen oman synneistäpäästön, vapautuksen kaikista synnin siteistä ja Kristuksen veren puhdistuksen kaikesta saastasta, joka omaatuntoasi likaa. ”Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1.Joh.1:7-9). Erityisesti rippi johtaa ehtoolliselle, jossa todellisesti meille jaettavat Kristuksen ruumis ja veri puhdistavat ja pyhittävät meidät Isän edessä lumivalkeiksi. ”Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä… Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi” (Jes.1:16,18). Siinä saamme Kristuksen ruumiin ja veren hänen alttariltaan syödessämme kuulla Jesajan tavoin Herran lähettilään suusta Jumalan lupauksen: ”Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu” (Jes.6:7).

Esa Yli-Vainio

Jumalan rakkauden uhritie (14.2.2021)

Laskiaissunnuntai (Esto mihi = ole minulle)

Sunnuntain suomenkielinen nimi tulee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltämyksen aika. Sunnuntain latinankielinen nimi ”esto mihi” (= ole minulle) on puolestaan saatu päivän vanhan antifonin alkusanoista (Ps.31:3). Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Mutta juuri tällä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan. Jumalallinen rakkaus voittaa antaessaan itsensä alttiiksi kuolemaan asti. Tarvitsemme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Vapahtaja kysyy myös meiltä itsemme alttiiksi antamista Jeesuksen seuraamisessa. (Kirkkokäsikirja)

Mark.10:32-45: Ja he olivat matkalla menossa ylös Jerusalemiin, ja Jeesus kulki heidän edellään; ja ne, jotka seurasivat, olivat peloissaan. Ja hän otti taas luoksensa ne kaksitoista ja rupesi sanomaan heille, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineiden käsiin, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja jättävät hänet pakanoille; ja he pilkkaavat häntä ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet; ja kolmen päivän perästä hän nousee ylös.” Ja Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat hänen luoksensa ja sanoivat hänelle: ”Opettaja, me tahdomme, että tekisit meille, mitä anomme sinulta.” Hän sanoi heille: ”Mitä tahdotte, että teille tekisin?” Niin he sanoivat hänelle: ”Anna meidän istua, toisen oikealla, toisen vasemmalla puolellasi sinun kunniassasi.” Mutta Jeesus sanoi heille: ”Ette tiedä, mitä te anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon ja tulla kastetuksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?” He sanoivat hänelle: ”Voimme:” Niin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin; mutta oikealla ja vasemmalla puolella istuminen ei ole minun annettavanani, vaan se on niitä varten, joille se on valmistettu.” Kun ne kymmenen sen kuulivat, alkoivat he närkästyä Jaakobiin ja Johannekseen. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi heille: ”Te tiedätte, että ne, joita pidetään kansojen päämiehinä, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen suuret käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Mutta näin älköön olko teidän kesken, vaan joka teidän joukossanne tahtoo tulla suureksi, hän olkoon teidän palvelijanne; ja joka teidän joukossanne tahtoo olla ensimmäinen, hän olkoon kaikkien orja. Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.”

Armo ja rauha teille Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Room.1:7)

Jeesus ja opetuslapset olivat matkalla viimeistä kertaa kohti Jerusalemia, pääsiäisjuhlaa. Jeesus matkasi kohti lopullista kärsimystänsä ja kuolemaansa ristillä. Samalla tavoin me olemme tulleet paaston ajan kynnykselle. Tästä alkaa laskeutuminen paastoon, neljänkymmenen päivän päästä koittaa pääsiäinen. Tästä alkaa Kristuksen alennuksen tilan syvin polku kohti Golgataa, neljänkymmenen päivän kuluttua koittaa hänen korotuksensa hetki hänen noustessa haudasta kaiken synnin, kuoleman ja perkeleen voittajana. Mekin saamme seurata häntä tällä polulla, seurata hänen kärsimystietään ja nähdä, kuinka hän tekee ja kärsii kaiken meidän puolestamme ja tähtemme, meidän syntisten ja meidän pelastuksemme tähden. Tämä on meidän paaston ajamme tarkoitus. Meitä kehotetaan tulemaan hänen luokseen, jumalanpalvelukseen.

Jeesus kokosi opetuslapset luoksensa heitä opettaakseen omasta kärsimyksestään ja kuolemastaan. Samoin hän tekee meille joka kerta, kun tulemme jumalanpalvelukseen. Kristus on keskellämme paastonkin aikana ja kokoaa meidät luokseen seurakunnakseen, laumakseen, omiensa joukoksi, Jumalan perheeksi. Tätähän tarkoittaa sana ”seurakunta” ja ”kirkko”; sen on Kristuksen omien, uskovien joukko, jotka hän kokoaa yhteen luokseen ja ympärilleen – oman sanansa, kasteen ja ehtoollisen ääreen. Yhä tänäänkin on totta se, mitä Jeesus yhteen kokoontuneille opetuslapsilleen sanoo: ”Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineiden käsiin, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja jättävät hänet pakanoille; ja he pilkkaavat häntä ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet; ja kolmen päivän perästä hän nousee ylös.” Jeesuksen luona, hänen sanansa yhteydessä me olemme päässeet hänen kanssaan Jerusalemiin ja näemme, kuinka Jeesus annetaan virheettömänä Jumalan Karitsana ylipappien käsiin, kärsii pilkattuna ja ruoskittuna ja kuolee ristiinnaulittuna. Tätä hän ei ole tehnyt ja kärsinyt itsensä tähden, vaan meidän edustajanamme, meidän puolestamme. Ihmisen Poika tuli ”antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä”. Hän on kärsinyt, kuollut ja antanut elämänsä, jotta lunastaisi meidät vapaiksi lain tuomiosta, synnin orjuudesta ja perkeleen valtakunnasta (1.Tim.2.5-6). Hänen oikeudellisessa sijaiskärsimyksessään ja pyhässä sovitusveressään meillä on lunastus, synneistä anteeksiantaminen. Hänen verensä saa aikaan täydellisen synneistä päästön, sekä puhdistaen saattaa meidät Jumalan yhteyteen, hänen valtakuntaansa.

Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat pyysivät Jeesukselta, että he saisivat olla hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan hänen kunniassaan. Jeesus vastaa heille, etteivät he tiedä, mitä pyytävät. Jeesuksen suuri kirkkauden hetki ei ollut sellaista, mitä Jaakob ja Johannes olivat odottaneet. Kyseessä ei nimittäin ollut menestyksen vaan ristin kirkkaus. Jeesuksen kirkastaminen, hänen kunniansa suurin hetki hänen maanpäällisessä lunastustehtävässään tapahtui hänen ollessa naulittuna ristiin koko maailman syntien sovituksena. Siinä hän antoi ruumiinsa ja verensä uhrin, joka meille annetaan meidän täydelliseksi pyhittämiseksemme (Hepr.10:10). Tällä Kristuksen kärsivän palvelijan kunnian hetkellä hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan eivät olleet Jaakob ja Johannes, vaan ristin ryövärit. Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiin naulittuna olet myös sinä ja minä, jokainen, joka häneen uskoo, on häneen kastettu ja hänen yhteydessään ehtoollisen kautta.

Kristus kysyy Sebedeuksen pojilta: ”Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon ja tulla kastetuksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?” Tällä maljalla, jonka Kristus juo ja kasteella, jolla hänet kastetaan Jeesus viittaa kärsimykseensä ja kuolemaansa.  Jeesus puhuu tulevasta kärsimyksestään Getsemanen rukouksessaan, suuressa tuskassa maljana: ”Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi”. (Matt.26:42) Ja hän viittaa koko lunastustyöhönsä ja sen täyttymiseen kuolemassaan kasteenaan ”Mutta minä olen kasteella kastettava, ja kuinka minä olenkaan ahdistettu, kunnes se on täytetty!” (Luuk.12:50). Kristus on kastettu meidän kuolemaamme, kuolemaan meidän kuolemamme ja kärsimään meidän kärsimyksemme lain alaisena meidän puolestamme. Hänen maljansa on lain tuomio ja Jumalan viha, jonka hän juo koko maailman puolesta. Meidätkin kastetaan Kristuksen kasteella ja kutsutaan juomaan hänen maljaansa.

Kristuksen kasteessa, jonka hän on asettanut (Matt.28:18-20) meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimellä, ja niin meidät liitetään hänen kuolemaansa. Meidät on kasteessa liitetty osallisiksi Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen (Room.6:4-6); meidän yllemme on siinä puettu Jeesuksen kuoleman osallisuus ja sen siunaukset (Gal.3:27); hänen ylösnousemuksensa ja sen lahjat. Kasteessa on tapahtunut meidän vanhurskauttamisemme ja meidän henkilökohtainen lunastuksemme ja uudestisyntymämme, sillä siinä meille annetaan ja jaetaan täydellisesti Kristuksen veren ansio ja kaikki sen hyödyt. Se vanhurskautus ja puhdistus synneistä, minkä Kristus on ristillä voittanut ja hankkinut koko maailmalle tulee meidän osaksemme kasteessa henkilökohtaisesti. Kun nyt Kristus on ristillä kuollut ja noussut kuolleista, olet sinäkin kasteen kautta Jumalan sanan voimasta ja usko kautta yhdessä hänen kanssaan kuollut ja noussut ylös – synneistä ja lain kirouksesta vapaana. Kasteen kautta emme ole ainoastaan Kristuksen vieressä ristillä, vaan yhdessä hänen kanssaan, häneen liitettyinä. Näin hänen kuolemansa on tullut meidän kuolemamme tilalle, hänen elämänsä on tullut meillekin elämäksi.

Kristus antaa ehtoollisessa meille oman maljansa ja leipänsä – jotka ovat hänen ruumiinsa ja verensä, jotka hän ristillä uhrasi meidän puolestamme syntiemme anteeksiantamiseksi (Matt.26:26-27). Siinä meillä on Kristuksen ruumis, joka on kantanut kaikki syntimme, ja joka on kärsinyt puolestamme, ja joka meidät pyhittää (Hepr.10:10). Siinä saamme Kristuksen veren, joka on sovittanut syntimme, joka puhdistaa meidät kaikista rikkomuksistamme (1.Joh.1:7) ja antaa omaksemme Kristuksen vanhurskauden.

Lopulta Jeesus sanoo keskenään riitaantuville opetuslapsilleen: ”joka teidän joukossanne tahtoo tulla suureksi, hän olkoon teidän palvelijanne; ja joka teidän joukossanne tahtoo olla ensimmäinen, hän olkoon kaikkien orja. Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.” Kristus on tullut palvelemaan ja lunastamaan verellään ja henkensä antamalla koko maailman. Hänen työnsä ei ole päättynyt. Hän on lunastuksen täyttänyt Golgatalla, mutta yhä Kristus palvelee jakaen armoaan, anteeksiantamustaan ja autuuttaan veressään ja nimessään omilleen. Hän palvelee meitä tänään jakaen meille kärsimyksensä ja kuolemansa hyödyn, antaen meille syntimme anteeksi. Hän on sovittanut syntimme ja hankkinut täydellisen armon lahjana. Tämän armon hän jakaa armonvälineiden; sovituksen sanan ja sakramenttien kautta meille uskolla omistettavaksi. Armon välineitä jakamaan hän on antanut sovituksen viran, jonka välityksellä hän itse seurakuntaansa jumalanpalveluksessa jatkuvasti palvelee ja verellään puhdistaa sovituksen sanalla. ”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2.Kor.5:18-21)

Esa Yli-Vainio

Sulje